”Perkele! Jumalaton paska!” Hertec kirosi loputtomalta tuntuvalla äänellä. Kaksikymmentä sotilasta juoksi hänen perässään heristäen aseitaan. Hänen oli onnistunut hoidella kaikki paenneet sotilaat, mutta viimeinen oli kaatunut yhden täysimittaisen partion jalkoihin. ”Ja nyt te seuraatte minua!”

Hertec juoksi voimiensa takaa etsien pakotietä. Jokainen tie näytti vain tukeutuvan aina vain enemmillä vihollissotilailla. Joka hetki kaduille ilmestyi lisää heitä. Tyhjillä kaduilla oli vaikea löytää pakokeinoa ilman voimia.

Kaikki rakennukset olivat liian korkeita jotta hän olisi voinut kiivetä tai liian kaukana toisistaan jotta hän voisi kiivetä niitä vasten.

”Pysähdy!” Joku sotilaista huusi mutta Hertec ei välittänyt. Hän tunki kätensä tarvikelaukkuunsa. Hän irvisti kun hänen käsiinsä osui kolme kovaa palloa. Hänen piti säästää näitä. Sitten hän tunsi köyden. Hän katseli ylös katolle. Aurinko oli jo noussut. Hänellä ei ollut paljoa enää aikaa. Hän otti nopeasti yhden kunain ja sitoi sen narun päähän. Hänen silmänsä etsivät samalla kohdetta mihin heittää. Takaa-ajajat eivät hellittäneet. Hän ajautui ahtaalle kujalle josta ei ollut kuin yksi tie ulos. Ja sotilaat odottivat häntä aseet kohdistettuina.

”Antaudu!” Häntä käskettiin kovalla äänellä. Miehen ristikko peitti hänen kasvonsa. Hertec katsoi ylös katolle. ”Kuuletko?!”

Hertec ei välittänyt vaan lähti juoksemaan. Hän otti narunpätkän kokonaan laukusta ja heitti sen ylös. Se osui tömähtäen puiseen ikkunalautaan.

”Pysähdy!” Sotilas huusi vihaisena ja he ryntäsivät häntä kohti.

Hertec loikkasi ketterästi ylös ja kiipesi narulla ripeästi ikkunalle. Hän irrotti kuinainsa mutta oli pelästyä kuullessaan kirkumista. Hän näki nuoren naisen joka peitti ruumistaan peitollaan. Tämän ilmeisin poikaystävä piti käsissään puukkoa ja juoksi ärjyen kohti.

Lohikäärme huokaisi ja ponkaisi pois ikkunalaudalta katolle.

Sotilaiden huutaessa hänen peräänsä Hertec katosi näkymättömiin.

”Sinulla kesti.” Ruffe sanoi hänelle tavalliseen tapaansa kun hän ilmestyi toriaukion viereen. ”Minä luulin että minun pitää toimia sankarina itse.”

Hertec ei vastannut. Hän huomasi taistelukeihään Ruffen kädessä. ”Mikä tilanne?”

”He ovat saaneet tiedon tunkeilijasta ja ovat valmiina ottamaan hänet vastaan.” Itedi selitti. ”Vartiostot ovat kaksinkertaistuneet. Lähes kaikki sotilaat koko saarella ovat ahtautuneet tänne. Ja puolet saaren muustakin väestöstä samalla.”

Hertec nyökkäsi ymmärtävästi. Teloitusaukio tulvi uteliaita katselijoita valtavasti. He tunkeilivat kohti vankilaa ja lavaa mutta sotilaiden miekat pitivät heidät etäisyyden takana.

”Onko ketään ylimystä?” Hertec kysyi katsellen ympärilleen.

”Ainoastaan kaupungin päällikkö.” Ruffe nyökkäsi lavalla seisovaan mieheen jonka vyötärö oli leveämpi kuin hänen pituutensa.

”Suunnitelma A, hylätty.” Hertec sanoi. ”Kuinka paljon voimia sinulla on jäljellä?”

”Ei paljoa.” Ruffe mutisi. ”Käytin liikaa Matasia vastaan.”

”Suunnitelma B, hylätty.” Lohikäärme sanoi. ”Jäljellä suunnitelma C.”

”C?” Itedi kysyi kiinnostuneena. ”Mikä se on?”

Hertec aikoi selittää kun torvet alkoivat äkkiä soida ja vankilan ovet aukenivat. Sotilaat johdattivat yksinäistä naista kaulasta kiinni olevalla ketjulla. Hän näytti olevan valmis hautaan. Hänen silmissään oli niin kuollut katse.

”Taisi olla aika shokki.” Ruffe huomautti nopeasti katsellen alas. ”Herätä jostain vankilasta ja huomata että kohta kuolee.”

Sreal johdatettiin lavalle ja sidottiin kiinni paaluun kaulan kohdalta. Päällikkö alkoi puhua jotain tyhjänpäiväisestä kostosta ja rohkeuden osoituksesta. Kansa hurrasi hänen sanoilleen kuin hullut. Jotkut heittelivät Srealia mädäntyneillä vihanneksilla.

”Suunnitelma?” Ruffe kysyi äkkiä. Hertec nyökkäsi ja selitti ideansa nopeasti.

”Pystytkö siihen?” Hän kysyi nopeasti.

”Kyllä jos saan aikaa.” Itedi vastasi ja istuutui risti-istuntaan. Hän risti kätensä ja alkoi keskittyä. ”Kuinka paljon?” Hän kysyi.

”Niin paljon kuin pystyt.” Hertec vastasi virnistäen. ”Ne pitävät heidät hetken aikaa aloillaan.

”Entä sitten?” Ruffe tiedusteli.

”Juokset veneelle ja pidät sen lähtökunnossa kunnes tulemme. Odota viisi minuuttia.” Hertec käski.

”Viisi minuuttia? Entä sitten?” Ruffe kysyi.

