Hertec huohotti. Ei väliä kuinka monta demonia hän lävisti tai halkaisi niitä tuli aina vain lisää. Hän katsoi ovea. Missä se idiootti oikein viipyy? Hertec mietti ihmeissään. Hän hyppäsi ylös ottaen kiinni kaiteesta ja vetäen itsensä tasanteelle.

Tilanne oli paha. Merimiehet sekä merirosvot olivat menettäneet suurimman osan miesvahvuudestaan. Toinen merirosvoalus oli syttynyt tuleen ja demoneille ei tuntunut loppua. Matkalaivan kansi tuntui tulvivan demoneista.

Hän tunsi kuinka kolme rohtoa hyökkäsi hänen kimppuunsa yhtä aikaa. Ne erosivat tavallisista demoneista suuresti ihmismäisen vartalonsa takia. Ja myös koska ainoina demoneina jotka valtasivat laivaa, he käyttivät aseita luontaisten kykyjen sijaan.

Useimmat demonit taistelivat käyttäen joko demonivoimiaan tai ruumistaan. Vain harvat vaivautuivat hankkimaan saati opettelemaan aseiden käyttöä. Monet enemmän ihmismäiset demonit myös.

Hertec irvisti ja hyppäsi ilmaan yrittäen päästä ulos rohtojen saarroksesta. Mutta turhaan. Vaikka hän hyppäisi kuinka korkealle tahansa, rohdoilla oli kymmenen kertaa enemmän voimaa jaloissaan kuin ihmisellä. Ne hyppäsivät hänen eteensä, liikkui hän minne vain. Ne alkoivat nopeasti ahdistella häntä keihääntapaisilla aseillaan. Hertec löi yhden keihään kärjen sivuun ja syöksyi eteenpäin. Hän tappoi rohdon siihen paikkaan.

Mutta syöksyessään hän oli paljastanut kylkensä kahdella muulle rohdolle. Hänellä olisi aikaa torjua toisen hyökkäys mutta ei molempia. Hän irvisti ja valitsi väärästä välittämättä toisen rohdoista ja lävisti tämän kallon.

Hän aikoi juuri hyökätä viimeisen kimppuun kun tyhjästä ilmestynyt naginata lävisti sen rinnan. Hertec katsoi sivulle ja näki merirosvonaisen edessään. Tämän silmät olivat turvoksissa mutta päättäväiset.

"Tapoit sulhaseni." Hän mutisi tuskin kuuluvasti. "Ja setäni kuoli äsken verenvuotoon."

"Entä sitten?" Hertec murahti ja tarttui toisella kädellään pystyssä seisovaan naginataan. "Jos olisit halunnut minun kuolevan, äsken olisi ollut täydellinen hetki. Vai haluatko tappaa minut itse? Voin vakuuttaa että minä en kuole helpolla."

Nainen ei vastannut. Ojensi vain kätensä. Hertec irrotti naginatan kuolleesta rohdosta ja heitti sen naiselle. "Ole hyvä vain."

Nainen käänsi vihaisena päänsä ja katseli kannelle. Toinen merirosvolaivoista kellui vähän matkan päässä valtavana soihtuna. Toinen syttyi valtavana liekkinä.

"Miksi demonit hyökkäävät?" Nainen kysyi hiljaa. "Mitä ne haluavat tästä laivasta?"

"Mitä te haluatte tästä laivasta?" Hertec kysyi.

"Minä en tiedä. Tiedän vain mitä isä meille kertoi." Nainen vastasi. Samalla ryhmä demoneita ryntäsi heitä kohti kirkuen.

"Puhutaan siitä kohta." Hertec huusi ja hyppäsi eteenpäin kaiteen yli takaisin kannelle.

Hertec ja nainen taistelivat rintarinnan oven edessä pitäen eteenpäin tunkevat demonit loitolla.

