Toinen luku: Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä

Hertec heräsi unesta. Ensimmäinen asia hän huomasi oli kauhea päänsärky. Se tuntui kuin moukaroinnilta otsassa. Sitten hän huomasi makaavansa sängyllä. Omalla sängyllään. Hän raotti silmiään. Hänen katseensa osui ensimmäisenä tuttuun näkyyn. Kattoparruun joka piti ullakkoa ja koko talon kattoa kasassa. Hertec nousi vaivalloisesti istumaan. Se tuntui vievän kaiken voiman. Ensiksi hän katsoi ympärilleen. Kaikki näytti olevan paikoillaan. Mutta silti... jokin oli väärin. Hän tunsi sen.
Hän katseli ympärille hiljaisena etsien syytä. Rojukasat olivat kaikki paikoillaan. Hän oli yksin ullakolla. Tuntui aivan tavalliselta aamulta.
Hertec huomasi ikkunalaudalle käärityn liinakasan. Mistä tuo oli tullut? Hertec nousi pystyyn aikoen kävellä kasan luo, mutta ensimmäisellä askellella hänen jalkansa pettivät hänen altaan. Hän kaatui lattialle kovasti mätkähtäen.
"Ulkhauh!" Hertec puri hammasta ja alkoi ryömiä ikkunan luo lankkuja pitkin. Ikkunalla hän nosti käsivarsillaan itsensä ottaen ikkunalaidasta tukea. Siinä lepäsi pöllö. Varpuspöllön rinta nousi hitaasti ja laskeutui samaan tahtiin.
Hertecin voimat loppuivat ja hän kaatui maahan. Suo oli elossa. Suo? Suo…
Yhdellä sekunnilla kaikki eilisen tapahtumat vyöryivät hänen mieleensä. Juopuneet miehet, palava metsä, jopa miesten loukkaukset, kaikki palasivat mieleen samalla sekunnilla. Se aloitti sellaisten päänsärkyjen aallon minkä voima kaatoi Hertecin lattialle voipumaan. Vasta silloin Hertec todella huomasi missä oli.
Hänen viimeinen muistikuva oli metsästä. Häntä oli lyöty päähän parrulla ja – pelkkää mustaa. Miten hän oli päässyt takaisin? Ja kuka oli tehnyt pesän rievuista Suolle?
Hertec katsoi ruumistaan. Hänellä ei ollut vaatteita lainkaan. Mutta ei yhtään uutta naarmuakaan. Hän hieroi takaraivoaan, kohtaa mihin parru oli osunut. Hän ei tuntenut edes pientä kuhmua. Vain yksi mahdollisuus. Hän ja Suo olivat kunnossa joten varmasti joku oli tullut ja sammuttanut tulen metsästä ja oli tuonut hänet tänne. Eli odotettavissa oli läksytys Johtajattarelta.
Hertec nousi seisomaan vaivalla ja katsoi levollisena ikkunasta, orpokodista etelään. Kaupunki oli täydessä vauhdissa vaikka aamu ei ollut vielä edes kunnolla sarastanut. Varmaan joku juhlapäivä, Hertec tuumi eikä välittänyt sen enempää. Outo haju tarttui hänen sieraimiinsa mutta siitä hän ei välittänyt. Pitäisi kai mennä takaisin sänkyyn, hän ajatteli ja hieroi taas otsaansa. Päänsärky ei hellittänyt. Otan läksytyksen vastaan huomenna. Joten Hertec kääntyi ja aikoi kävellä takaisin mutta kaatui taas ensimmäisellä askeleella. Hän raahasi itsensä sänkyynsä vaivalloisesti, veti peiton päälleen ja sulki silmänsä. Hänen teki mieli unohtaa kaikki edes hetkeksi mutta ei tarvinnut odottaa kauaa, kun ullakon luukkua jo taottiin kiivaasti.
"Mitä?!" Hertec ärähti vihaisena. "Minä nukun nyt! Huuda sitten huomenna, senkin kana!"
"Hertec!" Kuului ääni, Tinarin ääni! Hertec hyppäsi sängystä, kaappasi itselleen housut tuolilta ja ryntäsi luukulle. Se ei ollut salvassa. Hän sai otteen kahvasta ja riuhtaisi sen ylös.
"Tinar?" Hertec arkaili. "Anteeksi. Luulin sinua erääksi toiseksi."