”Jos meitä ei näy, sinä tulet hakemaan.” Hertec virnisti. ”Liikkeelle.”

Ruffe hymyili hetken aikaa ennen kuin alkoi virittää loitsua.

Hertec heitti matkaviittansa päälleen ja tunkeutui ihmismassaan. Nopein askelin hän ui ihmisten välistä kohti lavaa. Päällikön puhe alkoi saavuttaa loppuaan.

”Me olemme kärsineet hänestä jo tarpeeksi kauan!” Mies huusi niin että sylki lensi. ”Hän on huijannut, tappanut, murhannut, raiskannut ja tehnyt kauheuksia mitä ei uskalleta mainita! Tämä nainen on isänsä tyttö! Ja mitä me teemme merirosvoille Opican saarilla!?”

”Pää poikki!” Kansa huusi yhdessä kuorossa.

Melu melkein kuuroutti Hertecin. Hän pyrki yhä vain lähemmäs kunnes oli vain kaksi ihmisrivin päässä sotilaista. Hän katseli taivaalle. Ei vielä mitään. Ruffen pitäisi kiirehtiä.

”Oikeus tapahtukoon!” Päällikkö huusi kovalla äänellä ja sylkäisi Srealia kasvoihin. Tämä katsoi murtuneena koria johon hänen päänsä kohta tippuisi.

Tuo pitää tappaa ennen kuin lähden lavalta. Hertec lisäsi tehtäviinsä mielessään.

Eteen astui mies jonka kasvot oli peitetty. Mies näytti erittäin vahvalta valtavine lihaksineen ja kantaessaan valtavaa kirvestä.

”Oikeus! Oikeus! Oikeus!” Kansa huusi kuorossa. Hertec katsoi uudestaan taivaalle. Yksinäinen liikkuva piste lähestyi. Pian sen viereen ilmestyi toinen ja kolmas.

Hertec tiesi että nyt oli aika toimia. Kirvesmies kohotti aseensa Srealin pään ylle.

”Oikeus tapahtukoon!” Päällikkö huusi.

Samalla hetkellä kaksi pamausta täytti aukion ja lava peittyi sankkaan savuun.

”Mitä tapahtuu?” Päällikkö huusi ihmeissään. ”Vanki! Varmistakaa vanki!” Äkkiä hän tunsi piston kyljessään. Hän tunsi veren valuvan vuolaasti. Sitten hän kuuli tömähdyksen. Hän erotti juuri ja juuri mestaajan käden joka ui veressä. ”Hälytys…” Päällikkö yritti kuiskata mutta turhaan. Hän kaatui kuolleena maahan. Hän erotti viimeisenä hetkenään sotilaiden saappaiden äänen jotka ryntäsivät lavalle.

Sreal ei tiennyt mitä tapahtui. Hänen olisi pitänyt menettää päänsä. Mitä oikein tapahtui? Samalla jokin tarttui häntä niskasta ja leikkasi samalla köydet poikki.

”Mitä tapahtuu!?” Hän huusi mutta hahmo ei vastannut. Hän tunsi kuinka hänet nostettiin jonkun syliin. Hän erotti kuinka joku sotilas juoksi heitä kohti miekka heiluen. Hänen kantajansa väisti viillon helposti ja potkaisi miehen alas. Kuului metallinen kolahdus kun sotilaan panssari tippui maahan. Lisää sotilaita nousi lavalle.

”Mitä tapahtuu?” Nainen yritti selvittää mutta samalla hetkellä hänen pelastajansa lähti juoksemaan ulos savupilvestä.

He ilmestyivät raikkaaseen ilmaan hämmästyneiden katsojien seisoessa kuin patsaat.

Sreal katsoi miestä kasvoihin mutta huomasi että tämä oli peittänyt ne huivilla. Ainoastaan siniset silmät erottuivat raosta.

Hänen pelastajansa hyppi ihmisten päällä välittämättä heidän hölmistyneistä katseista tai kommenteista. ”Odota!” Hän huusi. ”Mitä tapahtuu? Kuka olet?”

Hertec ei vastannut. Mulkaisi vain varoittavasti häneen.

”Anteeksi.” Sreal kuiskasi ja tajusi että minne tahansa hän joutuisi, se olisi parempi kuin jäädä tänne. Toivottavasti.

He saapuivat hetkessä torin reunalle missä mies juoksi sivukadulle. Hän juoksi ahtailla kaduilla ketterästi kompuroimatta kertaakaan.

Kesti hetken kunnes hän alkoi kuulla valtavaa kohinaa takanaan joka yltyi pakokauhuksi. Hän erotti sanat: ”Demoneita.” Huudettavan useaan kertaan.

He juoksivat satamaan jossa heitä odotti vene. Veneessä istui poika yksin valmiina lähtöön. Mies heitti Srealin kovakouraisesti veneeseen ja hyppäsi perästä. Hän nosti peukalonsa pystyyn ja he lähtivät liikkeelle.

Vasta nyt he näkivät ensikertaa takaa-ajajat. He tähyilivät ympäriinsä uskomatta silmiään veneen lipuessa hitaasti näkyvistä.

Mies nosti kätensä pystyyn ja osoitti purjetta. Poika nosti peukalonsa pystyyn ja istuutui perään. Hän näytti tekevän jotain taikaa.

”Ha!” Poika huusi ja vene otti äkillisen nykäyksen. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Saari katosi lopulta näkyvistä.

Sreal ei tahtonut uskoa silmiään. Hän istui veneessä keskellä merta ihmisten kanssa joita hän ei edes tuntenut.

”Se oli hauskaa.” Ruffe huohotti väsyneesti ja riisui naamionsa. ”Mutta saameko muka tarpeeksi etumatkaa?”

”Teitkö mitä käskin?” Hertec kysyi ja riisui oman naamionsa.

