Temppelin ovet avattiin ja he astuivat kauniisti valaistulle temppelipihalle ja sieltä ulos.
Heti kun Hertec sai raikasta ilmaa keuhkoihinsa, hänen askeleensa vakaantui.
"Oletko kunnossa?" Soora kuiskasi olkansa yli.
Hertec hymyili ja nyökkäsi.
He kävelivät hiljaisuuden vallitessa ulos temppelin alueelta. Ihmiset väistyivät heidän tieltään päät kumarassa. Heidän kulkiessaan papitarten kulkue käveli temppelin takaa heidän peräänsä. He soittivat harppuja hiljaisella sävelellä. Papittarien jälkeen tulivat munkit laulaen rukousta.
Ihmiset liittyivät heidän joukkoonsa viimeisenä.
Tekisi mieli sylkeä näiden ihmisten päälle. Hertec mietti. Tiedän mitä he ajattelevat. Hän katsoi vieressä seisovia. Kylmiä vihaisia katseita. Kuisketta. Halveksuntaa. Hertec tunnisti äkkiä yhdet kasvot. Ne olivat Orson veljen. Tämä näytti tavallisen vihaiselta heidän katseidensa kohdatessa. Mikä hänen ongelmansa on? Hertec näki kuinka Vorson käsi puristi tämän miekan kahvaa.
He ohittivat toisensa sanomatta sanakaan. Mutta heidän katseensa leimusivat vihaa.
Ja muut olivat huomanneet sen.
Tinar huokaisi. En ymmärrä mikä noita kahta riivaa? Tuo isopää voisi oikeasti mennä joskus itseensä ja käyttäytyä kuin ruar ja olla komea, rohkea soturi. Hänen sydämensä alkoi hakata nopeasti ajatuksesta. Ja ratsastaa upealla hevosella taistelemaan puolestani. Sitten hän huomasi Hertecin ja Vorson katseet. Mutta minä tunnen vain typerän isoveljeni ja vielä typerämmän ruarin. Ei ole reilua!
Soora nielaisi. Isoveli aina haukkuu Herteciä hirviöksi. Mutta miksi? Hän katsoi olkansa yli. Hän ehti juuri nähdä Hertecin kylmän katseen. Katse sai jopa Sooran nielaisemaan uudestaan. Mutta tuo on vain vihainen Hertec! Oikea Hertec on naurava, hauska, iloinen poika joka soittaa ikiaa kauniisti. Ja jolla on erittäin kauniit silmät.
He saapuivat lopulta toriaukiolle. He laskivat alttarin keskelle toria kumartaen patsaalle vielä kerran.
Sitten kylän päällikkö, vanha mies käveli lohikäärmeen luo ja koputti sen päätä kepillä.
Tulipallo lensi taivaalle leviten vihreänä ympäriinsä.
"Nyt juhlitaan!" päällikkö huusi iloisena ja nosti pikarinsa.


(Laiskuuttani aion hypätä juhlan ohi ja siirtyä suoraan seuraavaan kohtaukseen. Tilanne tähän asti: Hertec ja Soora istuivat vierekkäin joen rannalla, tilanne romanttinen ja kaikkea. Vorso tulee vihaisena paikalle ja hyökkää Hertecin kimppuun. Soora yrittää estää heitä. Pojat tappelevat. Sarali, tämän mies, Orso, Tinar ja Ceria saapuvat paikalle. Vorso iskee veitsensä Hertecin kurkusta läpi. Hertec kaatuu maahan velttona. Kuvittele tunnelma.)


