"Oi kyllä se oli!" Keskusteluun yltyi kolmas ääni, Orson ääni. "Kyllä demonin jäljet tuntee, vaikkei sellaista koskaan olisi nähnyt."
"Kuka tämä on?!" Loterka tivasi. "Ja miksi hän puhuu?"
"Oi anteeksi valtias Loterka. Tämä on Orso. Orpokodin ylpeys." Hertec tuhahti itsekseen. Hän istui portaalla ja kuunteli tarkasti. Orso oli ilmeisesti tullut keittiön ovesta mikä oli suoraan Hertecin alla. "Hän on ollut monien noitien ja suojelijoiden opissa vaikkei itse olekaan kumpikaan. Voin vain arvailla mikä hänestä on tuleva." Johtajattaren niin mairea ääni sai Hertecin tuhahtamaan toisenkin kerran.
"Voimmeko jatkaa tätä keskustelua jossain muualla ennen kuin muita 'ylpeyksiä' saapuu." Loterka kysyi vihaisesti.
"Tietenkin, tietenkin! Tinar, johdata hänet ruokasaliin! Orso, mene sinä auttamaan muita ulkona. Tarjoilemme teille päivällistä aivan kohta." Hertec kuuli kuinka Tinar johdatti Loterkan huoneesta ja Johtajatar jäi naksuttamaan kieltään heidän peräänsä.
"Turhamainen idiootti." Hän sanoi. "Ja yleishyvä neuvo tulevaisuuden varalle. Älä puhu ylemmille elleivät he puhu ensin. Se saa heidät usein vihaisiksi ja siihen, voi loppua sinun elämäsi."
Orso ei vastannut mitään.
"Mene nyt."
Ulko-ovi avautui ja Orso poistui eteistä.
Hetken kuluttua, Hertec uskoi olevan oikea hetki. Hän juoksi portaat ensin ylös hiljaa ja sitten käveli tavallista äänekkäämmin alas. Hänen saappaansa tömähtivät tammea vasten joka kaikui eteisessä. Kun hän saapui viimeiselle porrastasanteelle, hän näki Johtajattaren vihaiset kasvot. "Missä sitä on oltu?" Hän tivasi kuiskien. "Käskin sinun tulla heti alas. En odottaa puolta tuntia."
"Tulin kun jaksoin. En yhtään nopeammin." Hertec ärisi samalla äänellä takaisin. "Mutta nyt olen tässä. Mitä haluat?" Hän asteli tyynesti alas.
Hertecin suorasukaisuus hätkähdytti Johtajatarta, mutta hän toipui siitä nopeasti. "Minulla ei ole aikaa sinulle nyt. Nyt menet keittiöön ja valmistat päivällistä. Kahdelle."
"Mitä haluat minun tekevän?" Hertec kysyi antaen tuleen tulella. Hänellä kävi monta myrkkyä mielessä joita voisi valmistaa hetkessä keittiössä ja joita voisi laittaa ruokaan huomaamatta.
"Ihan sama." Johtajatar tokaisi. "Kunhan se on kyllin hyvää vieraallemme, Salamurhaajien kaupungin valtiaalle." Nainen lopetti lauseen sopivan kunnioittavasti kuin sopi odottaa. "Tiedän sinun onnistuvan siinä helposti joten nyt mene!"
Hertec ei liikahtanutkaan. "Entä jos en?" Kirottu yllättyi itsekin kysymystä.
Johtajattaren silmät rävähtivät auki hämmästyksestä mutta sulkeutuivat yhtä nopeasti. Mutta yhtä nopeasti kuin äsken Johtajatar sai takaisin itsensä ja kovensi katseensa Herteciin. "Entä jos et?" Hän toisti vihasta täristen.
"En unohda mitä minulle on tehty tässä talossa." Hertec ärähti äänellä joka sai Johtajattaren astumaan askeleen taemmas. Äänellä joka kähisi pidätetystä raivosta. Äänellä jota Johtajatar ei ollut kuullut vuosiin. "Minä ylitän aina itseni ja silti sinä vain onnistut pilaamaan sen. Mitä sinä voit enää tehdä mitä et olisi jo minuun kokeillut? Kun minä tein sinulle kunniaa jokaisella päivällisellä jonka järjestit, annoit minulle palkkioksi vain rangaistuksen ja kunnian jollekin toiselle! Nyt se on loppu!" Hertec ei uskonut itsekkään sanojaan. Kuinka hän oli halunnut sanoa lopettavansa jo monta kertaa, muttei koskaan ollut uskaltanut. Järki oli aina huomauttanut kuinka tärkeää oli hymyillä ja totella orpokodin Johtajatarta. Jostain hänen sisältään nousi nyt uusi voima. Voima jota ei sammutettaisi helpolla.
Seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Kumpikaan ei sanonut sanakaan. Tilanteen katkaisi ryhmä lapsia jotka tulivat nauravina sisään ovesta ruokailuun, mutta huomattuaan tilanteen kaikkien nauru katosi nopeasti. He näkivät orpokodin Kirotun ja Johtajattaren ärisevän raivosta ja mulkoilevan toisiaan. Samalla aukinaisesta ovesta ryntäsi sisään SaLmion velhot jotka olivat tulleet heidän mukanaan. He työnsivät lapset sivuun kylmästi ja äkättyään Johtajattaren he kävelivät suoraan Hertecin ja naisen väliin huomaamatta häntä ollenkaan.
"Missä on Valtias?" Toinen kysyi kiihkeästi. "Me haluamme tavata hänet heti!" Velhon puhe herätti Johtajattaren. Hän vilkuili molempia hetken yllättyneenä mutta korvasi sen ystävällisellä ja mairealla ilmeellä ja niiasi.
"Tietenkin. Nekor vie teidät sinne." Ja lapsi joukosta astui poika jonka maha oli isompi kuin kellään muulla koko orpokodissa. Nekor. Hän oli samanikäinen kuin Hertec mutta huomattavasti isompi. Nekoria kutsuttiin myös Orson oikeaksi kädeksi. Käsi jonka kukaan ei halunnut osuvan naamaansa. Käsi joka osui turhankin usein Herteciin, ja siksi että Hertec oli keksinyt pilkkanimen joka oli syöpynyt syvälle Nekorin päälle kaikkien Tagrigin keskuudessa. Hertec kutsui mielellään Nekoria Orson oikean käden sijasta, Orson mahaksi. Nimi sai Nekorin melkein aina hyökkäämään Hertecin kimppuun tämän ollessa suojaton.
Mutta nyt hän tyytyi vain mulkaisemaan Kirottua. Sitten hän viittasi selkä kumarassa velhoja seuraamaan.
"Nekor! Voisitko ystävällisesti mennä sen jälkeen keittiöön, Tinar odottaa siellä jo. Valmistakaa pieni päivällinen ja tarjoilkaa se ulkona." Johtajatar hymyili velhoille. "Liityn kohta seuraanne."
Kun velhot olivat menneet, Johtajatar sähähti nuorille. "Ulos!" Ja kaikki tottelivat yhtä jalkaa. Kun lapset olivat menneet, Johtajatatar käänsi kasvonsa takaisin Herteciin joka ei ollut liikahtanutkaan. "Voin kuvitella tunteesi, no hyvä on, en voi, mutta nyt on kyseessä paljon suuremmat asiat kuin sinun tunnon tuskasi. Pyydän tämän kerran. Mene keittiöön, ylitä itsesi vielä kerran ja voimme keskustella vapauttamisestasi. Siihen on vielä virallisesti vuosi mutta ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Jo muutaman viikon päästä voit kävellä vapaana Tagrigin katuja, mutta vain jos nyt menet valmistamaan kunnon päivällisen neljälle."
Hertec mietti. Johtajatar oli tuskin tosissaan, mutta kuulosti kyllä vilpittömältä. Hertec nyökkäsi mutta piti kovettuneen katseensa Johtajattaressa. "Minä menen. Mutta pidäkin sanasi tai…" Hertec virnisti. "Vorso..." Hän kuiskasi. Ensikertaa Johtajatar nielaisi tyhjää.
Kun vastaväitteitä ei kuulunut, Hertec käveli Johtajattaren ohi käytävään johon velhot ja Loterka aikaisemmin olivat menneet.
Keittiössä Tinar ja Nekor ahersivat ruuan kimpussa. Kun Hertec astui huoneeseen, kummatkin nostivat katseensa häneen. Nekor oli rynnätä suoraan kimppuun, mutta Tinar piteli häntä olkapäästä. Nekor katsoi häneen anovasti kuten koira joka haluaa kissan perään. Mutta Tinar vain pudisti päätään ja viittasi häntä jatkamaan työssään, hän itse kääntyi Herteciin päin.
"Pyydän anteeksi ystäväni puolesta. Hänellä on vähän hampaankolossa sinua kohtaan, mutta varmasti ymmärrät." Tinar hymyili kauniisti. "Sinut varmaan lähetettiin tekemään ruokaa arvokkaille vieraille. Ymmärrettävää kun on kyse henkilöistä kuten Loterka SaLmio. Sinä olet paras kokki mitä voi olla."
Mitään sanomatta Hertec kääntyi, kohti keittiön ruokavarastoa ja kävi kaikessa hiljaisuudessa sitä läpi. Tulipalon takia se oli täydennyksen tarpeessa. Kauppakaravaani ei ollut saapunut sovittuna päivänä, joten oletettavissa oli, ettei sitä enää kuuluisi. Mutta Johtajattaren onneksi, siellä oli vielä yksi kokonainen fasaani ja kalmikon pyrstö. Kun kalmikoista käytettiin yleensä vain luut, jäivät pyrstöt syötäviksi niille jotka sitä halusi. Vasta viime aikoina pyrstöjäkin oli alettu kaupata pohjoisen markkinoilla, joten niiden hinta oli kasvanut huomattavasti.