”Tietenkin!” Itedi naurahti. ”Haluaisin nähdä heidän ilmeensä kun he huomaavat, ettei koko satamassa ole yhtään kunnossa olevaa laivaa.”

Hertec nyökkäsi hyväksyttävästi.

”Ja kun lisätään vielä minun kutsumat demonit, me saamme ainakin päivän etumatkan ennen kuin he pääsevät matkaan.” Ruffe jatkoi innostuneesti. ”Tämä on niin nostalginen tunne! Ajojahti alkakoon!”

Sreal katseli tilannetta ihmeissään kuinka Hertec ja Ruffe riisuivat suojuksiaan ja puhuivat kuin häntä ei olisikaan. Lopulta hän ei enää kestänyt.

”Mitä ihmettä on tapahtunut? Ettekö te ole kuolleet!?”

Hertec ja Ruffe katsoivat toisiaan. Sitten he katsoivat itseään ihmeissään.

”En minä näe haavoja ainakaan.” Ruffe mutisi. ”Onko sinussa mitään?”

Hertec puristi päätään. ”Oletko sinä kunnossa? Sinä näytät kuin olisit nähnyt aaveen.”

Sreal punastui äkkiä. ”Mutta minulle kerrottiin että miehistöni petturi ajoi teidät ansaan ja teidät tapettiin!”

Kaksikko nauroi kovaan ääneen. ”Ne pellet eivät edes haavoittaneet meitä.” Ruffe selitti hymyillen. ”Mutta mukava kuulla että olit huolissasi meistä.”

”En teistä?” Sreal punastui kovemmin. ”Mutta… entä-?”

”He ovat kuolleet.” Hertec vastasi. ”Kaikki. Jopa petturi. Ja jos yhtään helpottaa kuulla, hän kuoli kirkuen kuin sika.”

Sreal nyökkäsi arvokkaasti ja kääntyi poispäin. ”Vaihtakaa vaatteet nopeasti! Meidän pitää saada mahdollisimman paljon välimatkaa ennen aamua.”

Ruffe ja Hertec katsoivat toisiaan ihmeissään.

 

 

Matasi istui märällä kivellä katsellen kaukonevaa kalastusvenettä. Hän oli yltä päältä veressä ja haavoissa. Oli ihme että hän oli selviytynyt siitä kuilusta.

”Sinä olet siis kasvanut noin paljon.” Hän kuiskasi hymyillen surullisesti. ”Et enää tarvitse minua. Luutnantti Ruffe.”

”Kuudes istuin Matasi!” Hänen takaansa huudettiin. Hän kääntyi hitaasti ympäri. Ryhmä mustiin kimonoihin pukeutuneita miehiä ja naisia seisoi hänen takanaan. Hänen edessään seisoi polvistuneena yksi miehistä. Billa, hänen ryhmänjohtajansa. ”Saaren sotilaallinen johtaja Hrapi pyrkii puheillenne. Hän haluaa tietää miksemme aja heitä takaa tai estäneet heitä ylipäätään lähtemästä?”

Nainen katsoi hitaasti ympäri. ”Tappakaa hänet.” Hän lausui kylmästi. ”Ja laittakaa laiva valmiiksi.”

”Anteeksi?” Mies kysyi ihmeissään.

”Tappakaa Hrapi ja laittakaa laivamme kuntoon. Me lähdemme Tatrabaniin heti.” Hän hytisi yllättäen. ”Minä olen saanut tarpeekseni tästä pienestä kivestä.”

Mustan Yön miehet juoksivat pois. Kuului äkillistä kirkunaa miekkojen kolistelua mutta se hiljeni nopeasti.

”Oliko se todella Ruffe?” Billa kysyi nostaen katseensa maasta.

”Kyllä.” Matasi vastasi hymyillen ja nousi vaivoin seisomaan. ”Vaikken ollutkaan tunnistaa häntä. Kun kuulin hänen taidoistaan päämajassa, en uskonut sitä todeksi.” Hän katseli taivaan rantaa kun pieni jolla viimein katosi näkyvistä. ”Näet hänen voimiensa kehityksen varmasti vielä.”

Hän käveli pois Billa kannoillaan. Hän sylkäisi maassa makaavaan ruumiiseen.

”Kuinka selität tämän kapteenikenraali Joaripille?” Mies kysyi ihmeissään. ”Hänen selvä käskynsä-”

”Minä tiedän.” Matasi vastasi. Hän nosti katseensa taivaalle. Valkoiset pilvet peittivät taivasta. ”Mutta minulla ei ole yhtään halua nousta Kolmannentoista ryhmän kapteenia vastaan.”

”Mutta hänhän on pelkkä-?” Billa aloitti.

”Jos hänen luutnanttinsa on näin voimakas, voimme vain arvailla mihin itse kapteeni pystyy.” Nainen hymyili ja pyyhkäisi otsaansa verestä. ”Lähdemme heti!”

”Kyllä neiti.” Billa nyökkäsi.

 

 

Sreal istui peräsimeen nojaten yön laskeutuessa aavalle merelle. Hän oli väsynyt kaikesta mitä oli tapahtunut. Ensin hänet oli melkein tapettu keskellä eläimellistä väkijoukkoa. Sitten hänet oli pelastettu tavalla josta hän itsekään ei ollut varma. Ja nyt hän seilasi pienellä kalastusveneellä kahden miehen kanssa joita hän ei edes tuntenut.

Asioiden monimutkaisuus sai hänen päänsä särkemään pakostakin.

”Mutta kyllä merituuli on sitä mitä minä olen kaivannut.” Hän kuiskasi autuaasti ja tähysti eteenpäin.

Ruffe nukkui hänen edessään poikittain näyttäen melkein lapselta. Hän piti kiinni oudosta taistelukeihäästä kuin suuresta helistimestä.

Hertec taas istui keulassa hiljaa pidellen kiinni soittimestaan.

