Anteeksi myöhästyminen. Tuli eilen vähän pitkä päivä töissä. Ja tänään oli Hap Ki Don vyökoe. Olen ihan naatti mutta koska lupaus on lupaus, tässä on viidennen luvun kolmas osa. Se on tuollainen pätkä mutta huomenna laitan kunnon osan. Mutta kyllä tähänkin saa laittaa kommenttia.


Heidän syödessään kaikessa hiljaisuudessa, heidän, Tagrigin portista ilmestyi neljä ratsastajaa. Heillä oli samantyyppiset varusteet. Komeat suorakulmamaiset kilvet satuloissa kiinni, mutta helposti saatavilla. Jokaisessa oli sama tunnus. Kolme pyöreää, valkoista palloa päällekkäin mustalla pohjalla tähtien ympäröimänä. Kolme kuuta. Nämä miehet olivat Kolmen Kuun Salista. Imperiumin pääkaupungista. Neljä legioonalaista.
Sotilaat katsoivat ympärilleen hämmästyksen vallassa. He olivat kuulleet Tagrigin hävityksestä mutta se oli odotettua laajempi. He olivat ratsastaneet pohjoisen kautta ja nähneet hävityksen läheisesti. Eikä heidän olonsa parantunut kun he muistivat mitä varten he olivat täällä.
"Onkohan tämä oikein." Yksi heistä puhui. Muut katsoivat häneen. "Siis, tämä hävitys… se tulee heille kalliiksi ja-"
"Tuolla asenteella ei pitkälle päästä, Narik!" Mies, Narikiksi kutsutun vasemmalla puolella huudahti vihaisesti. Hänen kasvonsa olivat arpiset ja tumma sänki peitti hänen niitä. Hänen satulassaan oli lyhyt yhden käden miekka jossa oli useita koloja ja painaumia. Käytöstä kulunut. Hänen päässään oli sotilaan kypärä joka suojasi niskaa, poskia ja otsaa mutta jätti kasvot avoimiksi. "Olet luutnantti nyt! Et saa käyttäytyä kuin neiti. Sen on muututtava nyt."
Narik ei välittänyt vaan katsoi oikealle puolelleen. Hän oli mies parhaassa iässä mutta kasvot olivat puhtaat kuin nuorella miehellä. Ja nämä saivat useat päät kääntymään heidän joukossaan jotka kulkivat portin ohi (enimmäkseen naisten puolelta). Hänen kultainen kuunsa kiilsi hänen rinnassaan arvon merkiksi. Hänellä oli pitempi kahden käden miekka ja keihäs satulassaan. Hänellä oli samanlainen kypärä kuin kersantilla oli.
"Hagol on oikeassa." Kolmas heistä sanoi. Hänen ruskeat hiukset heiluivat korvien päällä. Hänen viiksensä olivat lähes yhtä pitkät jotka sekoittuivat hänen partaansa. Hänellä oli kaunis kahdenkäden miekka jonka kahvaan oli kaiverrettu lohikäärme syöksemään tulta. Hänen rinnassaan oli kaksi kultaista kuuta osoittamassa kapteenin arvon. "Tämä ei ole mitään. Jos emme tee tätä, tapahtuu vain pahempaa."
"Meidän pitää mennä." Viimeinen meistä puhui. Mies alle neljissä kymmenissä. Kantoi miekkaa jonka kahvaan oli kaiverrettu haukka. Haukan jalkoihin oli kaiverrettu LaMiss. Hänen kasvonsa olivat ylpeät mutta silti maailmaa nähneen nöyrät. Taivaan siniset silmät näyttivät kuin ne näkisivät kaiken läpi. Hänen ruskeat kiharaiset hiukset oli leikattu lyhyiksi. "Mennään." Hän sanoi ja muut nyökkäsivät. Kolme hopeista tähteä komistivat hänen rintaansa tarkoittaen, kenraali.
Heillä kaikilla oli nahkaiset suojukset jotka antoivat liikkumatilaa käsille ja tuntuivat kevyiltä. Kenraalin rinnassa oli hopeinen levy johon oli painettu kolme kuuta ja haukka lentämään niiden ylle suojelevasti. Kaiken vielä täydellisti verenpunainen viitta joka heilui tuulessa.