Hertec tarkkaili naista tämän taistellessaan naginatallaan. Nopea vilkaisu kertoi Hertecille että nainen oli hyvä. Hänen tasapainonsa piti keihään painon ja hän pystyi liikkumaan tarpeeksi nopeasti iskeäkseen vihollista. Hän osasi monta liikettä ja tekniikkaa mutta ne tuntuivat niin… opetetuilta. Siitä tuntui kuitenkin puuttuvan jotain.

Äkkiä nainen kompastui kuitenkin omiin jalkoihinsa ja kaatui rähmälleen kannelle.

Hertec katsoi häntä onnettomana. Kuka tämä tyttö oikein on? Hertec huokaisi ja juoksi tytön luo. Hän tarttui tätä kauluksesta ja nosti tämän seisomaan.

"Auts!" Hän huudahti. "Eikö sinulla ole yhtään herrasmiesmäisyyttä?" Hän hieroi niskaansa.

"Opettele seisomaan niin minun ei tarvitse!" Hertec murisi ja halkaisi yhden demonin taas.

"Tämä on ensimmäinen kertani kun lähdin mukaan valtaukseen. Ja siitä tuli taistelu demoneita vastaan." Tyttö valitti kuulostaen kuin meinaisi oksentaa. "En tiennyt niiden olevan tällaisia luikeroita!" <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Hertecin teki mieli vastata, muttei ehtinyt kun ovi lennähti auki ja Ruffe hyppäsi ulos. "Hertec!" Itedi huusi ja juoksi hänen luokseen kantaen seivästä. "Luulen löytäneeni mitä nämä etsivät."

Hertec katsoi seivästä kuinka se hohti. "Arvasin." Hän mutisi.

"Tuo vanha seiväskö? Mitä siitä?" Nainen ihmetteli taustalla.

Ruffe katsoi naista hetken mutta päätti odottaa parempaa tilaisuutta kysyä hänestä. "Eikä se vielä kaikki." Hän otti selästään suojakankaan ja heitti sen Hertecille. Yorichi lensi hänen käsiinsä.

Hertec arvasi heti että jokin oli pielessä.

"Se kutsu vaikuttaa jopa Yorichiin." Ruffe sanoi epätoivoisesti. "Mitä voimme tehdä?"

Hertec katseli ympärilleen nopeasti. Demonit myös olivat huomanneet seipään kutsun ja ryntäsivät sitä kohti joukolla rymisten.

"Olemme pulassa." Hertec mutisi. Hän katseli ympärilleen etsien apua. Ja löysikin sen. Hän virnisti. "Ruffe, Huora, suojatkaa minua." Hän heitti Yoricihin vyölleen ja lähti juoksemaan.

"Minä en ole huora!" Nainen huusi vihaisena. "Nimeni on Sreal!"

"Ketä kiinnostaa?" Hertec huusi ja juoksi.

"Minä olen Ruffe." Itedi esitteli itsensä herramiesmäisesti. "Hauska tavata."

"Kuole." Nainen murahti varoittavasti ja seurasi Herteciä.

"Auts. Missä palaa." Ruffe mutisi innoissaan. Samalla hän muisti missä oli ja mitä hänellä oli käsissään. Hän lähti kiireesti juoksemaan Hertecin perässä.

"Heitä se tänne!" Hertec huusi.

Seiväs lensi hänen käteensä. Hän otti pari askelta ennen kuin heitti sen laidan yli, palavaan laivaan. "Irrottakaa se!" Hän huusi. "Irrottakaa laivat toisistaan!"

Merimiehet katselivat kuinka demonit seurasivat hulluina seivästä liekkeihin.

Nopeasti sekä merimiehet että –rosvot taistelivat irrottaakseen laivat toistaan. He katkaisivat heittokoukkujen narut ja heittivät lankut veteen. Hitaasti laivat alkoivat erota toisistaan.

Hertec katseli huohottaen kuinka merirosvoalus paloi poroksi ja demonit ja seiväs sen mukana. Hertec nojautui laitaan väsyneenä. "Kuka olisi sen olevan näin… virkistävää."

"En minä ainakaan." Ruffe vastasi virnuillen. Hän katsoi vierellä seisovaa naista joka oli rojahtanut istumaan. "Mutta seura ainakin on parantunut." Äkkiä hän muisti että oli loukkaantunut ja irvisti.

