Joten hän vietti kaiken päivän valoisan ajan – ja joskus pimeänkin – suojaisassa puutarhassa. Ja hyvin viettikin. Yhtään rikkaruohoa ei löytynyt monen metrin säteeltä puutarhasta. Vaikka aina kun joku katseli hänen työtään, näkivät he hänen vihaisen ja kärsivän irvistyksen hänen kasvoillaan. Mutta se oli vain näyttelyä. Hän tiesi että heti kun Johtajatar tajuaisi hänen nauttivan työstään, hänelle annettaisiin jokin paljon pahempi työ josta hän ei varmastikaan nauttisi.
Hertecin hoidossa puutarha oli myös alkanut tuottaa enemmän kuin koskaan. Enää hänen ei tarvinnut pyytää yrttejä tai paljoa muutakaan tuotavaksi torilta. Ainoastaan kun ruokaa piti tehdä enemmän kuin hänen puutarhansa pystyi tuottamaan.  Usein salaa hän oli alkanut kasvattaa jotain uutta lajia. Aluksi siellä oli kasvanut vain yksinkertaisia yrttejä. Mutta viime vuonna hän oli alkanut kasvattaa perunoita ja edellisenä vuonna viiniköynnöksiä puutarhan ympärille. Moni tiesi tästä kokeilusta muttei koskaan puuttunut siihen kunhan tiedossa olisi jotain hänen herkkujaan palkkioksi. Vaikka Hertec oli vihattu, hän oli myös salaa arvostettu kokki jonka ruokia halusivat kaikki kaupungin ylimykset.
Hertec oli ennen luullut sen olevan ovi ulos orpokodista mutta turhaan. Aluksi kaikki suorastaan ylistivät hänen ruokiaan. Mutta kuten tavallista, ihmisten ennakkoluulot tulivat eteen. Kun oli kyse satunnaisesta ruokailemisesta, 
Herteciä saattoi melkein kiittää. Mutta kauempaa häntä ei kestetty. Jokin karkotti ostajat nopeammin kuin salama kun he näkivät Hertecin. Mutta se ei estänyt Johtajatarta ottamasta hyötyä Hertecin taidoista. Mielellään hän antoi Hertecin rehkiä illallisia ja myi sitten kaiken eteenpäin. Eikä Hertec koskaan hyötynyt mitään.
Hertec oli juuri saanut istutettua porkkanoiden taimenet kun hän kuuli takaansa puhetta.
"Katsos! Itse arvostettu kokkimme! Mitäs sinä täällä?" Puhuja oli kultahiuksinen poika, Orso, auringon valo. Orpo kuten Hertec mutta muuten täysi vastakohta. Pidetty ja aurinkoinen luonne. Orson lämpimän vihreät silmät miellyttivät usein katsojia ja antoi luottamuksen kuvan.
"Töitäni." Hertec vastasi viimein puraisten samana huulta. Hänen valkoiset hiuksensa ja jäänsiniset silmät pelottivat helposti. Eikä Hertecin luonne auttanut asiaa. Hän oli yhtä kylmä kuin silmänsä.
"Hyvä niin. Hyvä niin." Orso mutisi ja katseli ympärilleen muka kiinnostuneena "Kuule. Minulla olisi sinulle ehdotus."
"Hienoa. Kerro ihmeessä." Hertec totesi kuivasti
"Hahhaahhaa! Olet hauska tiedätkö sen?" Orso nauroi iloisena. "Mutta asiaan. Minä olen juuri tulossa Haaelta. Muistatko sinä hänet?"
Hertec mietti. Rouva Haae oli viimeviikolla aterioinut orpokodissa. Kertonut ostaneensa osuuden Bukait Tamanan kaivoksista.  Hän oli melkein ostanut Hertecin omakseen kokkiorjakseen tämän taitojen ansioista mutta Johtajatar oli estänyt sen. Kuten tavallista.
"Tietenkin. Mitä sitten?" Hertec mutisi
"No, minusta se oli todella väärin. Sinä olet ansainnut paremman elämän kuin tämä orpokoti voi tarjota." Orso hymyili hyväntahtoisesti.
"Asiaan!" Hertec ärähti. Ja kärsimättömyys ihmisten kanssa piti ehdottomasti lisätä listaan mikä teki Hertecistä vihatun.
Orso näytti harmistuneelta mutta pyyhki tuon ilmeen pois nopeasti. Hän jatkoi puhettaan hymyillen. "Minä ja ystäväni olemme löytäneet ostajan meille. Hänellä olisi käyttöä kokille."
"Voin suositella jotakin." Hertec vastasi kylmästi.
"Hahaa! Voi noita vitsejäsi Hertec! Tiedät minun tarkoittaneen sinua!" Orso nosti katseensa taivaisiin hekottaen.
"Miksi?" Hertec kysyi hiljaa.
"Ai miksikö? No siksi että tarvitsen sinun apuasi." Orso hymyili yhä hyväntahtoisesti.
