Hertec avasi laiskasti silmänsä. Hänen silmänsä osuivat ensimmäisenä hahmoon joka puki vaatteita päälle hänen vieressään.
"Oliko sinun pakko nousta jo?" Hän mutisi väsyneenä.
"Nuku jos haluat!" Tinar kivahti vihaisesti ja viimeisteli asunsa sitomalla hiuksensa poninhännälle pikimustalla nauhalla. Muuta sanomatta hän poistui huoneesta ovet paukkuen.
Mikä hänen ongelmansa on? Hertec ihmetteli ja sulki silmänsä.
"Hertec!" Keittiöstä huudettiin. Naisen ääni tunkeutui seinien ja sulkeutuneen oven. "Nouse ylös jo! Aamu on vasta alkanut ja tänään on paljon tehtävää!"
Poika kierähti kyljelleen ja lipui peittonsa alta lattialle. Hän ei nukkunut sängyssä vaan lattialle levitetyllä alustalla. Kylmä ilma yritti saada häneen liikettä. Hän taisteli vastaan halua vetää peitto takaisin päälle.
"Hertec! Nyt nouset tai joudut töihin ilman ruokaa!" Naisen ääni huusi oven läpi.
Hertec kirosi hiljaa mielessään ja nousi istumaan. Hän huomasi että Tinar oli jos laskostanut oman petinsä siistiin kasaan. Hän pörrötti hiuksiaan ja nousi seisomaan. Hän käveli puisella lattialla vaatteilleen ja puki päälleen. Hiukset saivat jäädä sekaisiksi kuten aina.
Hän saapui keittiöön löytäen pöydän melkein tyhjänä.
"Kiitos kun odotit." Hän mutisi sarkastisesti.
"Mitä sanoit?" Hän hätkähti. Naisen ääni oli kuulunut aivan hänen korvansa takaa.
"Ä- Ceria. Huomenta." Hertec hymyili leveästi.
Ceria huokaisi. "Etkö voisi päästä tuosta pakkomielteestäsi ja kutsua minua 'äidiksi' kuten muut ikäisesi pojat tekisivät?"
Hertec katsoi pois hiljaa. "Mutta minä en ole poikasi." Hän mutisi hiljaa.
Nainen laskeutui kyyryyn kohdaten Hertecin silmästä silmään. "Olet sinä." Hän kuiskasi ja antoi pusun poskelle. "Mene nyt tai et saa mitään. Siskosi söi jo."
Hertec käveli ruokapöytään ja otti teemukinsa. Hän kaatoi sen kurkustaan alas ja laski kupin pöydälle. "Kiitos." Hän sanoi.
"Etkö syö?" Ceria ihmetteli.
"Ei ole nälkä." Hertec vastasi hymyillen ja käveli pois.
Ceria katseli pojan perään tämän kadotessa ulko-ovesta. Yritä välttää hankaluuksia.
Hertec käveli kadulla aamuauringon loistaessa itäisellä taivaalla. Sinisellä taivaalla haalea kuu hehkui punaisena. Väri oli niin haalea että sitä tuskin huomasi.
"Tänään on Punaisen Kuun päivä. Ja tänään on punaisen kuun yö." Hän mutisi itsekseen. Hän katseli ympärilleen. Ihmiset kiiruhtivat tänään tavallista enemmän. Kaikkien töiden ja askareiden olisi oltava valmiita ennen iltaa. Kukaan ei halunnut pilata tunnelmaa jättämällä töitä kesken. Kellon humina herätti hänet mietteistä. "Se on jo noin paljon!" Hän huudahti. "Source tappaa minut!" Hän kiirehti juoksuun.
Hertec juoksi kaupungin laidalle. Sieltä hän suunnisti kukkulalle jolla vanhuksen mökki sijaitsi.
Kukkulan juurella istui poika katsellen taivaalle. Hänellä oli puinen miekka käsissään. Hänellä oli kultaiset hiukset ja hopeiset silmät. Hertecin lähestyessä, hän kääntyi ja nosti kätensä tervehdykseen. "Kiire jonnekin, unikeko?"
Hertec kirosi. "Orso, ei tänään! Ei nyt! Olen jo nyt myöhässä! Source tappaa minut varmasti jos myöhästyn vielä enemmän!"