Tinar Seisoi kädet ristissä loukkaantuneen näköisenä, mutta hymyili sitten. "Ei se mitään. Ihmettelin vain oletko vielä unessa. Olet nukkunut jo kaksi päivää yhtä soittoa." Tinar selitti samalla kun nousi köysitikkaat. Kun Tinar seisoi kokopituudeltaan Hertecin edessä, poika huomasi tytön epätavallisen likaisen vaatekerran.
"Missä sinä olet rämpinyt?" Hertec kysyi osoittaen samalla Tinarin vaatteita. Tavallisesti Tinarilla kuten muillakin orpokodin tyttölapsilla ulkotöissä oli harmaa hame joka oli narulla kiinni vyötäröltä. Mutta kaupungilla asioidessa tai sisällä lapset pitivät hienompia vaatteita. Johtajatar vihasi melkein yhtä paljon likaisten vaatteiden pesua kuin Herteciä. Hertec oli jopa kerran todistanut kuinka Johtajatar oli hakannut yhden tytön verille, koska tämä oli läikyttänyt hameelleen Johtajattaren viiniä. Tosin siinä saattoi olla kaksikin syytä.
Koska pojat liikkuivat enemmän ulkona ja likasivat itsensä helpommin, heidän vaatteensa perustuivat tummanharmaisiin paitaan ja housuun joita ei pesty. Tinarin hame ja kasvot olivat mustat noesta.
"Etkö ole kuullut?" Tinar huudahti hämmästyneenä.
"Mistä?" Hertec kysyi.
"Etkö ole katsonut ulos?"
"Eteläpään ikkunasta olen. Entä sitten?"
Tinar otti Herteciä kädestä ja johdatti ullakon toista päätä, pohjoispäätä. Kun Tinar aukaisi ikkunaluukut, Hertec haukkoi henkeä hämmästyksestä. Mitä hänen olisi pitänyt nähdä, oli kaunis metsä heräämässä uuteen aamuun. Hiirenkorvien muodostumassa koivujen oksiin ja niin edelleen. Mitä hän näki, oli vain kasoja hiiltyneitä runkoja, tuhkaa, kasoittain tuhkaa joka värjäsi koko maiseman harmaaksi. Tuuli nostatti sen sankoiksi pilviksi. Hertec saattoi nähdä useita ihmisiä raivaamassa raunioita täydessä noessa. Hertec tunnisti monta orpokodin lasta. Orsoa hän ei nähnyt.
Siellä täällä jokunen puu kävi vielä palamisen lopputaistoa.
"Joen koko pohjoispuoli on palanut. Yhdeksi isoksi tuhkakasaksi." Tinar selitti surullisena. Kaikki metsät. Kaikki talot. Kaikki ihmiset. Koko Tagrigin pohjoispuoli on palanut kokonaan tuhkaksi. Nyt se palo etenee kohti Nikliania."
Niklian. Tagrigin naapuri muutaman tunnin päässä kaupungissa kaunista metsätietä. Siis ennen. Niklian oli kuuluisa parhaasta metsäviinistään koko Utricassa. Tagrig ja Niklian olivat naapureita ja kuten kaikki naapurit, myös he kilpailivat kaikesta ja kirosivat toisiaan. Mutta tällaisten katastrofien sattuessa auttoivat toisiaan. Mutta mitä tässä tilanteessa saattoi tehdä?
Hertecin piti ottaa tukea ikkunalaudasta. Hän veti keuhkoihinsa tuhkaista ilmaa niin että yskäisi ja veti itsensä kasaan. "Koska tämä alkoi?" Hän kuiskasi.
"Kaksi päivää sitten." Tinar kääntyi surullisena pois. "Vähän ennen kuin löysin sinut täältä. Missä muuten olit?"
"Miten niin?" Hertec kysyi yrittäen kuulostaa tavalliselta.
"Kun tulin hakemaan sinua apuun, löysin sinut täältä ilman vaatteita makaamasta lattialla tuo lintu kädessäsi." Tinar nyökkäsi Suota. "Yritin herättää sinua mutten onnistunut. Olit aivan tulikuuma ja minusta tuntui että olit saanut kuumeen. Joten laitoin sinut sänkyyn ja tein ystävällesi pesän. Ja myöhemmin toin sinulle housut ja paidan tuohon tuolille, josta olen iloinen kun löysit." Tyttö hymyili hetken.
Hertec kääntyi katsomaan Tinarin surullisia kasvoja. "Kiitos huolen pidosta. Ja Suo kiittää myös kun herää."
"Pöllö?"
Hertec nyökkäsi. Hän tunsi päänsärkyjen pahenevan. Hänen teki mieli heittää pihalle jotta saisi rauhan nukkua.
