Hertec käveli kadulla kasvot taas peitettyinä. Hän oli juuri saapunut Tagrigin kylään, jonne Ruffe oli saapunut edeltä. Hän oli jättänyt Sourcen puhuttuaan vanhuksen kanssa vähän aikaa. Keskustelu oli päättynyt samoin kuin viimeksi.
Hertec huokaisi. Mitä hän oli odottanut? Source oli pyytänyt häntä jatkamaan opintojaan suojelijana. Hertec kirosi mielessään. Source luulee, että koska palasin, minä vain jatkan elämääni siitä mihin se jäi! Kaikkien helvettien nimeen! Ei se ole mahdollista ja luulisi jopa seniilin vanhuksen tietävän sen!
Hertec oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut huomannut väkijoukkoa joka tungeksi hänen edessään. Kaikki katselivat jotakin... Hertec kohotti huppuaan hiljaa ja katseli ihmisten olkien yli.
Katuteatteria. Pari pelleä jotka tanssivat musiikin tahtiin. Hertec tuhahti ja jatkoi matkaansa. Hän ohitti ihmiset ja käveli hitaasti eteenpäin.
"Odota! Nessan! Odota!" Hertec tunsi kuinka jokin törmäsi hänen selkäänsä. "Anteeksi!" Pieni punaposkinen poika huusi ja jatkoi matkaansa ennen kuin Hertec ehti edes vastata. Ja kun hän aikoi jatkaa matkaansa, toinen kakara törmäsi häneen. Tyttö pyysi yhtä nopeasti anteeksi ja juoksi pojan perään.
Hertec seisoi paikoillaan katsellen lapsien perään. Nuo kaksi viatonta lasta toivat muistoja Hertecin mieleen. Muistoja hänen elämästään ennen...
"Ostaako herra kalaa? Herra matkalainen ostaa hyvää kalaa!" Hertec hätkähti ja katsoi eteensä. Vanha kalakauppias oli kävellyt hänen eteensä ja heristi vonkaletta hännästä. "Ostaa! Ostaa!"
Hertec ei vastannut. Hän vain käveli kauppiaan ohi hiljaa jättäen tämän huutelemaan loukkauksia ja tinkauksia yksin. Kun muukalainen ei ollut ostanut, mies alkoi etsiä uutta uhria.
Hertec käveli hiljaisena kaupungin läpi. Ahtaat kadut täyttyivät asukkaista jotka kiiruhtivat asioilleen. Asioilleen kuten ostamaan ruokaa. Tekemään rahaa. Tai muuten vain olemaan.
"Viisi vuotta..." Hertec mutisi itsekseen. "Viisi vuotta eikä mikään ole muuttunut."
Hertecin tie johti pois vilkkaasta keskustasta kohti asuintaloja. Keskustassa asuivat vain kauppiaat ja ne joilla oli varaa isoihin taloihin. Pieniin huoneistoihin kauppojen ja liikkeiden yllä asuttivat ainoastaan nuoret miehet jotka jättivät perheensä asuakseen "omillaan".
Keskustassa asuivat vain kiireiset ja typerät. Hertec suuntasi askeleensa kohti tiettyä taloa. Siinä oli vihreä ovi ja siniset karmit. Sen kahva oli yksinkertainen keppi ovessa. Se oli ohut mutta luotettava. Talon katto oli ruskea ja seudun ainoa kaareva katto (HUOM!!!! En tiedä miten sen kuvailisin joten sanon suoraan: se on japanlilaistyylinen katto ja roomalaistyyliset seinät ja keskiaikainen ovi. Vähän sekainen tiedän mutta itse pidän siitä. Sen ympäri kiertää sellainen valkoinen aita... kivestä joka on rapattu valkoiseksi. Sellainen... metrin korkea. Selitän sen näin koska en tiedä miten, käyttämättä näitä termejä. Sori). Sen pieni pyöreä savupiippuun oli maalattu riimu joka suojasi kulkutaudeilta.
Hertec seisoi tuon talon edessä hiljaa.
"Hän on kuollut." Source kertoi Hertecille. He istuivat puun varjossa selät vastakkain. "Kuoli viime talvena."
"Miten?" Hertec kysyi sävyttömällä äänellä.
"Keuhkotautiin. Siinä iässä se on varmaksi kuolemaksi." Source silitti pientä varpuspöllöä kämmenellään.
Hertec katseli ylös. Taivas näkyi lehtien takaa kirkkaana. "Minä petin hänet." Hän kuiskasi.
"Kyllä." Source myönsi. "Ja et."
He istuivat hetken hiljaa.
"Et ehkä halua kertoa missä olet ollut. Enkä sitä vaadi. Mutta jos aiot jatkaa elämässäsi, sinun on jätettävä menneisyys taaksesi." Source selitti hänelle hiljaa. "Äitisi tiesi sinun palaavan lopulta. Hän tiesi."
"Ceria ei ollut äitini." Hertec vastasi värittömästi.
Source huokaisi. "Ottoäitisi jos se tekee sinut onnelliseksi. Mutta sinä olit hänen poikansa."
"Miten niin?" Poika väitti vastaan katsellen kaukaisuuteen.
"Koska hän antoi sinulle kolme asiaa päivänä jona lähdit." Source nosti kätensä kolme sormea. "Halauksen." Hän laski yhden sormen. "Lupauksen että sinä palaisit." Hän laski toisen sormen. "Ja Maruin."
Hertec pysyi hiljaa ja puristi nyyttinsä kantokeppiä. "Kai olet harjoitellut? Hän ei antaisi anteeksi jos tietäisi antaneensa rakkaan ikiansa jollekin joka ei edes käytä sitä."
"Kyllä olen harjoitellut." Hertec kuiskasi. "Äiti."