Mutta Orso ei näyttänyt kuuntelevan. Hän veti nyrkkinsä taakse ja toisen vauhdilla eteen. Nyrkki avautui ja kiiltävä kolikko lensi ilman halki Herteciä otsaan. Hän ärähti kivulle ja perääntyi askeleen. "Sinä et koskaan kuuntele minua." Hän mutisi ja hieroi otsaansa. Maassa kolikko kiilsi auringon valossa. Hertec noukki sen maasta. Kolikon keskellä oli reikä. Hän huokaisi. "Säännöt?"
Orson huulille ilmestyi hymy. "Yksinkertainen kaksintaistelu. Puumiekoilla. Kolmesta pisteestä poikki."
Hertec puristi päätään. "Ei onnistu. En ottanut bokkeniani mukaan."
Toinen poika näytti pettyneeltä. "Olitko koskaan tosissasi sen lupauksen suhteen?"
"Minkä lupauksen?" Hertec kysyi viattomasti räpäytellen silmiään.
"TUO EI TOIMI MINUUN!!!" Orso karjui vihaisena että läheisen puun linnut lensivät ilmaan pelästyksestä. Sitten hän korjasi kieltään. "Vaikka useimmat tytöt ovat sulaa vahaa sinun koiranpennun silmillesi ja 'hellälle äänellesi' muista, MINÄ – EN – OLE – TYTTÖ!!!" Orso karjui ja ryntäsi juoksuun puumiekka ojossa.
"Minä en koskaan pääse ajoissa Sourcen luo." Hän mutisi ennen kuin väisti Orson piston.
Orso väänsi rannettaan ja veti olkapäätään. Viilto viilsi Hertecin mahan yltä mutta hänen onnistui viimehetkeltä vetää vatsaansa sisään ylimääräisen tuuman. Orson puumiekka vain hipaisi hänen paitaansa.
Orso kirosi ja joutui ottamaan askeleen taaksepäin tasatakseen tasapainonsa. Hertec otti myös askeleen väliä. Orso ei kuitenkaan antanut hänelle hengähdystaukoa vaan kävi eteenpäin huitoen miekallaan nopean pistosarjan. Hertec käveli takaperin niin nopeasti kuin pystyi. Hänen kantapäänsä osui esiin pistävään kiveen ja hän kaatui selälleen.
"Minä voitan!" Orso karjui sydämensä pohjasta. Hän ryntäsi eteenpäin miekka oikeassa kädessään. Vasemmalla hän tasapainotti hyökkäystään.
Hertec virnisti ja syöksyi kohti. Orso näki hänen yrittävän työntää miekkaa sivuun ja käänsi itsensä kylki edelle. Hertec virne leveni kun hän madalsi syöksyään, viilettäen suoraan Orson ali. Samalla hän kaappasi kourallisen hiekkaa silmiinsä.
Orso kääntyi vauhdilla miekka ojossa mutta Hertec peitti hänen silmänsä hiekalla ja perääntyi samalla askeleen. Orso heilutti miekkaansa hätääntyneenä ympäriinsä. Hertec hymyili ja syöksyi kohti. Hän väisti miekan helposti ja potkaisi Orsoa sääreen.
Hertec tiesi voittaneensa kunnes tunsi iskun selässään. Orso oli iskenyt häntä keskelle alaselkää lamaannuttaen hänet. He tippuivat päällekkäin maahan.
"Säärestä piste sinulle. Mutta selästä kolme minulle. Voitin!" Orso huohotti. Hertec irvisti kivulle.
Hetkeen kumpikaan ei liikkunut.
"Ööh… tuota – Hertec?"
"Niin?" Hertec vastasi hiljaa.
"Nousisitko päältäni? Tämä on noloa."
Hertec nosti päätään varovasti. "Minä en pääse ylös, TYPERYS!!! AAAHH!!!" Huutaminen oli herättänyt kivun kokonaan. "Typerys. Miksi sinun piti niin kovaa mennä lyömään? Yritätkö rampauttaa minut?"
"Mitä te kaksi teette?" He kumpikin hätkähtivät. Orso katsoi Hertecin yli. Soora seisoi nauruaan pidätellen heidän takanaan. "Oletteko viimein löytäneet toisenne vai?"
Hertec nousi samassa pystyyn ja huusi vihaisena. "OLE HILJAA TAI – AAK!!!" Hertec kiljaisi kun selkä niksahti. Hän kaatui maahan uudestaan. Orso ehti pois alta tällä kertaa.
Hän nousi rennosti pystyyn ja puhdisti vaatteitaan pölystä. Sitten hän katsoi maahan vähän matkan päähän. "Reikäkolikko on sinun. Seuraavaan kertaan." Hän nosti maasta miekkansa ja käveli pois rennosti hymyillen.