”Etkö saa unta?” Nainen kysyi häneltä varovasti. ”Minä kyllä jaksan tätä koko yön.”

”Pidä kurssi vain itäisenä.” Hertec mutisi takaisin kylmästi. ”Meillä ei ole paljoa ruokavaroja joten meidän on pakko kiirehtiä.”

Sreal nyökkäsi hiljaa. Sitten hän huomasi Maruin joka lepäsi Hertecin sylissä. ”Haluaisitko soittaa jotain?”

Lohikäärme kääntyi nopeasti. ”Mistä sinä päättelet että minä edes soitan?” Hän kysyi kylmästi.

Sreal katsoi ihmeissään häntä ja osoitti hänen sylissään olevaa soitinta. ”Onko tuo vain koriste?”

Hertec laski ikian pois sylistään. ”En halua soittaa mitään.” Hän myönsi.

Sreal katsoi taivaalle ja tutki tähtien asetelmaa. ”Arvaa mitä tuo soitin tuo minun mieleeni?”

Lohikäärme kääntyi ympäri hitaasti uudestaan. ”No?” Hän kysyi katsoen taivaanrantaa tylsistyneenä.

”Sinä sanoit tietäväsi että isäni voitettiin kuusi vuotta sitten.” Hän jatkoi. ”Minä muistan että sen päivän erittäin hyvin. Haluatko kuulla?”

”Mielelläni.” Hertec haukotteli tylsistyneenä.

”Se oli ensimmäisiä kertoja kun olin mukana laivalla.” Sreal selitti innokkaasti. ”Se mitä te näitte meidän tekevän, on tavallinen käytäntö. Ensin urkkijamme saa tietää jostain arvokkaasta lastista jossain kauppalaivassa. Sitten ryhmä meidän miehiämme soluttautuisi laivaan tavallisina matkustajina. He tutustuisivat ensin laivan miehistöön, matkustajiin ja päällystöön. Sitten me luomme myrskyn. Tarpeeksi kovan että laiva kärsii, muttei niin paha jotta se uppoaisi. Upottaminen ei onnistuisi muutenkaan koska monessa laivassa on velhoja turvaamassa tilannetta. Myrskyn aikana yksi soluttautujista antaa merkin laivalle ja kertoo tilanteen.”

”Se sinun pappikaverisi teki juuri niin.” Hertec huomautti hiljaa. ”Hän heilutti sauvaansa pimeydessä. Näin kuinka toinen laiva vastasi siihen.”

Sreal punastui. ”Sinä tiesit että me hyökkäisimme vai?”

”Tietenkin.” Hertec vastasi. ”Epäilin heti kun näin teidät mutta sain varmistuksen kun vahingossa kävelin kannella myrskyn aikana. Näin silloin sen papin.”

”Kuitenkin, seuraavana päivänä kun laiva on haavoittuvainen, me hyökkäämme. Soluttautujat tappavat laiva päällystön rampauttaen vastustajia vielä enemmän.”

”Minä näin kun he kantoivat kapteenia pois.” Hertec mutisi. ”Hän näytti erittäin tyytyväiseltä oloonsa.” Hän katsoi naista silmät viiruina.

”Mitä oikein ajattelet?!” Sreal huudahti ja punastui vahvasti. ”Minä en ole sellainen tyttö.”

”Etkö sinä sanonut olevasi huora laivalla? Ruffe kertoi niin?”

”Entinen huora. Eikä se tarkoita että minä makaisin kaikkien kanssa jotka tulevat vastaan. Minä en ole sellainen tyttö.” Hän kääntyi loukkaantuneena pois päin.

”Ihan miten vaan.” Hertec mutisi ja nojautui alas. ”Herätä minut jos jotain sattuu.”

Sreal ei vastannut mitään.

Seuraavat päivät kuluivat hitaasti kolmikon istuessa pienessä veneessä. Ruffe käytti aikansa lukemalla eräitä kääröjä. Kun Sreal kysyi mitä ne olivat, itedi ei edes vastannut hänelle. Nainen katsoi kysyvästi Herteciin.

 ”Ruffe on opiskelutilassa.” Hän vastasi.

”Opiskelutilassa?” Sreal toisti ihmeissään.

”Hän on tavoittamattomissa.” Hertec selitti nopeasti. ”Hän tutkii tuota kääröä aina kun hänellä on ongelmia. Hän etsii siitä vastauksia.”

”Mihinkä?” Sreal ihmetteli.

”Meillä kahdella on pieni ongelma… voisi sanoa.” Hertec sanoi ja katsoi häntä tavalla että se oli keskustelun loppu.

”Ei tästä tule mitään!” Itedi huusi samalla ja löi kädellään veneen laitaa. Tärinä tuntui koko veneessä. ”Voin tutkia tätä kääröä vaikka ikuisuuden mutten ikinä löydä vastausta siihen! Sinun pitää kutsua hänet.” Hän katsoi Herteciä.

Tämä puristi päätään. ”Se ei käy. Tiedät sen itsekin.”

”Mutta jos emme pysty rikkomaan sinettejä me emme koskaan voimiamme takaisin.” Ruffe huomautti vihaisesti. ”Ja ainoastaan hän voi tietää vastauksen.”

Sreal ei ymmärtänyt keskustelusta puoltakaan mutta huomasi että Hertec katsoi reppuaan. Sitten hän puristi päätään. ”Se ei onnistu. Sopimus on rikottu. Me tarvitsemme jonkun, joka osaa korjata sen.”

Ruffe vei kätensä mahansa päälle. ”Se ei ole ihan totta. Sinä pystyisit jos haluaisit.” Hän huomautti.

”Pystyisit mihin?” Sreal keskeytti. ”Mistä te kaksi oikein puhutte?”

Hertec ja Ruffe katsoivat toisiaan ja sitten taas Srealia. ”Emme mistään.” He vastasivat yhteen ääneen.