"Hah!" Oli Hertecin vuoro nauraa. "Niin kuin viimeksi?" Hertec nosti paitansa. Sieltä paljastui tuore, vaaleanpunainen arpi. "Silloin kun sinä ja sinun ystäväsi hakkasitte minut melkein kuoliaaksi. Tai sitä edellisellä kun melkein hukutitte minut. Tai silloin…" Hertec hiljeni äkkiä. Hänen raivonsa oli vaivoin hallittavissa. Silmiä kuivatti taas. "Ei. En ole unohtanut ystävyyttäsi. Toivotan hyvää matkaa sinulle ja ystävillesi." Hertec vei sormensa kaulalleen. Haalea arpi loisti kuin aurinko. Orson hymy katosi hetkessä. Hertec kääntyi pois ja jatkoi kuokan käyttöä kuten normaalisti. Paitsi piti siitä kiinni tiukemmin kuin viimeksi.
Orso seisoi paikoillaan hetken, avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta kääntyikin ja lähti kävelemään kohti orpokotia.
"Ja vie Vorsolle terveisiä kun pääset sinne!" Hertec huusi hänen peräänsä.
Orso kääntyi raivotautisen näköisenä takaisin ja aikoi rynnätä Hertecin kimppuun mutta jotkin tarttuivat häntä olkapäästä. Sammakkomainen rohto ja läski ihminen. Kummatkin mulkoilivat Herteciä näiden vetäessä raivostunutta Orsoa pois puutarhasta. Hertec hymyili ensikertaa vaisusti. Ja sen hymyn ylimielisyys ja onnistuneisuus ärsytti yhtä paljon Orsoa kuin häntä rauhoittavia tovereitaan.
Orso katosi ja hänen äänensä hiljeni sitä myöten hiljalleen.
Heidän mentyään Hertec mietti itsekseen. Hän ja Orso olivat vihanneet toisiaan aina. He olivat myös asuneet samassa talossa aina. Tosin Orso pääsi aina usein Johtajattaren asioilla kaupungin ulkopuolelle. Oli ollut monien Suojelijoiden ja noitien opissa. Jopa Tagrigin kylävelho oli pyytänyt häntä käymään silloin tällöin. Hertecillä ei ollut edes lupaa orpokodin maille. Vain puutarha oli sallittu. Ja silti Orsolla oli tapana tehdä Hertecin elämästä vieläkin vaikeampaa kuin Johtajatar jo sen teki.
"Minä en nähnyt mitään väärää tuossa tarjouksessa." Kuului Hertecille tuttu ääni hänen takaansa.
"Oli reilua pyytää sinua mukaan." Hertec ei vieläkään kääntynyt.
"Eikö sinulla ole muuta paikkaa mennä?" Hän kysyi mieheltä, sillä hän tiesi että se oli mies.
"Voi ei!" Mies huudahti. "Ei sokeallaan muutakaan paikkaa ole kuin kotinsa."
"Tämä ei ole kotisi." Hertec murisi lyöden samalla kuokkansa kiveen. "Vaikka sokea oletkin, Source." Hertec mutisi ja kumartui noukkimaan kiviä maasta.
Hertec saattoi nähdä miehen hymyn vaikka olikin kääntänyt selkänsä hänelle. Ja tuo hymy ärsytti häntä melkein yhtä paljon kuin hänen hymynsä oli Orsoa vain hetki sitten.
"Vanhana ei ole montaa paikkaa ole mistä häntä ei häädettäisi pois." Source hymyili kokoajan yhtä lämpimästi.
"Kotisi?" Hertec ehdotti tietäen silti vastauksen.
"Tyhjä talo mäen päällä ei paljoa kiinnosta." Source hymyili "Reippaan nuoren miehen seura onkin asia erikseen."
"Kerro kun löydät sellaisen." Hertec nurisi.
Source vain hymyili. Source oli ollut kuuluisa suojelija kunnes oli sokeutunut Liiton sodassa. Mies oli ollut sokea jo melkein viisistoista vuotta ja noin kymmenen vuotta sitten Hertec oli melkein kaatanut hänet yrittäessään paeta orpokodista. Source oli kampannut Hertecin kepillään ja pakottanut hänet oppilaakseen ja palaamaan orpokotiin. Source oli kertonut tälle paljon tarinoita näkemästään maailmasta ja niistä monista roduista mitkä vaelsivat maailmassa.Ja ennen kaikkea mikä on tärkeää suojelijalle. Source oli myös ollut Etelä-Utrican paras jousiampuja ja luvannut opettaa Herteciä heti kun saisi siihen mahdollisuuden. Uudet taidot kiinnostivat häntä aina ja oli erittäin innoissaan tästäkin mahdollisuudesta.



Tarina voi ehkä takkuilla. Kertokaa jos löydätte jotain kysyttävää. Palautetta kiitos!