Hän ohitti Sooran. "Eikö sinun pitäisi olla kotona valmistautumassa rituaaliin?" Hän kysyi vihaisena.
"Äiti käski minun hakemaan yrttejä mestari Sourcelta! Ettäs tiedät!" Tyttö tuhahti vihaisena. Hän käveli Hertecin luo ja polvistui hänen viereensä. "Oletko kunnossa?" Hän kysyi hellästi.
Hertec käänsi katsettaan vaivalla. "Minun selkäni on murskana! Mitä luulet?"
Soora hymyili. "Onneksi jotenkin arvasin että tämä tapahtuisi joten…" Hän otti vyölaukustaan pienen purkin jossa säilytettiin voiteita. "toin tätä. Se käy haavoihin ja luunmurtumiin. Lievittää kipua ja nopeuttaa paranemista."
Hertec katsoi purkkia ja hymyili. "Kiitos. Olet oikea enkeli."
Soora hymyili ja aukaisi purkin. Hän otti nokareen voidetta käteensä ja nosti Hertecin paidan selkämystä. Juuri kun hän oli laittamassa voidetta, hän pysähtyi.
"Mikä nyt?" Hertec ihmetteli.
"Minä laitan voidetta… entä sitten?" Soora kysyi. Hertec näki silmissä outoa kiiltoa.
"Miten niin?" Soora juonii jotain. Hertec ajatteli.
Soora hieraisi voidetta vähän Hertecin nenälle ja virnisti. "Tiesitkö että tänään on Punaisen Kuun päivä?"
Hertec katsoi Soora kylmästi. Mihin hän pyrkii? "Niin?"
"Tiedätkö että meidän perheellämme on tärkeä tehtävä tänään?"
Hertec muisteli nopeasti. "Se oli jokin henkirituaali…" Hän mietti.
Soora hymyili leveämmin. "Juuri niin. Minä ja Orso kannamme kynttilälevyä kaupungin pääkadun läpi, samalla kun isä ja äiti johtavat rukousjonoa."
"Niin?" Hertec muisti juuri ja juuri viime kerran. Hän pelkäsi mitä seuraavaksi tulisi.
Äkkiä Sooran hymy katosi ja hän peitti kasvonsa kämmenselällään. "Tiedät varmasti myös, että me tarvitsemme kaksi muuta kantamaan levyä. Ei verisukulaista." Sooran silmä tuikki taas nopeasti. "Minä tiedän että Orso on pyytänyt Tinaria ja tämä on suostunut. Mutta kaikessa valmistelussa ja askareiden seassa minä unohdin pyytää ketään. Ja nyt taitaa olla liian myöhäistä pyytää enää ketään." Soora painoi päänsä kyyryyn surullisena.
Hertec nielaisi. "Niin?" Hän sai kuiskattua.
Soora toi kasvonsa lähelle Herteciä. "Voisitko mitenkään harkita-"
"En!" Hertec vastasi.
Sooran huuli meni mutrulle. "En edes ehtinyt lopettaa. Et voi mitenkään tietää mitä haluan?"
Hertec katsoi Sooraa vihan ja kivun sekaisin ilmein. "Haluat minun olevan sinun parisi?"
Tyttö hymyili. "Voisitko?"
"En." Hertec kähisi vihaisena ja painoi kasvonsa maata vasten. "Voitko nyt antaa sitä voidetta?"
Soora katseli hetken aikaa Herteciä. Sitten hän kohautti olkapäitään ja otti nokareen voidetta käteensä. Mutta hänen kätensä lipesi ja purkki tippui kiven päälle särkyen. "Voi ei!" Hän huudahti kauhistellen. "Kaikki voide on pilalla!"
"Mitä?" Hertec huusi. "Eikö sinulla ole lisää?"
"On. Kotona. Minä käyn hakemassa." Soora nousi pystyyn ja lähti kävelemään. Äkkiä hän pysähtyi.
"Mikä nyt?"
"Muistin juuri…" Soora kääntyi Herteciä kohti. "Minun pitää mennä valmistautumaan rituaalia varten. Sitä ennen minun pitää käydä ostoksilla… ja vielä pitää muistaa hakea uusi mekko ompelijalta…" Soora hymyili ja heilutti kättään. "Tulen joskus parin tunnin päästä. Toivottavasti kipu ei ylly siihen mennessä."
Hertec irvisti. "Ei ylly. Voin taata sen."