Lohikäärme katsoi reppuaan oudon synkästi. Ennen hän oli katsellut laivan nokasta eteenpäin mitään sanomatta mutta nyt hän katseli reppuaan. Kuin pelkäisi sen katoavan minä hetkenä hyvänsä.

Sreal käytti aikansa ohjaamalla venettä kohti Utricaa nopeinta vauhtia. Hänellä ei ollut mitään mihin upottaa aikaansa joten hän yritti olla parhaansa mukaan hyödyksi. Hän hymyili ajatellessaan kuinka rauhalliselta hänestä äkkiä tuntui. Kuin hän olisi saanut mahdollisuuden aloittaa kokonaan alusta. Häntä suretti ajatella että kaikki hänen miehensä olivat kuolleet, mutta samalla hän tajusi sen vapauttavan hänet kaikesta vastuusta ja tehtävistä.

Neljä päivää kului ilman että mitään tapahtui. Paitsi että hän oppi jotain uutta uusista tovereistaan.

”Muuten, Sreal.” Hertec aloitti yllättäen yhtenä päivänä. ”Mitä ajattelit tehdä? Nyt kun sinut on pelastettu?”

Sreal hätkähti tajutessaan, ettei ollut ajatellut asiaa lainkaan. ”En tiedä.” Hän kuiskasi yllättäen voimattomana. ”Minun pitäisi kai mennä ja kertoa isälleni että mitä on tapahtunut ja jatkaa merirosvona.”

”Pitääkö?” Hertec kysyi. ”Ihmettelen kyllä miksi seilaat tässä paatissa.”

Sreal katsoi häntä ihmeissään.

”Muistan että me tapoimme sinun sulhasesi ja ystäväsi.” Sreal nielaisi muistellessaan ensitapaamista.  ”Sekä minä muistan naulanneeni kätesi laivan seinään kunailla, tunnustelleeni rintaasi sekä varastaen ne hienot veitsesi. Sitten me tapoimme sinun miehistöäsi lisää ja lopulta aiheutimme koko miehistösi teurastuksen. Se panee miettimään.”

Ruffe nosti katseensa kerrankin kääröstä ja nyökkäsi osoittaen olevansa samaa mieltä. ”Ja olet varmasti huomannut, ettemme ole mitään hyviä ihmisiä.” Edes ihmisiä, he kumpikin lisäsivät mielessään. He eivät olleet varmoja tiesikö Sreal koko totuutta heistä mutta he eivät halunneet kertoa. Eivät kun heidän elämänsä riippui tämän taidoista ohjata paatti maihin.

Sreal mietti. Miksi hän todella seurasi heitä? Hän voisi hyvin ohjata venettä pikkuisen pohjoisemmaksi ja sitten kotiinsa. Siellä häntä odottaisi… tieto iski päin hänen naamaansa. Hänellä ei ollut mitään minne palata. Hän oli yksin. Hänen isänsä oli naittanut hänet vain nostaakseen omaa asemaansa merellä. Jos hän palaisi, uudet naimakaupat olisivat pystyssä ennen kuin hän olisi astunut maihin.

Hän katsoi kaksikkoa jotka odottivat vastausta. He todella olivat outoja. He taistelivat paremmin hänen isänsä parhaat miehet. He olivat hyökänneet hänen kimppuunsa. He olivat taistelleet demoneita vastaan. Sitten he olivat ottaneet laivan komentoonsa kuin ei mitään. Ja hän tiesi että kaikki hänen miehensä olivat hyväksyneet hänet johtajakseen hetkessä.

Hän muisteli Herteciä joka oli istunut laivan katselukanteen kaiteella valvoen laivaan. Hänen kylmä katseensa ja liikkeensä saivat miehiin aina enemmän vauhtia. Hän oli luontainen johtaja. Ja entä Ruffe sitten? Pieni mies oli selvästi joku velhon puoleinen. Hän luki päivät pitkät sitä kääröä ja loi tuulia tyhjästä nopeuttaakseen heidän kulkuaan. Laivalla hän oli ollut kaikkien suosiossa. Hän muisteli kuinka hauskoja tarinoita hän oli kertonut heille ennen taistelua. Kun he olivat olleet kaikki tavallisia matkustajia…

”No?” Hertec kysyi. ”Oletko jo päässyt päätökseen?”

Sreal puristi päätään.

”Etkö palaa kotiisi?” Hertec kysyi hitaasti.

Nainen puristi uudestaan päätään.

”Seuraatko meitä?” Ruffe kysyi.

Hetken kuluttua Sreal nyökkäsi. Se oli vain pieni niskan nykäisy jota tuskin huomasi.

Hertec katsoi Ruffea vetoavasti mutta tämä nosti kätensä. ”Anna hänelle aikaa löytää paikkansa.” Tämä viittoi nopeasti.

”Mutta me emme ole mikään löytölasten hoitajia!” Hertec vastasi vihaisesti.

”Osaatko keittää ruokaa?” Ruffe kysyi yllättäen.

Sreal katsoi heitä kummissaan mutta nyökkäsi. ”Koska olen nainen, minut on pakotettu opettelemaan.”

”Hän jää.” Ruffe huudahti iloisesti ja laski katseensa takaisin kääröönsä.

Hertec ei ehtinyt sanoa mitään.

”Tehdään sitten yksi asia selväksi.” Hän sanoi selvällä äänellä. Hän katsoi Srealia silmiin vihaisesti. ”Minä pelastin sinut vain ja ainoastaan koska olit osa minun miehistöäni vielä hetki sitten. Kapteenina minun oli varmistettava että selviät hengissä.”

Sreal ei vastannut. Jotenkin hän oli osannut odottaa tätä.