He ratsastivat keskelle aivan telttakylän eteen. Ihmiset seurasivat hiljaa heidän kulkuaan. Kolmen Kuun Salin legioonalaisen näkeminen ei olut koskaan hyvä merkki. Eivätkä Etelä-Utrican kansalaiset muutenkaan olleet mielissään ankarista veroista ja määräyksistä mitä tasavalta oli tuonut tullessaan. Mutta kukaan ei edes harkinnut hyökkäämistä.
"Jos lyöt legioonalaista, hän lyö takaisin. Jos tapat legioonalaisen, kymmenen legioonalaista tappaa sinut." Tämä sananlasku seurasi kaikissa Kolmen Kuun Salin hallitsemissa provinsseissa. Kapinat kitkettiin nopeasti ja verisesti. Etelä-Utrica oli oikeastaan rauhallinen provinssi mikä johtui sijainnista. Kesyttämätön Natsallia aivan etelärajan tuntumassa sai Kolmen Kuun Salin varpailleen.
Legioonalaiset pysähtyivät keskelle katua. Ihmiset perääntyivät heidän tieltään.
Kenraali kääntyi luutnantin puoleen joka nyökkäsi takaisin. Hän astui satulastaan ja otti satulalaukustaan käärön joka oli suljettu punaisella vahasinetillä. Hän ojensi sen kapteenille ja itse poistui telttakylään etsimään kaupunkien johtajia. Tulipalon takia kymmenet kylät olivat ahtautuneet Tagrigiin.
Hetken odotettuaan, kolme seitsemän jäljellä olevista johtajasta seurasi luutnanttia. Muut olivat kuolleet tulipalossa ja sen sammutustöissä. Kenraali otti kypärän pois päästään antaen tuulen viilentää hiuksiaan.
Johtajat kumarsivat komentajalle ja odottivat hermostuneina kun heille heitettiin käärö. He mursivat sinetin nopeasti ja lukivat sen alusta loppuun pikaisesti. Lopetettuaan kaikki katsoivat johtajaa syvän hämmästyksen varassa.
"Viisi tuhatta? Ja tuhat?" Yksi johtajista henkäisi.
Kenraali nyökkäsi rauhallisesti. "Se on määrä joka on saatava täyteen ja pian."
"Mutta se on liikaa!" Toinen huudahti. "Tagrigissa ei ole yhtään ylimääräistä tällä hetkellä. Viime vuonna tarvittiin vain puolet! Ja näitä tarvittiin vain kymmenys! Ei meillä ole antaa!" Hän levitti kätensä ympärilleen ja osoitti kaikkialle. "Varsinkaan nyt!"
"Tämä tulipalo oli valitettavaa mutta meille on saapunut tieto että Bukait Tamanan valtias SaLmion päämies on lähtenyt metsästämään puolestanne ja ottanut teidät suojaansa."
"Se ei auta kylmää talvea vastaan!" Kolmas yhtyi vastaanväittäjiin. "Tarvitsemme kaiken mitä voimme saada. Tämä kaupunki ei ole edes alkanut toipua tuhosta!"
"Tilanne on muuttunut. Nyt tarvitaan enemmän kuin viime vuonna."
Kaikki johtajat kalpenivat samalla hetkellä. Vastaväitteitä ei kuulunut joten kenraali jatkoi.
"Se on valitettavaa mutta senaatin käskyt ovat senaatin käskyjä." Majuri nyökkäsi. "Saatte viikon aikaa jakaa tietoa lähikyliin. Olemme jakanet alueen osiin ja teidän alueenne on tämä suistonne. Alue on noin viisikymmentä kilometriä säteeltään että teillä on tarpeeksi aikaa." Hän ojensi kätensä luutnantille joka ojensi hänelle satulapussin. "Teidän osuutenne tästä on yksi sata kumpaakin. Tiedätte millaisia tarvitsemme. Yksikin vääränlainen ja se kostautuu teille." Hän käänsi hevosena. "Muistakaa! Ensi maanantaina." ja karautti laukkaan, kohti itää. Muut sotilaat seurasivat esimerkkiä. Eivätkä koko tänä aikana, Hertec, Suo saati edes Ruffe olleet huomanneet mitään. He vain jatkoivat syömistä kaikessa hiljaisuudessa, etelä työntäessä lämmintä tuulta ikkunasta.