Tässä on paljon muistelu kohtauksia ja muita kohtia joissa käytetään kursivointia. Olen yrittänyt löytää ne kaikki mutta...

Tinar nojasi ulko-oveen ja kuunteli kuinka keskusteluja käytiin ulkona. Hänen olisi tehnyt mieli rynnätä ulos kun se itedi yritti iskeä Sooraa mutta Hertec ehti ensin. Hän oli tunnistanut iskuyritykset heti. Olihan hän kuullut melkein ne kaikki.
Tinar nousi pystyyn ja käveli ikkunaan. Hän katsoi varovasti, ettei häntä näkyisi ulos. Hertec istui muurilla poltellen piippua. Kuten aina ennenkin. Tinar huomasi. Paitsi piippu. Koska hän sitä on alkanut polttaa? Ja myös… Hertec hymyili aina. En tunnistanut häntä heti kun näin hänet. Hertec… mitä sinulle on tapahtunut?
Tinar muisteli yhtäkkiä tapahtumaa vuosien takaa.


"Katso Ceria! Katso Ceria! Näinkö?" Valkopäinen Hertec hymyili ja veti joustaan ikian kielien yli sulavilla liikkeillä.
Huivipäinen Ceria hymyili onnellisesti. "Juuri noin. Vähän enemmän voimaa ja hellyttää." Äkkiä Ceria aukaisi silmänsä ja läppäsi Herteciä päähän. "Montako kertaa olen käskenyt sinun kutsua minua 'äidiksi'?"
Hertec mulkaisi naista. "Itse sanoit että et ole."
"Ehken ole työntänyt sinua kohdustani ulos kirkuen mutta olen äitisi yhtälailla." Ceria hymyili taas ja hieroi Hertecin hiuksia. "Sinä kutsuit minua äidiksi kun olit pieni." Hän muistutti.
"Enkä kutsunut!" Hertec huusi. "En varmana." Hän kääntyi pois. Tinar näki tämän punastuvan. Mutta se on totta. Tinar mietti istuen nurkassa. Sinä et ole hänen poikansa. Etkä minun veljeni.
Aivan kun Ceria olisi vaistonnut tämän. Hän katsoi Tinaria hiljaa. "Mitä pidit veljesi soitosta?"
Tinar mulkaisi takaisin. Hertec näki sillä hetkellä pelottavan samannäköisyyden. "Olen kuullut lehmien peräpäidenkin päästävän kauniimpia ääniä."
"Tinar!" Ceria torui tytärtään. Hertec näytti kieltään. Tinar vastasi eleeseen. "Lopettakaa jo, kummatkin!"
Tinar katsoi vihaisena poispäin. Hertec laski ikian maahan. Hän nousi pystyyn ja käveli Tinarin ohi ulko-ovelle.
"Minne olet menossa?" Ceria kysyi.
"Lupasin harjoitella Orson kanssa." Hertec vastasi ja työnsi oven auki. Hän tarttui samalla puumiekkaan oven vierellä ja heilautti sitä. Se oli muotoiltu kuten aito katana. "Hänellä on pakkomielle tulla parhaaksi miekkailijaksi."
"Tiedän erään toisenkin. Muusikon en miekkailijaa tosin." Ceria hymyili ja nyökkäsi. "Olkaa varovaisia."
Tinar nousi myös ja käveli hänen peräänsä. "Soora ja Suaki odottavat minua sillalla." He kävelivät yhdessä ulos ovesta. Hertec piti puumiekkaansa olkapäänsä varassa.
He kävelivät torin läpi. Tinar katseli sivusilmällä Herteciä. Tämän rauhallista katsetta ja vakaata hymyä. Siniset silmät loistivat auringossa.
"Hei Hertec!" He hätkähtivät kun ryhmä tyttöjä käveli ohi heilutellen käsiään hänelle. Poika hymyili hermostuneesti takaisin ja lisäsi askeltensa vauhtia.
"Typerys." Tinar tuhahti ja juoksi hänet kiinni.
"Mitä sanoit?" Hertec kysyi vihaisena.
"Ei mitään!" Tinar murahti ja heilautti päätään vihaisesti.
Hertec näytti kieltä tytön takaraivolle.
"Pois alta!" He nostivat katseensa ja näkivät kolmen sotilasratsun ryntäävän vauhkoina heitä kohti.
Hertec löi puumiekallaan siskoaan kylkeen ja työnsi hänet pois tieltä, hypäten perässä sivuun. Hevoset laukkasivat hulluina pääkadun läpi sotilaiden huutaessa varoituksia. Hertec katsoi Tinaria. Tämä piti kädellään kiinni kyljestä. "Tuo sattui! Miksi sinä noin teit?"
"Koska olit käteni ulottumattomissa." Hertec vastasi hiljtaa ja tarjosi kättään hänelle. "Toivottavasti luita ei murtunut."
Valkeahiuksinen tyttö irvisti hänelle mutta tarttui kuitenkin ojennettuun käteen. Hertec nosti hänet ylös.
He katselivat toisiaan hetken aikaa hiljaa. "Kiitos." Hän mumisi hiljaa.
Hertec hymyili ja halasi häntä yllättäen. "Ei se mitään."
"Isoveli." Tinar mutisi hiljaa ja epäselvästi.
"Mitä?" Hertec kysyi päästäen hänet otteesta.
"Ei mitään." Tinar pyyhkäisi silmäkulmaansa. "Inhoan tätä tietä. Siitä nousee pölyä ja roskia jotka lentävät silmiin." Hän hieroi silmiään pakonomaisesti.
Poika katseli ympärilleen. "Niinkö? En huomannutkaan?"
"Tinar! Hertec! Täällä! Täällä!" Kumpikin kääntyi kun kaksi tyttöä juoksi heidän luokseen. Toisella oli kultaiset hiukset ja hopeiset silmät. HUOM!!! päätin muutta Sooran ulkoasua. Minusta kultapäinen hopeasilmä sopii paremmin hänelle. Entä sinusta? HUOM!!! Toisella oli ruskeat hiukset ja silmät. "Tulit juuri sopivasti! Sirkus on tulossa kaupunkiin! He saapuvat metsätietä pitkin Salamurhaajien kaupungista! Tule nyt!"
He tarttuivat Tinaria kummastakin kädestä ja vetivät hänet mukanaan. "Muuten!" Soora kääntyi. "Orso odottaa sinua kukkulalla jo."
Hertec nyökkäsi heille hyvästiksi ja jätti heidät. Hertecin vaatteet ja hiukset heiluivat tuulessa. Puumiekka lepäsi hänen harteillaan.