”Koska olet päättänyt seurata meitä jonkun matkaa, minä kerron perusasiat mitä sinun tulee tietää. Yksi: sinä et kulje minun kanssani.” Hertec nosti sormensa pystyyn Srealin eteen. ”Tuo apina hyväksyi sinut, en minä joten hän myös vastaa sinusta. Kaksi: mitä minän sanon pätee! Minulla on viimeinen sana. Kolme: jos hankkiudut hankaluuksiin, saat selvitä niistä itse. Minä en auta enkä anna hänen auttaa sinua. Onko selvä?”

Sreal katsoi suu ammollaan Herteciä joka laskeutui makuulle. Hän näytti kuin hänen puheensa ei olisi ollut mitenkään erikoista.

Ruffe arvasi hänen ajatuksensa helposti. ”Ei se olekaan:” Hän mutisi katse yhä käärössä. ”hänelle. Hänellä on vähän luottamisongelmia.” Samalla kuului tömähdys kun kunai-veitsi osui keskelle Ruffen kääröä. Hän näytti valahtavan kalpeaksi tietämättä mitä sanoa. Lopulta hän veti veitsen pois ja nielaisi. ”Sen on parempi korjaantua tai joku maksaa sen selkänahastaan.” Itedi mutisi vihaisesti ja valmistautui yhteen liikkeeseen.

Mutta samaan aikaan Sreal ei ollut vielä toipunut Hertecin käsittelystä eikä antanut sen mennä huomaamatta. ”Selvä!” Hän huusi pää punaisena. ”Jos et halua että kuljen teidän mukana, niin voit itse ohjata aluksen maihin!” Hän irrotti kätensä peräsimestä ja risti kätensä puuskaan. ”Minä en koske tuohon vaikka pakottaisitte.”

Hertec tunsi kun äkillinen merivirtaus kouristeli venettä. Hän nousi ihmeissään pystyyn ja katsoi vihaisena kuinka Sreal istui lapsellisen näköisenä selkä häneen päin.

”Pyydä jo anteeksi!” Ruffe kiljui kauhuissaan. hän oli yrittänyt paikata veitsen tekemän reiän mutta veneen yllättävä keinunta oli tehnyt siitä mahdotonta. ”Pyydä tai minä heitän sinut laidan yli!”

Hertec katseli tilannetta kylmän rauhallisesti ja huokaisi. ”Anteeksi.” Hän sanoi hiljaa. ”Mutta se mitä sanoin, on totta.”

Sreal ei kääntynyt. Ruskeat hiukset heiluivat tuulessa. ”Voit painua helvettiin sitten!”

”Hertec!” Ruffe vetosi melkein kyyneleet silmissä.

”Hyvä on…” Hertec huokaisi. ”Jos joudut hankaluuksiin, minä voin pelastaa sinut mutta vain jos en aseta itseäni vaaraan.”

”Ja?” Sreal kysyi kovalla äänellä. Äkillinen merivirta oli kääntymässä äkkiä myrkyksi.

”Sinä kuljet meidän kanssa. Oletko tyytyväinen?” Hertec tuhahti ja istuutui alas. ”Mutta toinen kohta pätee tai saat upottaa veneen!”

Sreal katseli hetken Hertecin profiilia, muttei voinut olla hymyilemättä. ”Sinä olet kuin pikkulapsi.” Hän huomautti nauraen. ”Jos sinulta ottaa helistimen pois sinä alat itkeä.”

Hertec mulkaisu teki uuden kylmyys ennätyksen. Ja Sreal olisi voinut vannoa näkevänsä punaisen sävyn.

Ruffe hyppäsi heidän väliinsä ja painoi Srealin istumaan peräsimen viereen. ”Älä koita onneasi. Minä olen nähnyt Hertecin tappavan miehen vain koska tämä väitti hänelle vastaan.”

Sreal alkoi harkita tilannettaan nopeasti. Oliko hänen todella viisasta pysytellä heidän mukanaan?

”Mutta älä luovuta.” Ruffe virnisti. Hän oli taas arvannut hänen ajatuksensa nappiin. ”Hän oppii kyllä arvostamaan sinua lopulta.”

”Mutta koska se ’lopulta’ oikein on?” Nainen mutisi hiukan kauhuissaan.

Hertec nousi äkkiä seisomaan. ”Me saamme seuraa.”

He kumpikin nousivat seisomaan ja katsoivat hänen osoittamaansa suuntaan. Sotalaiva lähestyi heitä uhkaavasti.

”Kolmannen luokan sota-alus.” Ruffe huomautti suojaten katsettaan kädellään. ”Heillä saattaa olla pieni katapultti mukana. Ja ainakin neljäkymmentä miestä. Näen että heillä on kevyet suojukset.”

”Onko meidät huomattu?” Sreal katseli laivaa kauhuissaan. Pitäisikö hänen koeta uudelleen mestauslavan kauhut?

Ruffe nyökkäsi. ”He suuntaavat suoraan meitä kohti. Ja näen heidän sytyttävän jo soihtuja nuolille.”

Hertec katseli ympärilleen. Hän ei nähnyt muuta kuin kirkkaan sinisen meren niin kauas kuin silmä kantoi. ”Olemme keskellä merta. Emme löydä yhtään suojaa täältä.”

”Sitten meidän on taisteltava.” Ruffe huomautti ja rullasi käärönsä takaisin suojaan. Hän alkoi riisua vaatteitaan. ”Sreal, yritä pitää välimatka vielä hetken aikaa.”

Hertec sitoi juuri rintasuojuksiensa nyörejä. ”Mutta ole valmiina. Kun sanon, heittäydy veneen pohjalle ja pysy siellä. Harhanuolet tappavat yhtä hyvin kuin suoratkin.”

Sreal tarttui tärisevin käsin peräsimeen ja yritti saada itseään kasaan. Tuuli riepotteli pientä venettä pahasti. Lokki kiljui heidän yläpuolellaan. Mikä tämä tunne on? Sreal mietti itsekseen. Kuin jotain puuttuisi… mitä se on?