Tämän eväkään oli kuitenkin napannut yksi orpokodin omista lapsista ja myytyään muun osan kauppiaille, jäi pyrstö orpokodille. Hertec oli usein valmistanut upeita aterioita kalmikon pyrstöstä, sillä kalmikon liha oli myrkyllistä syödä, jollei tiennyt mitä tehdä. Hertec oli kuullut kerran yhdeltä kävijältä orpokodissa että jos lihan keittää suolavedessä nopeasti, se poistaa kaiken myrkyn ja mahdollistaa todelliselle makuelämykselle.
Joten, sitä oli tarjolla, keitetty fasaani kalmikkolihapetillä, kalmikkoverikastikkeella vihannesten kanssa. Hertec valmisti aterian nopeasti ja vaivatta. Noin puolentunnin kuluttua, Johtajatar ryntäsi keittiöön, kysyen, missä ruoka viipyy?
"Se on tarjoiluvalmis nyt." Hertec mutisi ja ojensi Johtajattarelle vadin johon oli aterian laittanut.
Johtajatar tutki ateriaa nopeasti ja viittasi häntä seuraamaan.
He kulkivat ulos ovesta ruokailusaliin. Huoneeseen jossa oli kaksi pitkää pöytää ja yhtä pitkät penkit. Seinällä loistivat ikkunat, joista näkyi kuinka sairaita tuotiin pohjoisesta. Toisella seinällä oli pitkät kaapit, joissa Hertec tiesi olevan ruokailu tarvikkeet. Kummassakin päässä oli yksi ovi. Toinen josta Hertec ja Johtajatar olivat tulleet ja toinen joka oli suora oikotie eteishalliin. Kirottu vilkaisi pöydän ääressä istuvia miehiä. Miehet naputtelivat pöytää tyytymättömät ilmeet naamoillaan.
Hertec ei välittänyt vaan asetti vadin keskelle nelikkoa, sillä Johtajatarkin oli istuutunut pöytään. Nainen nyökkäsi astiakaappeja kohden. Hertec nyökkäsi hiljaisena ja astui kaapille, josta tiesi löytävänsä hienoimmat astiat. Ne joita käytettiin tärkeiden vieraiden aikoina. Poika otti neljä lautasta, neljä lasia ja neljät veitset. Ruoka syötiin sormin, veitsin tai kauhalla.
Hertecin touhutessa, muut alkoivat puhua kuin häntä ei olisi koko huoneessa. "Miten luulette löytävänne tämän demonin? Se on saattanut jo kadota Varjovuorten toiselle puolelle. Ei sitä saa kiinni enää ellei se tule luoksemme." Loterka ärisi kärsimättömänä.
Toinen velhoista puuttui puheeseen. "Uskoisin sen yhä olevan lähettyvillä. Tällainen tapahtuma houkuttelee paljon sellaisia joita ei kannata aliarvioida. Kuten ylempiä demoneita ja ehkä jopa -" Hän kuiskasi hiljaa kuin pystyi. "lohikäärmeitä."
"Ette ole tosissanne!" Johtajatar äyskäisi.
"Totta se on. Niitä kiinnostavat tulipalot. Erityisesti tulipalot jotka demoni on sytyttänyt. Ihmettelen mikseivät ne ole jo tulleet." Toinen velhoista puhui kädet ristissä rinnan päällä.
"Te näitte ne jäljet, ettekö?" Loterka kysyi, uudestaan äänessä.
"Jos niitä voi nähdä. Ne olivat jo palaneet. Mutta olen jo varma demonin laadusta ja aika varma kestä demonista on kyse." Ensimmäinen velhon äänessä kuului vienoinen innostus.
"ÄLÄ SANO SITÄ ÄÄNEEN!!" Toinen velho nousi pystyyn niin nopeasti että hänen lautasensa jota Hertec oli ojentamassa, oli tippua. Vain vaivalla Hertec sai sen takaisin pystyyn. "Tiedät että sen voimat ylittävän meidän yhteiset voimamme vaikka olisimme valmistautuneet. Mutta oikeassa olet. Enkeli meidän on kutsuttava, jos useampikin. Nyt on kyse vihollisesta jonka ei kannata antaa enää elää rauhassa. Tämä oli selvää sopimuksen rikkomista ja antaa meille täyden oikeuden toimintaan."
Hertec oli keskittyvinään leikkaamaan fasaania, mutta kuunteli tarkasti.


Siinä se on. Kaikki kolme oikoluettu. Laitan vähän myöhemmin jatkoa tarinalle.  Kiitosk kärsivällisyydestä.



Siinä on. Toisen luvun kolmas osa. Tiedän että on vähän sekavaa mutta yritän parhaani. Palautetta ja erikoinen pyyntö. Pyytäkää kavereitanne lukemaan tätä tarinaa. Julkaisen sitä koska haluan tälle julkisuutta. Ja antakaa palautetta.

Ares88