Soora näytti harmistuvan ja huokaisi. "No, voisin käydä kysymässä mestari Sourcelta jotain. Hän varmaan ihmettelee, mikset ole saapunut tunnillesi."
Äkkiä Hertec kalpeni. Source! Unohdin jo kokonaan sen seniilin vanhuksen!
"Tai voin juosta käymään teillä! Cerialla on varmasti jotain mitä antaa."
Äiti! Ei! Jos hän kuulee että minä olen loukannut itseni näin pahasti hän… hän… hän pistää minut harjoittelemaan kahta kauheammin!
"Hyvä on!" Hän huusi viimein voitettuna. "Sinä voitit. Älä kerro heille. Minä tulen sinun pariksesi siihen kantamiseen. Voitko nyt hakea sitä voidetta?"
Soora hymyili ja käveli takaisin. Hän polvistui Hertecin eteen ja otti pussistaan toisen samanlaisen purkin.
"Sinulla oli toinen purkki kokoajan?!" Hertec karjui raivoissaan.
Soora hymyili viekkaasti. "Muistin juuri että se oli minun laukussani."
Hertec mutisi jotain itsekseen, muttei mitään ääneen.
"Ja muuten, koska minun piti rikkoa hyvä voidepurkkini, saat korvata sen."
"Miten?" Hertec ihmetteli. "Ei minulla ole rahaa. Kuten hyvin tiedät."
Soora lähestyi Hertecin kasvoja. "Suukolla." Hän kuiskasi. "Suukolla rituaalin jälkeen."
"MITÄ?!?!?!?!?"


Ceria laski kuppinsa alas. "Soora taisi vihdoinkin laskea korttinsa pöytään." Hän puheli ystävättärelleen tavalliseen sävyyn. Hänen platinan valkoiset hiukset heiluivat vapaina olkapäillä.
Sarali nyökkäsi, Sooran ja Orson äiti. "Se sinun poikasi on yhtä kovaääninen kuin aina." Hänen vaaleanruskeat hiukset oli sidottu nutturalle niskaan.
"Tiedän tiedän. Yritän sanoa hänelle siitä mutta kun hänelle sanoo että älä hyppää kaivoon…"
"Hänet löytää kaivosta. Orso on aivan samanlainen."
Ceria katseli taivaalle. "Luuletko että tämä sinun 'suunnitelmasi' todella saa Hertecin suutelemaan Sooraa keskellä katua ihmisten läsnä ollessa kaikkien katsoessa?"
"Kuka tietää." Sarali vastasi ja hörppäsi omasta kupistaan. "Mutta en jaksa enää sitä ruikutusta. 'Hertec on niin söpö', 'Hertec on niin rohkea', 'Hertec on niin hauska', 'haluan suudella häntä!'" Hän sylkäisi maahan. "Tuollainen puhe oksettaa minua."
Ceria hymyili rennosti. "Sinä se et koskaan aikuistu. Hän on ihan samanlainen kuin sinä hänen ikäisenään. Se että sinun ja miehesi sängyssä ei tapahdu mitään, ei tarkoita että kaikkien sinun perheessäsi pitäisi kärsiä."
Sarali punastui ja sylkäisi maahan. Hän oli kovatapainen nainen. Kuuluisa miekkailija. Ja pukeutui miesmäisesti, mutta pystyi silti säilyttämään naisellisuutensa. "Tinar ei kyllä muistuta sinua yhtään."
Ceria hymyili. "Hän muistuttaakin enemmän isäänsä."
Sarali sylkäisi uudestaan. "Et ole koskaan kertonut hänestä. Kuka hän oli?"
Cerian hymy katosi hetkeksi. Sitten se loisti tavalliseen tapaansa. "Kuollut."
Seurasi kiusaantunut hiljaisuus.
"Hän ei kutsu minua äidiksi." Ceria kuiskasi hiljaa. Sarali katsoi häntä ihmeissään.
"Miksei? Sehän oli hänen ensimmäinen sanansa? Vauvana hän suorastaan käytti sen sanan loppuun."
"Niin." Ceria hymyili muistolle. "Mutta Tinar suuttui siitä. Hän ei ole koskaan pystynyt myöntämään Herteciä veljekseen. Ei edes itselleen. Saati muille. Mutta Hertec…" Nainen katsoi taivaalle ja hymyili leveämmin. "huolehtii hänestä kokoajan. Minusta tuntuu että hänelle ei ole mitään tärkeämpää kuin Tinarin onni."