"Ei se mitään. Olen iloinen kun saan auttaa. Mutta nuku nyt. Tuon sinulle myöhemmin jotain syötävää." Ja Tinar kääntyi kohti luukkua. Kun tyttö oli melkein kadonnut, hän hymyili. "Ei se niin kauheaa ollut löytää sinua ilman vaatteita." Tinar virnisti ja vinkkasi silmää ilkikurisesti, ja ennen kuin Hertec ehti vastata mitään, hän oli kadonnut luukusta.
Hertec katsoi luukun liikkumatonta kantta hetken. Varmistaakseen ettei kukaan häiritsisi häntä, hän potkaisi luukun haan kiinni. Sitten hän siirsi katseensa ikkunaan. Kirottu näki vain tuhkaa. Vaikka häntä suretti tuo näkymä ja pelotti mitä tulevaisuus nyt toi mukanaan, häntä pelotti. Ei tulevaisuus tai vastaamattomat kysymykset. Häntä pelotti… hän ei voinut myöntää sitä. Jos hän tekisi niin, hän myöntäisi kaikkien olevan oikeassa hänen suhteessaan. Eikä hän sallinut sitä.
Tämä kaikki niiden miesten syytä. Niiden jotka joivat päänsä täyteen. He halusivat pitää vähän hauskaa. Heidän takiaan koko metsä, puolet Tagrigista oli palanut ja varmaan poltti paraikaa Nikliania.
Äkkiä Hertecin päänsärky palasi pahempana kuin koskaan tähän asti. Eikä se palanut yksin. Huimaus seurasi perässä. Hän huojuili sängylleen mutta voimat loppuivat ennen sen saavuttamista. Hän kaatui lattialle toisen kerran jo eikä jaksanut enää nousta. No, kyllä tässäkin kelpaa, hän ajatteli ja kurkotti peittoa sängyltään. Nousen tästä kun jaksan, oli hänen viimeinen järjellinen ajatus ennen kuin hän pyörtyi uudelleen.
Hertec heräsi myöhään iltapäivällä outoon ääneen joka puhui ullakolla.
"Voi rakas! Voi rakas! Miksi sinun piti kuolla! Miksi sinun piti palaa siinä tulessa! Voih!" Hertec nousi lattialta ja alkoi etsiä katseellaan äänen lähdettä. Mitään ei näkynyt. Miksi joku oli tullut suremaan tänne? Eikö hän tiennyt kuka ullakolla asui? Suon pesä oli tyhjä. Hertec nousi hitaasti istumaan ja katsoi ullakon toiseen päähän. Suo seisoi ikkunalaudalla pää painalluksissa. Kun Hertec luuli kuulleensa harhaa, Suo puhui. "Miksi?! Miksi sinun ja kaikkien rakkaiden lasteni piti kuolla pois tuossa kauheassa palossa?!" Hertec kuuli selvää puhetta varpuspöllö nokasta.
"Suo?" Kirottu arkaili. "Sinäkö siinä?"
"Olenhan minä, entä sitten?" Suo karjaisi. "Voi rakas?!" Ja lintu alkoi taas nyyhkyttää.
"Sinä puhut!" Hertec otti askeleen taaksepäin hämmästyksestä.
"Entä sitten?!" Suo huusi raivosta.
"Et sinä eilen puhunut. Eilen sinä vielä huhuilit!" Hertec huusi ja perääntyi taas. "Miten sinä puhut?!"
Suo katsoi Kirottua mulkosilmillään. "Sinä ymmärrät puhettani? Oletko sinä aina ymmärtänyt puhettani?" Pöllö kysyi epäuskoisena.
"EN!" Hertec huusi takaisin. "En ole ymmärtänyt sanaakaan ikinä!"
"Mutta yhtäkkiä sinä ymmärrät?" Suo huusi ja hyökkäsi Hertecin kimppuun. Se alkoi nokkia pojan käsivarsia, rintaa ja kaikkea mihin keltainen nokka pääsi kiinni.
Hertec yritti torjua linnun hyökkäyksiä mutta turhaan. Yhä uudestaan ja uudestaan lintu nappasi häneen uuden haavan. Sitten Hertecin käsi löysi jonkun kepin. Enempiä ajattelematta hän tarttui siihen ja riuhtaisi sen suoraan pöllöä päin. Suo tippui maahan hengittäen raskaasti. Keppi oli lievästi täräyttänyt tätä eikä aiheuttanut sen enempää vaurioita.