Hertec käveli poispäin. Hänen vaatteensa ja hiukset heiluivat tuulessa. Marui olkapäällä matkanyytti keinun samalla.
"Kuten aina," Tinar mutisi hiljaa. "Kävelet pois kotoa…" Hän nyyhkäisi.


Hertec ja Ruffe kävelivät metsätietä pitkin itään.
"Oletko varma että hän puhui totta?" Ruffe kysyi epäilevänä.
Hertec katsoi häntä sivusilmällä. "Miten niin?"
"Koska…"
"Mikä on vahvin dojo Bukat Tamanassa?" Hertec kysyi kylmällä äänellä Raksamenilta. Tämä makasi sairasvuoteella yltä päältä siteissä.
"Miksi haluat tietää?" Raksamen kähisi. Hänestä ei lähtenyt enempää ääntä.
"Haluatko joskus päästä ulos noista ovista?" Hertec kysyi kovemmin. "Mikä on paras dojo Bukat Tamanassa?"
"Mitä tarkoitat?" Raksamen kysyi.
"Hä?" Hertec ihmetteli. "Etkö ymmärrä? Mikä on paras dojo Bukat Tamnassa?"
Raksamen näytti kiroavan Herteciä mielessän mutta sanoi ääneen. "Ymmärsit väärin. Millä tavalla paras? Paras opettaja? Kuuluisin opettaja? Paras oppilas? Parhaat oppilaat? Eniten turnaus voittoja? Mitä haet?"
Hertec huomasi äkkiä, ettei ollut miettinyt mitään noista asioista. Hän oli vain ajatellut parasta dojoa. Sitten hän keksi. "Opettaako mikään dojo 'kymmenes enkeli-tekniikkaa'?"
Raksamen puristi päätään. "Sitä tekniikkaa ei ole opetettu sitten sotien." Sitten hän näytti tajuavan jotain ja virnisti. "Mutta tuon dojon paras oppilas opettaa omalla dojollan nykyään. Se tyyli on 'yhdestoista enkeli'."
"Yhdestoista enkeli…" Hertec mietti. "Se saanee kelvata." Hertec kääntyi lähteäkseen.
"Turhaa. Et kuitenkaan koskaan pääse sen dojon oppilaaksi."
Hertec kääntyi. "Miten niin?"
Äkkiä lepäävän miehen ilme muuttui rauhalliseksi. "Koska tiedän sen dojon oppilaat ja heidän historiansa." Hän katsoi Herteciä silmiin. "Sinä tiedät mitä tarkoitan. Etkö?"
"Mitä hän tarkoitti?" Ruffe ihmetteli.
Hertec hieraisi kaulaansa. Sormet painoivat haaleaa arpea. Se oli keskellä kaulaa. "Minulla on historia." Hertec vastasi.
Ruffe katsoi Herteciä ja nyökkäsi. "Mitä on 'kymmenen enkeliä'?"
"Miksi kysyt?"
"Koska sinä kysyit sitä Raksamenilta. Onko se jotenkin erityisen voimakas ja tehokas tekniikka?"
"Ei. Se ei ole voimakas tai erityisen tehokas. Se on…" Hertec hymyili yllättäen. "äitini tekniikka."
Ruffesta tuntui kuin joku olisi lyönyt häntä kasvoihin nuijalla. "Mitä? Sinä sanoit aina että ottoäitisi oli soittaja! Miksi hän osaisi mitään taistelulajeja?"
Puolilohikäärmeen hymy katosi hitaasti.
"Katso nyt! Hertec! Nyt!" Ceria torui poikaansa. Tämä nojasi puumiekkaansa ja haukotteli. "Herää!" Hän huusi. Aamu oli tuskin noussut vielä. He seisoivat yksinäisellä kukkulalla lähellä Tagrigia.
