Hertec haukotteli. "Eikö tämä jo riitä? Päivä on kohta puolessa ja minun pitää ehtiä auttamaan äitiä askareissa." Hän työnsi vahataulun ja kynän pois. "Ceriaa siis. Tänään on paljon tehtävää." Hän korjasi nopeasti.
Source kosketteli sormenpäällään vahataulun tekstiä. "Luuletko todella että tämä kaadra pystyisi sulkemaan demonin?" kaadra oli symboli tai riimu jota käytettiin tietyntapaisissa taioissa ja suojissa. Ne perustuivat tekijän hengellisenvoiman vuodattamiseen fyysiseen riimuun ja vapauttaen sen halutulla tavalla. Se ei varsinaisesti ollut taikaa ja sen takia seryat käyttivät niitä. Useat seryat kuten Hertec eivät välttämättä osanneet käyttää minkään tason taikuutta. Kaadrat mahdollistivat heidän pystyvän puolustautumaan ja sulkemaan demoneita halutusti. Mutta se oli jotain mikä…
"En jaksa tätä!" vaati keskittymistä ja se oli jotain mitä Herteciltä puuttui. "Miksen voi vain ampua sitä nuolella tai lyödä sitä miekalla ja asia on sillä hoidettu."
Source löi Herteciä päähän kepillä.
"Auh! Mistä tuo oli?" Hertec kysyi vedet silmissä.
"Kokeilen edesmenneeni opettajani metodia." Vanhus vastasi kylmän rauhallisesti.
"Mitä?"
"Tyhmyys on jotain, mikä voidaan hakata pois päästä." Source huokaisi. "Alan epäillä toimiiko se lainkaan?"
Hertec irvisti ja hieroi päätään.
"Yritä ymmärtää että demoneja voidaan hävittää kahdella tapaa, voimalla," Hän naputti sauvansa kahvaa. "tai mielellä." Hän kosketti otsaansa. "Kaadrat ovat kieltämättä edistynyttä tekniikkaa oppilaalle, mutta sinulle ne ovat elintärkeitä!"
Hertec katsoi poispäin vihaisena. "En tarvitse niitä!" Hän sanoi.
"Etkö muka?" Source kysyi sokea silmät kiiluen. "Mikä sitten tämä on?" Hän löi Hertecin rintaa kepillään. Hertec tunsi kuin tuli olisi riepotellut hänen ruumistaan. Kivun lievittyä, hän katsoi rintaansa. Hänen paidassaan oli reikä. Sydämen kohdalla. Ja sen ylle oli piirretty kaadra. Se hohti safiirin sinisenä. Merkit haalenivat hitaasti. Hertec kääntyi äkkiä, peittäen rintansa. "Ei siinä ole mitään." Hän mutisi.
"Älä valehtele minulle!" Source huusi. "Silmäni ovat sokeat. Ei mieleni! Nuo ovat erittäin vaaralliset ja vaikeat sinetti-kaadrat! Tiedät sen! Harva täysinoppinut seryar pystyy käyttämään näitä! Ja sinä menet ja piirrät niitä rintaasi! Voi pyhä sylvi!" Hän kirosi pitkään.
Hertec ei vastannut mitään hetkeen. Halusin sulkea lohikäärmeen voimat pois. Hän ajatteli. Kun näin nämä kaadrat Vanha Pierun mökissä, halusin kokeilla niitä. Mutta ne eivät toimi… Mikä meni vikaan?
"Kiitä onneasi ettet ole hyvä siirtämään tahtoasi kandroihin." Source sanoi hieroen keppinsä päällä Hertecin rintaa. Merkit katosivat hiljalleen. "Jos se olisi toiminut, olisit riistänyt itseltäsi melkein kaiken voimasi."
"Entä sitten?" Hertec huusi. "Mitä hyötyä on voimasta joka voi vahingoittaa äitiä? Tai Tinaria?"
Source huokaisi. "Tuo on totta. Mutta muista tämä: jokainen voima on kirous ja lahja. Se miten sitä käytetään määrittelee, kumpaa se on enemmän."
Hertec ei ymmärtänyt sanaakaan mutta nyökkäsi kuuliaisesti.
"Sinun kannattaa mennä jo. Äitisi odottaa jo nummella." Source sanoi.