Ennen kuin Hertec ehti tekemään yhtään enempää, Suo alkoi nyyhkyttää kauheasti. "Voi anteeksi Hertec! En tarkoittanut satuttaa sinua! Halusin vain tappaa oman suruni. En sinua." Se nyyhkytti.
Hertec tutki haavojaan. Vain muutamia pintanaarmuja. "Ei se mitään. En minäkään olisi saanut lyödä sinua niin lujasti, mutta pelästyin. Koskaan ennen ei ole pöllö puhunut minulle. Olen ymmärtänyt vain puheen piirteet. Mutta nyt, sen sijaan että kuulisin varpuspöllö huhuilua, kuulen selvää puhetta."
Suo nousi jaloilleen. "Minun pitää mennä." Pöllö nielaisi. "Heittämään hyvästit perheelleni." Ja Suo levitti siipensä ja lepatti ikkunasta ulos.
Hertec katseli hänen peräänsä. Suo oli myös menettänyt rakkaansa. Oli ymmärrettävää hänen halunsa hukuttaa surunsa. Useimmat saman kohtalon kokeneet tarttuisivat pulloon. Suon kohdalla se oli epätodennäköistä.
"Hertec aukaise!" Kirottu hätkähti. Tinarin ääni oli kuulunut luukun alta. "Hopi hopi!" Hertec käveli rauhallisemmin kuin viimeksi. Hetken vielä mietittyään, hän aukaisi luukun salvasta ja riuhtaisi sen auki.
"Mikä kesti? Toin sinulle ruokaa unikeko." Tinar ojensi keittokipon Hertecille kun itse nousi tikkaat.
"Minulla oli muuta mietittävää." Hertec mutisi ottaessaan kipon pois tytön käsistä.
"Mistä nuo haavat tulivat?" Tinar katsoi hänen rintaansa jossa oli pahannäköinen pintanaarmu. Sitten Kuunvalo siirsi katseensa Suon tyhjään pesään ja nyökkäsi. "'Ystäväsi' taisi yllättyä paikasta josta löysi itsensä."
"Niinkin se kai voisi sanoa." Hertec mutisi.
"Missä se on?"
"Meni etsimään pesäänsä."
Tinar nyökkäsi. Sitten hän siirsi katseensa ruokakulhoon. "Ei mitään parasta keittoa - etenkään Tagrigin legendaarisen kokin mielestä - mutta syötävää kumminkin."
"Kiitos." Hertec otti lusikan kulhon vierestä. "Onkin karmiva nälkä joten en välitä mitä syön, kunhan se ei tule ylös samaa tietä kuin meni alas." Ja hän upotti lusikan kulhoon alkaen kauhoa ruokaa kunnolla suuhunsa. Sitten hän vilkaisi Tinaria. "Etkö sinä ota?"
"Oi en. Söin jo päivällä. Pystyin tuomaan ruuan vasta nyt. Töiden päätyttyä."
"Ei haittaa. Heräsin vasta hetki sitten." Sitten Hertec vilkaisi ulos. "Onko jo selvinnyt mistä tulipalo alkoi?" Hän kysyi tyynenä.
"Ei." Tinar vastasi lyhyesti. "Ainoastaan että kylän noita lähetti hakemaan Salamurhaajien kaupungista velhoja. Sen mitä Johtajatar sai hänestä irti, oli jotain voimakkaasta taikavoimasta ja pahoista voimista. Epäillään jopa demonia." Tinar lisäsi kiihtyneenä. "Useita Suojelijoita on ilmestynyt kaupunkiin kauniit aseet valmiina. Source ärsyyntyi tästä."
Hertec yllättyi. Eikö palo ollutkaan vain juopuneiden viinapaloa? "Miten he siihen päätyivät?"
"No ensinnäkin tulta ei voitu sammuttaa." Tinar mutisi enemmänkin itsekseen kuin Hertecille, "Sellaiseen pystyy vain kaikista pahimmat olennot kun itse noidan rajuinkaan sammutustaika ei siihen pystynyt. Ja sitten sieltä löydettiin kuudet miehen ruumiit!" Tinar äkkiä - kuin vasta tajuten - että Hertec oli tiputtaa kulhonsa. Ne juopuneet!





Tässä alkoi toinen luku. Samat pyynnöt kuin ennenkin. Nyt tuli sitten tämäkin hiottua. Jos kysyttävää on, niin kysykää. Vastaan parhaani mukaan. Kiitos.

ps. Ja Ketturuukulle tiedoksi, puhun mielelläni teksteistäni jonkun kanssa. @-mailini on [email protected] Ota yhteyttä.

pps. Tässä on korjattu versio.

Ares88