"Älä rasita itseäsi. Voit vaikka kuolla." Hertec hymähti ja lähti kävelemään pois. Äkkiä hän tunsi useita katseita selässään. Hän kääntyi hitaasti nähdäkseen jokaisen pystyssä pysyvän merimiehen sekä merirosvon katsovan häntä mulkoillen. Hertec huokaisi. Ei hetken rauhaa.

"Mitä te teitte?" Yksi merimiehistä tiuskasi vihaisesti.

"Hei hei! Rennosti nyt! Mehän pelastimme juuri kaikkien hengen." Ruffe huudahti ja nousi vaivalloisesti pystyyn.

"Mutta miten te saitte usutettua demonit pois meidän kimpustamme?" Joku toinen huusi. Merirosvo tällä kertaa.

Hertec katsoi rauhallisin mielin palavaa merirosvolaivaa. Demonien kärsivä kirkuna kuului tänne saakka. "On asioista joista teidän ei kannattaisi huolehtia." Hän vastasi hitaasti ja kääntyi pois. "Ruffe."

Itedi nyökkäsi ja käveli Hertecin perään.

"Tiedät heidän suuttuvan nyt entistä enemmän vain." Ruffe mutisi heidän astuessaan hyttiin.

"Näytänkö siltä että välitän?" Hertec murahti kylmästi. Sitten hän pysähtyi ja kääntyi. "Teidän kannattaisi saada tämä purkki putsattua ja liikkeelle nopeasti. Kun demonit huomaavat että niitä on huijattu, ne voivat suuttua vähän."

Tämä näytti saavan miehiin vauhtia. He alkoivat juoksennella ympäriinsä heitellen demonien ruumiita yli laidan ja laskien purjeet alas.

"Entä miehet saarella?" Joku huusi. "Emme voi jättää heitä?"

"He ovat kuolleet." Yksi merirosvo vastasi. "Me tapoimme heidät heti kun he katosivat teidän näkyvistänne."

"Te perkeleet!" Merimies huusi ja aikoi tönäistä merirosvoa mutta tämä veti miekkansa esiin.

"Halutko tapella?"

Miehiä molemmilta puolilta ryntäsi estämään minkään vakavamman syntymistä.

Hertec katseli tilannetta tylsistyneenä tasanteelta. Hän oli pukenut päälleen matkavaatteensa. Yorichi lepäsi kuitenkin tiukasti hänen vierellään. Hän ei halunnut ottaa riskiä että se heräisi nyt. Nyt, kun hänellä ei ollut omia demonivoimia nimeksikään ja miekan ollessa poikki.

Ruffe heitteli aikansa kuluksi kolikoita ilmaan saaden ne kilahtamaan niiden kimmotessa toisiinsa.

He katselivat kuinka kapteenin ruumista kannettiin pois. Miehen huulilla oli hymy vaikka hänen kurkussaan oli valtavan kokoinen viilto.

"Olen kateellinen." Ruffe kommentoi näkymää. "Niin harva saa nykyään kuolla hymy huulillaan."

"Nosta huulet korviisi niin voin lähettää sinut matkaan hymy huulilla." Hertec murahti.

"Oletko yhä vihainen!?" Itedi huudahti väsyneesti. "Mielessäni ei edes käynyt tällainen mahdollisuus."

"Eikö?" Lohikäärme kysyi epäillen.

Ruffe katsoi muualle. "Ehkä pari rohtoa mutta en enempää."

Hertec tuhahti, muttei ehtinyt vastata kun heidät keskeytettiin. Merirosvonainen, Sreal käveli heidän luokseen mukanaan toinen mies. Kumpikaan ei näyttänyt iloisilta. He kävelivät heidän viereensä ja jäivät odottamaan. Mutta kumpikaan demoneista ei huomioinut ihmisiä.

Lopulta merirosvolta loppui kärsivällisyys. "Tekö tapoitte Unrin ja Meton?" Hän kysyi kärsimättömästi.