Soora ei voinut uskoa mitä näki. Ei yksinkertaisesti voinut uskoa. Hertec ei voinut maata maassa kuolleena. Verta. Verta oli vain niin paljon. Hänen teki mieli juosta Hertecin luo ja parantaa tämän haavat. Mutta hänen isänsä pidätteli häntä.
"Se on myöhäistä." Hän kuiskasi.
Soora katsoi toivottamana pojan velttoa ruumista ja kääntyi sitten isänsä puoleen parkuen.
"MURHAAJA!!!" Tinarin ääni kaikui taivaalla. "MURHAAJA!!! SINÄ TAPOIT MINUN VELJENI!!!"
Vorso nousi hitaasti ylös ja pyyhkäisi veitsensä vaatteisiinsa. "Kiitätte minua vielä. Tuo hirviö on parempi kuolleena."
Ceria nielaisi. Hän katsoi toivottamana poikansa ruumista. "Hertec…" Hän kuiskasi voimattomana ja tippui maahan polvilleen. "Anteeksi!" Hän huusi.
Sarali käveli poikansa luo. Hän vei kätensä taakseen lyödäkseen.
"Uskallatko koskea ruariin, äiti?" Hän kysyi varoittavasti.
Sarali perääntyi vihasta kihisten. Äkkiä hän jähmettyi paikoilleen.
"Mitä nyt?" Vorso ihmetteli.
Kaikki katsoivat hänen taakseen kauhusta kalpeana. Hitaasti Vorso kääntyi ympäri. Hänen suunsa loksahti auki.
Hertec seisoi pystyssä.
Mutta miten? Vorso yritti kysyä mutta hänen äänensä oli kadonnut. Minun veitseni on yhä hänen kurkussaan!
Hertec hengitti raskaasti. Verta tippui jokaisella henkäyksellä hänen paidalleen.
"Hertec!" Soora huusi helpottuneena. Hän yritti rimpuilla pois mutta hänen isänsä ei päästänyt. "Päästä minut! Hertec tarvitsee apua!"
Hänen pyyntönsä kaikui kuuroille korville. Soora huomasi jotain outoa isässään. Tämä vaikutti kalpeammalta kuin aluksi. Hän katsoi nopeasti Herteciä taas.
"Nyt minä lopetan sinut!" Vorso karjaisi ja veti miekkansa esiin. Sen terä hohti punaisena kuunvalossa. "Leikkaan tuon pääsi irti! Siitä et voi enää palata!"
"Lopeta!" Ceria huusi kauhuissaan. "Mene pois! Pakene!"
Vorso ei jaksanut huomioida naisen pyyntöä. Ryntäsi vain miekka ojossa hyökkäykseen. "KUOLE!!!" Hän heilautti miekkaansa.
"Ei!" Joku huusi hänen takaansa. Hän ei välittänyt. Hän oli valinnut kohteensa ja nyt hän tekisi sen minkä oli luvannut tekevänsä aina. Puolustavansa rakkaimpiaan. Hän vei miekkansa sivulle ja heilautti sitä.
Hertec nosti kätensä pystyyn ja torjui miekan.
"Aaah!" Kaikki hämmästyivät. Hertec oli torjunut Vorson miekan paljaalla kädellä.
"Mitä tämä on?" Vorso karjui vihaisena. Hän yritti vetää miekkaansa mutta terä tuntui juuttuneen. Se ei liikkunut tuumaakaan.
"'Mitä tämä on?'" Hertecin ääni toisti. Se kuulosti oudolta. "Tämä on sinun tuomiosi!" Hertec nosti katseensa. Sillä hetkellä Vorso pelkäsi kuolevansa.
Hän kohtasi lohikäärmeen silmät.
"Mitä Hertecille tapahtuu?" Orso kuiskasi ihmeissään. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt ystäväänsä tällaisena.
Tinar katsoi äitiään mutta tämä vain nielaisi. "Hakekaa Source! Nyt!" Hän kääntyi Voralin puoleen ja tämä nyökkäsi. "Tule Soora, Tinar. Sinä myös Orso!"
Mutta lapset eivät liikkuneet.
Tinar katsoi äitiään uudestaan. "Mitä Hertecille tapahtuu?!" Hän vaati vihaisena.
"Ei nyt!" Ceria huusi. "Mene Voralin mukana ja hakekaa Source! Hertec on vaarassa! Pyydän!"
Tinar katsoi veljeään. Tämä ei ollut vieläkään liikahtanut yhtään. Vorso taas rimpuili saadakseen miekkansa takaisin. Hän nyökkäsi ja kääntyi Sooran puoleen hymyillen. "He pärjäävät. Äitisi on siellä. Hän pääsee aina väliin jos hätä tulee."
Soora nielaisi mutta nyökkäsi vastahakoisesti.
"Mennään." Voral kuiskasi veti heidät voimakkaasti mutta hellästi pois. "Orso!"
Mutta Orso ei liikkunut. Hän katsoi jähmettynein silmin parasta ystäväänsä ja veljeään.
"Orso!" Vorso huusi veljelleen. "Mene! Sinun ei ole turvallista!"
Hitaasti Orso nyökkäsi ja käveli pois mutta katsoi kokoajan olkansa yli.
"Kuole." Hertec hymyili hullun kiilto silmissään ja hyppäsi.
"Vorso!" Orso huusi kauhuissaan.
"Hertec!" Ceria kirkui samalla hetkellä.
Vorso yritti perääntyä mutta ei pystynyt liikkumaan. Hänen jalkansa eivät enää totelleet häntä. Hän nielaisi tyhjää. Hän katsoi poikaa silmiin ja huusi.
Hertec hymyili leveästi ja hyppäsi eteenpäin. Torahampaat ilmestyivät hänen suustaan. Hän iski ne syvälle Vorson kurkkuun.
"EI!!!" Orso huusi. Soora ja Tinar kääntyivät katsomaan. "VORSO!!!"
Hertec tavoitti Orson katseen ja he katsoivat toisiaan hetken. Hän virnisti ja puristi leukansa yhteen ja repäisi. Veri lensi kun Vorson kurkku aukeni. Hertecin kasvot peittyivät vereen. Hänen vaatteensa olivat veren tahrimat. Punaisena kuin kuu joka loisti taivaalla.


Mietin vain että pitäisikö kirjoittaa tarina uudestaan alusta (taas kerran) päivitettynä tietenkin. jos löytäisin sen punaisen langan pian voisin ehkä tehdäkin niin.
Toivottavasti nautit luvusta ja tarina kiinnostaa vielä.


Ares88