Hertec nousi pystyyn lähteäkseen mutta Source pysäytti hänet kepillään. "Ja jätä ne sinettikandrat siihen. Muut voit pitää. On hyvä jos opiskelisit vähän demonien häätämistä."
Hertec käveli kaupungin läpi vihaisesti puhisten. Hän pysähtyi ostamaan itselleen naposteltavaa.
Ceria odotti häntä nummella puumiekat käsissään. "Olet myöhässä." Hän tuhahti vihaisesti.
Hertec ei välittänyt. Tämä nainen ei ollut hänen äitinsä. Hän oli Ceria Enkelisormi. Kymmenen enkelin mestari. Nimi mikä levitti pelkoa etelässä vuosia sitten. Ja erittäin pelottava opettaja.
Hertec astui äitinsä eteen ja otti tältä toisen puumiekoista. "Joko opetat minulle kymmenennen tekniikan? Kymmenen enkelin viimeisen salaisuuden?"
Ceria puristi päätään. "En." Hän löi Herteciä kasvoihin. Hertec väisti askeleen taaksepäin ja nosti miekan torjuakseen. Isku osui hänen poskeensa mutta vaimennettuna.
"Aika hyvä torjunta." Ceria myönsi ja virnisti. "Valmiusasento!"
Hertec perääntyi askeleen ja kohotti bokkeninsa. Hän nosti kahvaa ylös kääntäen samalla vasemman kylkensä eteen. Miekan terä osoitti maahan.
Ceria hyökkäsi. Hän laskeutui maahan ja heitti miekkansa kohti. Hertec iski sen sivuun helposti mutta tunsi kuinka jalat potkaistiin hänen altaan. "Heikko puolustus." Ceria nauroi ja potkaisi kantapäällään Herteciä mahaan. Poika tunsi kuinka hänen ilmansa lensivät pihalle.
Nainen nousi seisomaan. "Ylös. En ole vielä valmis sinun kanssasi."
Hertec kääntyi hitaasti mahalleen haukkoen samalla ilmaa keuhkoihinsa. Hän nousi seisomaan jalat vapisten mutta katse vakaana.
"Rio ankal, da yusa.(Kymmenen enkeliä, kolme arpea)" (HUOM!!! aion tästä lähin kääntää liikkeet, taiat jne omalla kielellään. Minusta se on 'coolimpaa' niin. Ja miksi heidän pitää yleensäkään sanoa liikkeiden nimet? Se helpottaa lukijaa ymmärtämään liikkeen ilman valtavaa selitystä.) Hertec kuiskasi ja juoksi eteenpäin.
Hän suoristi miekkansa eteensä ja käänsi terän vaakatasoon. Hän juoksi eteenpäin, kohti vastustajaansa. Hän koukisti polvensa niin alas kuin pystyi ja syöksyi.
Ceria astui askeleen eteenpäin ja löi omalla miekallaan Herteciä niskaan. "Aukeama." Hän lausui yksinkertaisesti. "Vaikka teet tekniikkaa, se ei estä vastustajaa iskemästä."
Hertec hieroi niskaansa johon sattui kauheasti.
"Uudestaan. Hyökkää!" Ceria huusi julmasti.
Hertec käveli pääkadulla raskaasti. Oli jo iltapäivä ja juhlat alkaisivat pian. Hänen pitäisi harjoitella vielä ikian soittoa ja käydä kylvyssä. Mutta jokainen askel tuntui olevan hänen viimeisensä. Ceria oli kauhea opettaja. Ja laskelmoiva. Kaikki mustelmat mitä hän oli antanut, olivat piilossa Hertecin vaatteiden alla. Joten päältä hän näytti vain väsyneeltä vaikka ilman paitaa hänet olisi raahattu sairastuvalle.
Hertec astui sisään kotiinsa ja jätti puumiekkansa oven viereen. Hän istahti varovasti lattialle, Etelä-Utricassa ihmiset eivät sisällä istuneet tuoleilla vaan pehmennetyillä matoilla tai lattialla. Hertec katseli huoneen toiselle puolelle. Marui nojasi seinään. Hän nousi hitaasti pystyyn ja haki soittimen itselleen.
Hän istahti risti-istuntaan asettaen ikian paksumman pään jalkojensa väliin. Hän veti jousen sen kotelosta ja sulki silmänsä.

