Kolme kuuta<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kirottu Vaeltaja: Orjasataman Safiiri

 

Olen viimeinen, olen nimetön, olen yksinäinen. Tämä on tarina paikasta jota ei teidän kuunne suojele, ei teidän tähtenne katsele tai teidän aurinkonne valaise.

Prologi

Poika oli väsynyt. Hänen oli kuuma. Hänen oli jano ja nälkä. Käsivarsia särki. Selkä tuntui pettävän minä hetkenä hyvänsä. Hiki valui hänen ruumistaan pitkin alas maahan. Hänen korviinsa teki kipeää kuulla kuinka ruoska halkoi ilmaa. Kuinka ihmiset valittivat tuskiaan. Kuinka yhä uudestaan ja uudestaan lapiot ja hakut tunkeutuivat kovaan maakuoreen ja lohkaisivat siitä palasen. Poika katseli ympärilleen nopeasti. Hänen silmiinsä ei näkynyt muita kuin kolme erilaista asiaa. Tuhansia ja tuhansia orjia tonkimassa maata. Miehiä ruoskien kanssa hoputtaen tielleen osuvia. Ja kuivan louhoksen jossa savu ja tuhka peittivät maan. Tämä oli helvetti. Hänelle ainakin.

Ruoska viuhahti ja iski hänen vieressä seisovaa miestä selkään kaataen tämän maahan ähkien.

Hän olisi itkenyt mutta kyyneleissä oli tärkeää kosteutta mikä piti säästää. Poika nielaisi sylkensä jatkoi työtä. Hän iski hakkunsa yhä uudestaan kovettuneeseen maahan siirtyen aina vähän eteenpäin antaen hiekan kerääjien tehdä työnsä. Hän jatkaisi maan rikkomista kunnes lopulta saisi luvan lopettaa.

Hänen ohitseen kulki toinen orja joka vilkaisi häneen nopeasti. Mies oli iso kokoinen ja vahva. Monet muut kunnioittivat häntä. Mies vilkaisi nopeasti ympärilleen ja kumartui muka hakkaamaan kiveä pojan lähellä vaikka oikeasti syventyi keskusteluun äsken ruoskitun miehen kanssa.

"Kaikki on valmista." Ruoskittu mies kuiskasi.

"Hyvä. Me teemme sen tänä yönä." Iso mies vastasi iskien lapionsa syvälle irrottaen valtavan määrän hiekkaa ja maa-ainesta.

"Minä jaan tiedon." Ruoskittu mies vastasi.

Poika kuunteli nälkäisesti tätä. Voisiko kyseessä oli se mistä oli huhuttu jo kauan? Kapina? Pääsisikö hän viimeinkin vapaaksi? Hän mulkaisi sivulle. Yksi esimiehistä ruoski yhtä nais parkaa voimiensa takaa kunnes nainen lopetti liikkumisen kokonaan.

"Anna olla jo!" Joku toinen huusi. "Se on jo kuollut! Irrota kahleet!" Ensimmäinen nyökkäsi ja veti avaimet vyöltään.

Kaksi orjaa hänen vieressään mulkoilivat näkyä vihaisina. "Tänä yönä." Isompi heistä kuiskasi.

"Tänä yönä." Toinen vastasi.

 

 

Poika seisoi keskellä orjaleiriä pidellen kaunista katanaa. Se oli punainen verestä. Yhtä punainen kuin hänen kasvonsa ja vaatteensa. Hänen valkoiset hiuksensa olivat värjäytyneet verestä punaiseksi ja loistivat pelottavasti kuunvalossa.

"Isoveli…" Ääni kuiskasi takaa arasti. Poika kääntyi hitaasti ympäri. Pieni tyttö jolla oli mustat hiukset ja samanlainen orjan mekko katseli häntä hiljaa.

Poika hymyili. "Ei mitään hätää." Hän hymyili ja poimi maasta miekan huotran, puisen soittimen, ikian joka oli toiminut suojana.

"Sattuuko sinuun?" Tyttö kuiskasi hänen kävellessään ruumiiden ohi.

"Ei yhtään." Hän valehteli. Hänen oikeassa kädessään oli selvästi kivulias viilto haava joka vuoti kamalasti. Hän kuitenkin vain hymyili ja ojensi kätensä. "Mennään."

Tyttö ei epäröinyt hetkeäkään vaan tarttui tarjottuun käteen iloisesti. "Minne mennään?" Hän innostui.

"Kotiin." Poika vastasi heidän kävellessään pois satojen ruumiiden luota. Useimmat olivat orjia jotka olivat yrittäneet paeta. Aiemmin päivällä puhunut kaksikko makasi jossain heidän joukossaan. Kaikkialla heidän ympärillään oli taisteluita elämästä ja kuolemasta. Orjia juoksi villisti ympäriinsä etsien pakokeinoa esimiesten yrittäessä saada heitä takaisin järjestykseen.

"Missä se on?" Tyttö kysyi uudestaan.

"En tiedä vielä." Poika katseli eteenpäin. Heidän edessään oli avoin portti. Ruumiita makasi ympäriinsä. "Mutta eiköhän se noiden toisella puolella ole:"

"Selvä." Tyttö käveli reippaasti vetäen 'isoveljeään' eteenpäin. "Minä varaan isomman makuuhuoneen!"

"Selvä." Poika vastasi hymyillen kantaen soitinta olallaan. Hän nappasi maassa makaavalta esimiehiltä viitat ja puki toisen tytön päälle ja toisen itselleen. Samalla hän etsi muutaman kolikon miehen taskuista.

He jatkoivat portista läpi. Kohti kotia.

 

Loppu

 

Aloitin uudestaan. Syy on yksinkertainen. Tarina tuntui liian helpolta. Kaikki meni kuin piti. Ja kiinnostus laantui. Tuntui että kukaan ei pääse mukaan Herteciin tällä menolla. Päätin aloittaa koko tarinana alusta eli lapsuudesta. Ehkä voin käyttää v.1 4 johonkin mutta nyt se saa jäädä nukkumaan ellette halua tietää mitä seuraaaksi tapahtuu.

 

Toivon että tämä on oikeasti kiinnostavaa luettaa. Ja joku oikeasti lukee tätä.

 

Ares88