”Rauhoitu, rauhoitu.” Hän hoki itselleen. ”Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa kykysi.” Hän veti syvään henkeä ja nosti päänsä. Lokkeja… lokit eivät koskaan kaukana maalta. Samalla hänen silmänsä takertuivat lokkiparveen joka parveili jonkin yllä heidän vasemmalla puolellaan. Kivikko! Kivikko… aaltoja… ”Oliko se kolmannen luokan sota-alus?”

”Kyllä. Entä sitten?” Ruffe sitoi käsivarsisuojuksiaan kiinni nahkalenkeillä.

”Niissä on pidempi syvennys.” Sreal tajusi äkkiä. ”Kivikko…” Hän nyökkäsi ja veti peräsintä itseään päin voimalla. Nykäisy oli niin yllättävä että hänen ystävänsä olivat lentää laidan yli.

”Mitä helvettiä sinä teet?!” Hertec huusi vihaisena. ”Yritätkö hukuttaa meidät?”

”Yritän eksyttää heidät!” Nainen huusi takaisin voimalla mikä sai Hertecin perääntymään. ”Yritä olla hyödyksi ja vedä tuota köyttä kireämmälle! Ruffe, tee se loitsusi nyt! Tarvitsemme tuulta!”

Sotalaiva korjasi kurssiaan odotetusti veneen edetessä vasemmalle.

Ruffe ja Hertec katselivat hetken toisiaan tietämättä oikein totellako vai jatkaako valmisteluja. ”Mitä tehdään?” Itedi kuiskasi nopeasti.

”En ole varma.” Hertec vastasi ja kumartui hänen puoleensa. ”Hän vaikuttaa tietävän mitä tekee.”

”Vauhtia nyt ruojat!” Sreal karjaisi varsin epänaisellisesti. ”Haluatteko hirteen vai elää? Totelkaa nyt tai ruoskin teidät kun tämä on ohi!”

Hertec ja Ruffe kiiruhtivat toimimaan.

”Vedä purjetta typerys!” Sreal jatkoi käskyjen jakamista. ”Missä se tuuli viipyy, kääpiö!?”

Demonikaksikko totteli mukisematta – vielä. He päättivät antaa Srealille mahdollisuuden.

”Hän ottaa tuon roolin vähän liian vakavasti.” Ruffe kuiskasi vihaisesti Hertecille samalla kun valmistautui tekemään loitsun.

Lohikäärme nyökkäsi jakaen näin mielipiteen.

Mutta loukkauksista huolimatta he suostuivat tottelemaan. He tosin laskivat jokaisen käskyn ja loukkauksen mitä kuulivat. He muistuttaisivat niistä vielä.

Sotalaiva kiihdytti vauhtiaan ottaen heitä kiinni.

”Nyt se tulee!” Ruffe huusi ja päästi ilmoille loitsunsa. ”Mia, Sora, Mitsketa, Aho!” Tuuli pääsi ilmoille vieden venettä vauhdilla kohti lokkeja ja kivikkoja.

Heidän lähestyessään Hertec ymmärsi Srealin idean ja katsoi taakseen. Sotalaivalla olisi mahdotonta päätä karien yli. Jos he pääsisivät sinne, he pääsisivät turvaan.

”Tämän on paras toimia.” Hertec mutisi ja veti purjetta taas tiukemmalle. Ruffe rojahti väsyneenä veneen pohjalle huohottaen.

”Tässä minä vetäydyn pois.” Hän mutisi ja sulki silmänsä.

”Hertec! Päästä purjetta löysemmälle! Mutta vain viisi senttiä! Nyt!” Sreal huusi tuulen yli.

Hertec löysensi käsiään. Köysi oli riistäytyä hänen otteestaan samalla hetkellä. Hän irvisti kun köysi hiersi hänen kämmeniään.

”Niele se, senkin tyttö!” Sreal karjaisi. ”Kun sanon, vedä köydestä niin paljon kuin pystyt! Älä pidättele yhtään!”

Hertec irvisti vielä enemmän naisen äänensävylle ja lupasi uittaa hänet vielä ennen kuin päivä olisi ohi.

”Nyt!” Sreal huusi ja lohikäärme veti. Kaikkien voimiensa takaa ja purje suoristautui. Veneessä tuntui uusi nykäisy kun tällä kertaa luonnon tuuli ja merivirrat veivät venettä vauhdilla eteenpäin.

Hertec vilkaisi olkansa yli ja masentui. Laiva lähestyi vääjäämättä heitä. Hän pystyi melkein erottamaan ihmiset kannella jo. Hän erotti ainakin pienet tuikut joita oli vierivieressä. Samalla kolme tuikkua lensi vauhdilla heitä kohti. Nuolia! Ne tosin tippuivat puoliväliin aiheuttamatta mitään vahinkoa.

”Kyllä se laiva on yhä siellä!” Sreal karjaisi. ”Älä huoli, olen aivan varma, ettei se katoa minnekään! Nyt katse eteenpäin!”

Hertec kirosi mielessään mutta totteli.

”Sido purje kiinni ja mene keulaan! Sinun pitää etsiä meille turvallinen reitti!” Nainen huusi käskyjä hänelle jatkuvalla syötöllä. ”Mene!”

Hertec totteli sitoen purjeen kiinni kaiteeseen tukevasti ja siirtyi varovasti pois. Hänen tasapainonsa järkkyi ja hänen jalkansa liukastui osuen Ruffea mahaan. Tämä heräsi sylkäisten osan vatsansa sisällöstä veneen lattialle.

”Mitä helvettiä?” Hän kuiskasi ja pyyhkäisi huuliaan.

”Anteeksi.” Hertec sanoi nopeasti ja jatkoi eteenpäin.

Ruffe nosti vähän päätään mutta kaikki pyöri ja keinui. Hän katsoi alas ja huomasi että hänen kätensä oli hänen omassa oksennuksessaan. Hän hapuili veneen reunaa mutta liian myöhään. Toinen lasti lensi veneeseen ja hän kaatui yskien lattialle.