"Ja siksi hän ei kutsu sinua äidiksi?" Sarali kysyi.
Ceria nyökkäsi. "Jos hän saa Tinarin hymyilemään kutsumalla minua 'Cereaksi', hän tekee niin. Täydellinen typerys."
"Täydellinen isoveli." Sarali myönsi ja laski kätensä ystävänsä olalle.
Sarali nousi nopeasti seisomaan ja käveli kadulle. Talon eteen oli juuri raahattu valtavan kärryt jotka pursusivat vihanneksia. Sarali osti itselleen ruoka-aineksia nopeasti ja palasi Cerian viereen.
"Maksaessani ostoksiani minulle tuli mieleen jotain. Se sinun poikasi. Hän on lähes ilmetty sinä. Jos en olisi varma, voisin vannoa että kannoit häntä itse. Kerrohan, kuinka monta tekniikkaa hän osaa?"
"Melkein kaikki." Ceria hymyili. "Hän harjoittelee Maruilla joka päivä. Hänen soittotaitonsa saavat minut melkein kateelliseksi."
Sarali rykäisi ja lennätti ilmoille oikein ison räkäklimpin. "Tiedät mistä puhun." Hän mutisi. "Kymmenestä enkelistä."
Ceria katsoi ystävätärtään nopeasti. "Luulin sanoneeni, ettei siitä puhuta." Ceria oli palatessaan kylään käskenyt ainoaa ihmistä joka tiesi hänen miekkailutaitonsa, Saralia, olemaan hiljaa siitä. "Jos sana leviää että Kymmenen enkelin mestari asuu Tagrigissa, kukaan ei anna minulle hetken rauhaa." Hän oli sanonut nuo sanat silloin.
"Minä en ole kuin sinä." Ceria mutisi. "En jaksa kulkea ympäriinsä miekka vyötärölläni. Ikia riittää minulle."
Sarali vilkaisi vyötärölleen. Hänen komea katanansa lepäsi siinä odottaen vain hänen kutsuaan. "Silti opetat hänelle tekniikkasi. Montako hän osaa?"
"Yhdeksän." Ceria vastasi hiljaa.
"Yhdeksän?! Oletko tosissasi? Kymmenestä enkelistä, hän osaa yhdeksän tekniikkaa?"
Ceria nyökkäsi.
Sarali vihelsi pitkään. "Hän taitaa olla aikamoinen nero."
Ceria nauroi. "Hän ei edes tajua sitä. Vaikka kuinka yritän saada häneen tolkkua miekkojen kanssa, hän vain jatkaa ikian soittoa."
Sarali huokaisi. "Olisipa Orso samanlainen. Hän on TOIVOTON TAPAUS kun se tulee miekkoihin."
Orso käveli juuri sillä hetkellä Cerian portin ohi. Hän oli kuullut juurin tuon lauseen. "Haluatko selkääsi hä?" Hän karjui vihaisena.
Sarali hymyili. "Voit yrittää, mammero."
Ceria huokaisi. "Tehkää mitä teette mutta älkää tehkö sitä minun puutarhassani! Ja Sarali, tiedät kyllä hyvin että Orso on mestari miekkojen kanssa yhtä lailla."
"Jos hän suuttuu pelkästä yhdestä lauseesta, hänen kannattaisi vähän tutkia itsetuntoaan." Nainen virnisti. "Tai sen puutetta."
"Ja teillä on tänään paljon tekemistä! Ette te ehdi nahistelemaan. Menkää!" Ceria huusi vihaisena.
"EN!!! EN!!! EN!!! EEEEEEENNNNNN!!!!" Hertecin ääni kaikui taivaalla.
"Vaikuttaa siltä että Hertec on odotettua kovempi pala." Sarali virnisti ja sylkäisi.
En ymmärrä miksi minun piti mennä ja rikkoa Hertecin selkä? Orso ihmetteli. Äiti käski minun tehdä hänestä haavoittunut Sooraa varten jotta hän voisi suostutella tämän juhliin. Mutta miksi nähdä kaikki tämä vaiva? Orso poistui paikalta puristellen päätään. "En ymmärrä tyttöjä sitten laisinkaan."


Keksi idean kirjoittaa lapsi-Hertecistä kokonaisen luvun kun lopetin toisen luvun. Tässä yritän kirjoittaa mahdollisimman iloisesta ja eloisasta Hertecistä. Sekä vähän jokapäiväistä elämää. Yritän saada idean toimimaan.


Ares88