"Miksi meidän pitää leikkiä miekoilla?" Hertec valitti väsyneenä. "Minä luulin että sinä olit soittaja? Miksi sinä osaat taistelulajeja?"
Ceria heilautti omaa miekkaansa ja naurahti. "Luuletko että minua kutsutaan Enkelisormeksi koska soitan kauniisti?"
Hertec ei vastannut. Hänen ilmeensä puhui hänen puolestaan.
"Typerys!" Ceria huusi ja huitaisi Herteciä päin kepillään. Keppi osui suoraan hänen otsaansa. "Miten sinä luulit minun selviävän noista matkoista yksin? Vastassani kaikki hiidet ja hirviöt? Miten luulet minun päässeen vahingoittamattomana heidän ohitseen? Soittamalla heille kauniita lauluja? No?" Hän hyppi eteenpäin, huitoen miekallaan suunnasta toiseen, iskemällä Hertecin ihon täyteen mustelmia. Tämä yritti puolustautua mutta hän oli menettänyt oman miekkansa heti ensimmäisestä iskusta.
"Mikä nyt? Etkö pysty puolustautumaan?" Ceria huusi ja pysähtyi. Hän laski miekkansa olkapäälleen. "Miekka on ase! Oppia miekkailemaan on oppia taistelemaan! Kaikki muut ideat ovat vain lapsellisia kuvitelmia. Se on totuus!"
Hertec katseli äitiään ihmeissään. "Minä opetan sinulle äitini tekniikan." Hän nosti puumiekkansa ylös ja käänsi maata kohti ja tarttui siihen oikeallakin kädellä. Hänen vasen oikea jalkansa oli edessä ja vasen taaempana, kylki edellä. "Tämä on tekniikan ensimmäinen perusasento. Se eroaa muista 'luku enkeleistä' ristikkäinen jalka edessä. Muista se!"
Hertec istui maassa. Hän oli unohtanut kipunsa ja katseli silmät suurina äitiään. "Nosta se ylös." Hän käski vihaisena ja ryntäsi eteenpäin.
Jokin selveni silloin Hertecille. Hänen huulilleen ilmestyi hymy. Hän kierähti kuperkeikan ja otti puumiekan käsiinsä. Kuului kalahdus kun miekat osuivat toisiinsa. HUOM!!! okei... tuntuu vähän että dialogi on vähän töksähtelevää tässä. täytyy kai tehdä jotain. HUOM!!!
Hertec kuuli kalahduksen yhä mielessään. Hän seisoi tuolla samalla kukkulalla. Yksinäinen kivi oli kannettu keskelle sitä. Kiveen oli kaiverrettu ikia. Ikian alla luki: Enkelisormi ja enkelimestari. Tiesin että palaisit. Minä uskon sinuun. Rakastan sinua. Ceria. Tuo oli hautajaisperinne Etelä-Utricassa. Vainajan viesti kirjoitettaisiin kiveen.
Hertec hymyili ja istui kiven eteen. Hän veti Maruin selästään ja alkoi soittaa. Tämä oli Cerian suosikkilaulu. Ja Hertecin myös. Hän muisti tuon laulun jostain. Hertec tunsi kuinka tuuli äkkiä yltyi.
"Myrsky on nousemassa." Hän mutisi ja lopetti soittamisen. Sitten hän mietti. Haisteli säätä ja kuunteli. Tuuli tuntui haastavan häntä. Hertec istuutui uudestaan risti-istuntaan ja veti jousta.


Toivottavasti miellytti


Ares88