Haistan kevään
sydämessäin
kevään raikkaan ja kauniin.
Rakkauteni
kevään raikas
ei oo sammunut vieläkään.

Kipu hellittää
mutta pahenee

Miksi jätit minut?
Kyllästyitkö kevääseen?
Rakkauteeni raikkaaseen?
Minne menit
sanomatta sanakaan?

Kipu hellittää
mutta pahenee

Löydän sinut
vain jos sallit sen.
Löydän sinut
vaikket sallisikaan.
Kuulen itkun sydämesi.

Kipu ei enää hellitä.
Se pahenee vain.


(HUOM!!! en ole säveltäjä joten keksin kirjoittaa laulun sanoilla jotta lukija voi kuvitella sävelen)
Hertec aukaisi silmänsä. "Tuotako on 'rakkaus'?" Hän kysyi hiljaa ääneen.
"Typerys." Tinarin ääni tuhahti hänen takaansa. Hän oli pukeutunut juhlakimonoonsa. Se oli violetin värinen pohjaltaan johon oli kirjailtu valkoisia kukkia. Se oli kiinni vyötäröllä punaisella vyöllä. Hiuksensa hän oli laittanut toiselta puolelta olkapään yli, rinnan päälle sidottuna yhteen nippuun. Varsin kauniisti.
Hertec hätkähti ja kääntyi. Tinar seisoi hänen takanaan juhlapuvussaan katsellen tiukasti häntä. "Käy siellä kylvyssä nyt! Et varmasti astu ulos tuollaisena!"
Hertec laski ikian maahan ja juoksi Tinarin ohi kylpyhuoneeseen.
"Äläkä käytä kaikkea kuumaa vettä! Minä aion pestä itseni vielä tänään!"
Hertec matki Tinaria riisuessaan vaatteita. Hän tunsi olonsa paljon paremmaksi istuessaan kylvyssä rauhassa. Kipu oli hävinnyt hitaasti.
"Tule jo! Äiti odottaa jo!" Hertec irvisti. Tinar paukutti kylpyhuoneen ovea.
Vastahakoisesti Hertec nousi kylvystä ja otti pyyhkeen itselleen.
Hertec katseli vaatteitaan mitkä oli laskostettu tuolille. Sininen paita jossa oli valkoisia tähtiä kirjailtu selkään ja mustat liepeet. Sen vasemmassa hihassa oli kolme valkoista raitaa ranteesta olkapäähän, jossa se jakautui rinnan päälle. Paidan oikeaan hihaan oli kirjailtu hopeinen haukka lentoon. Housut olivat leveät siniset valkoisilla liepeillä.
Hän sitoi paidan kiinni vielä mustalla vyöllä. Hertecin otti hiuksensa nyrkkiin ja sitoi ne kiinni nahkalenkillä. Kun hän astui ulos kylpyhuoneesta Tinar oli purskahtaa nauruun.
"Prinssi Ruma!" Hän nauroi ja osoitti Herteciä sormella.
Hertec kääntyi pois vihaisesti muristen. "Prinsessa Sängynkastelija."
"Hirviö!" Tinar kirkui ja juoksi pois.
"Varo vähän!" Ceria huudahti kun Tinar melkein juoksi hänet kumoon. Hän oli pukeutunut kirkkaasti värjättyyn kimonoon jossa oli kukkaiskuvia. Hän oli laittanut valkoiset hiuksensa nutturalle pään päälle. Kaiken viimeisteli musta vyö joka piti puvun kiinni vyötäröltä. Jokainen mies näkisi enkelin. Niin kaunis hän oli.
Mutta Hertec näki nyt jotain muuta. Nyt, kauniisti pukeutuneena ja laittautuneena, Hertecistä nainen näytti väsyneeltä. Hänen silmiensä alla oli mustat silmäpussit. Ryppyjä oli nousemassa kasvoille. Oli hän yhä kaunis, edes Hertec ei pystynyt sitä kieltämään. Eikä edes kovin vanha. Tuskin kolmeakymmentä ylittänyt. Mutta se jokin huolestutti Herteciä. Se jokin… mitä hän ei pystynyt keksimään.
"Onko jokin vialla?" Ceria kysyi ihmeissään Hertecin intensiivisestä katseesta.
"Eii…" Hertec mutisi ja katsoi pois. "Minä menen jo ulos."
Ceria katsoi Hertecin perään huolestuneesti mutta seurasi perästä. Hän käveli Maruin ohi ja katsoi sitä huolestuneesti. Miksi tämä tunne varjostaa minua? Hän mietti. Hetken epäröityään hän tarttui ikiansa kahvaan ja astui ulos.
Katu oli valaistu kauniisti lyhdyillä päästä päähän. Ilta oli vasta alkamassa. Ihmiset liikkuivat parhaimpiinsa pukeutuneita.
"Äiti! Äiti! Tule jo! Me myöhästymme!" Tinar huusi innokkaasti.
Ceria hymyili ja seurasi.
He kävelivät juhlakadulla ihmisjoukon läpi. Ceria kantoi ikiaa olkansa yli. He kävelivät sillan yli ihmisten kerääntyessä heidän ympärilleen. Lopulta he saapuivat temppelille.
Se oli pieni kuution muotoinen talo jonka seinät oli koristettu kandroilla. Se oli ympäröity pylväillä jotka muodostivat pyhätön ympärille aidan. Pylväiden päälle oli nostettu kaareva katto.
Ceria tunnisti Saralin temppelin portin edessä.
"Hei sinä!" Hän huudahti iloisesti. "Oletko nähnyt Saralia? Hän on mieheksi pukeutunut nainen joka häpeää rintojaan." Hän nauroi.
Sarali punastui vihaisesti katsoi poispäin. "Tämä päivä on vain kerran kolmessa vuodessa." Hän mutisi. "Minä maksan tämän sinulle. Joskus."
Ceria nauroi.
"Teidän kahden kannattaisi varmaan mennä jo sisään. Rituaali alkaa kohta ja teidän pitää olla valmiina." Sarali sanoi osoittaen sanansa Hertecille ja Tinarille. Nämä nyökkäsivät ja astuivat avoimesta ovesta temppeliin.


Toivottavasti miellytti. Olen ollut vähän laiskalla päällä mutta olen lähellä. Olen aivan varma että löydän sen langan. Tarvitsen vain viimeisen nykäisyn ja...
Sitä odotellessa.


Ares88