”Minä en siivoa tuota.” Sreal mutisi ja katsoi poispäin. Hänkään ei pystynyt pitämään asennettaan kovana. Ei haju- tai näköetäisyydellä jonkun oksennuksesta.

”Ne tulevat nyt!” Hertec huusi välittämättä heistä. ”Ensimmäiset kivet kello kolmesta kahteentoista ja yhdeksästä yhteentoista. Pieni rako yhdentoista ja kahdentoista välissä.”

He ohittivat ensimmäiset kivet. Lokkiparvi kiljui heidän ympärillään heidän saapuessa heidän reviirille. Hertec katsoi tarkasti eteensä. ”Varokaa linnunpaskaa.” Hän mutisi itsekseen kun Sreal ohjasi veneen kivien välistä. Samalla hän huomasi kuinka yksinäinen tulinuoli laskeutui heidän eteensä.

Hertec katsoi taakseen ja kirosi. Sotalaiva oli aivan heidän takanaan. ”Ruffe, tule keulaan nyt!” Hän huusi ja juoksi perään. Jos nuolet osuisivat veneeseen, se olisi leikin loppu. ”Auta Srealila löytämään reitti!”

Itedi nyökkäsi ja pyyhki suupieliään. ”En pysty.” Hän yritti mutista mutta Hertec ei kuunnellut. Hän juoksi Srealin eteen nopeasti.

”Mene!” Hän käski ja itedi totteli. Ruffe istuutui keulaan ja nosti kätensä. Käsi osoitti kymmeneen hänen päänsä ollessa kaksitoista. Kun Sreal veti peräsimestä, itedin käsi siirtyi lähemmäs hänen päätään.

Hertec katseli nuolia jotka liitivät ilman läpi kohti heitä.

Äkkiä ne loppuivat. Hertec näki että laiva oli juuri saapumassa karikkojen viereen.

”Antautukaa ja te kohtaatte kivuttoman teloituksen!” Joku huusi laivasta. Kannella sohisi sotilaita jousien ja heittokeihäiden kanssa. ”Mutta jos jatkatte vastustamista, joudutte vain kärsimään enemmän ja enemmän.”

”Painukaa helvettiin.” Hertec vastasi kuuluvasti. He lipuivat hitaasti kauemmas ja kauemmas.

”Ette voi paeta.” Mies huusi hänelle. ”Jos jumalanne ovat suosiollisia, te pääsette pakoon meitä tänään näiden kirottujen kivien takia. Mutta minä kerron teille jo minkä te varmasti jo tiedätte, meillä on Mustan Yön tuki! Ei ole yhtään satamaa jossa heillä ei olisi urkkijoita ja apulaisia! Kun te näytätte naamanne rannikolla teidät tapetaan silmänräpäyksessä.”

Sreal hätkähti ja kääntyi. Hän ei ollut lainkaan kertonut Mustasta Yöstä heille. Edes he eivät voi nousta Mustaa Yötä vastaan. He hylkäävät minut saman tien. Hän valmistautui hyppäämään mereen uidakseen epämääräisesti turvaan kun Hertec alkoi nauraa.

Srealin selkäpiitä karmi kun pelottava nauru kaikui merellä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän kuuli Hertecin nauravan. Ja tiesi nyt ettei haluaisi kuulla sitä enää koskaan.

”Mi-mikä naurattaa!?” Laivan kapteeni huusi keuhkojensa täydeltä päästäkseen pelostaan.

”Musta Yö?” Hertec hymyili tavalla joka sai Srealin pelkäämään häntä vielä enemmän. Se muistutti enemmän jotain petoa kuin sitä miestä joka oli aina seissyt hänen edessään. ”Minä kusen heidän päälleen!”

Ruffe hymähti.

Sreal ei uskonut korviaan.

Samalla koko taivas täyttyi tulinuolista. Hertec veti nopeasti lyhyen miekkansa ja iski sillä kaikki vaarallisimmat nuolet sivuun. Nuolia lensi joka hetki vain enemmän ja enemmän mutta jotenkin Hertecin onnistui pitää nuolet erossa purjeesta. Sreal tunsi kuinka yksi tulisista nuolista osui peräsimeen. Samalla hän tunsi kivuliaan piston ja irvisti.

Hitaasti laiva jäi taakse. Se ei pystynyt seuraamaan heitä. Yhä harvempi nuoli saavutti heitä. He pääsivät turvallisesti kivikosta. Hertec heitti miekan lattialle ja huokaisi. ”Kuka olisi uskonut sen olevan noin vaikeaa.”

Ruffe rojahti makaamaan keulaa vasten. ”Minä olen poikki.”

”Siivoa ensin tuo oksennus ennen kuin alat nukkua.” Hertec irvisti nähdessään itedin vatsan sisällön yhä löllyvän lattialla. ”Minä en koske siihen.”

”Ei se ketään haittaa, vai mitä Sreal?” Ruffe naurahti. ”Sreal?”

Sreal ei vastannut.. Hän yritti hymyillä parhaansa mukaan mutta se muodostui parhaimmillaan pelkäksi irvistykseksi.

”Onko jokin hätänä?” Hertec kysyi.

Samalla nainen kaatui veneen lattialle kaksikon huudahtaessa kauhuissaan. He huomasivat sulitetun nuolen törröttävän tämän selästä. Hänen viimeiset ajatuksensa olivat kuinka Ruffe huusi hänen nimeään yhä uudelleen ja uudelleen. Hän tunsi kuinka hänet nostettiin ylös lattialta vahvoilla käsillä. Hertec… Hän hymyili itsekseen. Hän todella auttaa minua...

 

 

Mitä mietitte? Menikö teistä tuo alku vähän liian nopeasti? Kertokaa mitä mietitte.

 

 

Ares88