Hertec ei viitsinyt vastata. Ruffe kuitenkin nyökkäsi.

"Entä sitten?" Pieni itedi kysyi ja jatkoi heittelyä. "Haluatteko tietää miten? Miksi? Kertokaa ja autan parhaani mukaan."

Merirosvo irvisti ja aikoi mitä ilmeisemmin huutaa mutta Sreal keskeytti hänet. "Tämä riittää, kiitos. Tule, mennään!" Hän käski miestä.

Tämä ei ilmeisestikään halunnut seurata käskyä mutta vastahakoisesti seurasi pois.

"Oliko hän tärkeä sinulle?" Hertec kysyi yllättäen. "Se poika joka leikki pappia?"

Merirosvo kääntyi yllättäen vihaisesti irvistäen.

"Ymmärtäähän sen." Hertec hymyili hiljaa. "Veljekset usein välittävät toisistaan."

Ruffe katseli merirosvoa hetken aikaa mutta puristeli päätään. "Oletko varma?" Hän kuiskasi.

Hertec jätti itedin huomiotta. "Haluatko kostaa hänet?"

"Metra!" Sreal varoitti ja tarttui miestä käsivarresta. "Älä tee sitä!"

"Minun veljeni oli vain kuusitoista! Ei edes mies!" Hän huusi päin Hertecin naamaa.

"Mutta tiesi varmasti mihin ryhtyi liittyessään merirosvoksi? Eikö?" Lohikäärme katsoi viimein miestä silmiin. "Sinä hänet tänne lähetit? Ymmärsikö hän varmasti riskin mitä seuraisi kun ryhtyy merirosvoksi?"

Ruffe huokaisi. Miksi hänen pitää olla näin provosoiva aina! Hän mietti ja katsoi mitä tapahtuisi.

Mies näytti saaneen raivokohtauksen ja ravisti Srealin käden pois ja ryntäsi eteenpäin. Hän aikoi juuri vetää miekkansa kun jokin esti häntä. Hertec katseli miehen silmiä. Hän ymmärsi sen tuskan. Liiankin hyvin. Hän tiesi mitä kaikkea mies oli valmis tekemään veljensä muiston takia. Eikä ajatus rauhoittanut häntä.

Juuri kun Metra aikoi vetää miekkansa hän huomasi että jokin esti häntä. Vasta silloin hän huomasi että Hertec oli ilmestynyt hänen eteensä kuin tyhjästä ja piteli kädellään hänen miekkaansa alhaalla.

"Veljesi ryhtyi merirosvoksi omasta vapaasta tahdostaan." Hän sanoi viimein. "Hän ehkä halusi seurata sinua tai päihittää sinut. En tiedä enkä välitä. Tiedän vain että hän oli valmis uhraamaan henkensä jonkin takia ja se riitti." Hän katsoi miehen ohi Srealiin. "Vaikka hän sinulla olisi kuinka monta asiaa olet tehnyt hänen vuokseen, vaikka kuinka monta kertaa suojelit häntä tai hankkinut hänet vaikeuksiin, loppukädessä valinta oli hänen. Jokainen valitsee itse oman reittinsä mitä elää." Hän madalsi ääntään niin että vain tämä mies kuuli. "Emmekä me isoveljet voi mitään pikkuveljemme tai -siskojemme kohtaloille."

Matra näytti katsovan Herteciä aivan uusin silmin. Hertec päästi viimein irti ja käveli pois. "Jos yhä haluat tappaa minut, ole hyvä ja yritä. Mutta kuten sanoin jo entiselle-tulevalle kälyllesi, minä en kuole helposti."

Matra jäi nojaamaan kaiteeseen katse tyhjyyteen kohdistuen.

Ruffe nappasi kolikot ilmasta ja juoksi Hertecin perään.

Sreal katseli heidän peräänsä ihmeissään. Hän nosti kätensä silmiensä eteen. Niiden ympärillä oli sideharsoa mutta himmeät punaiset jäljet olivat yhä muistutuksena kahdesta kunaista jotka olivat naulanneet hänen kätensä seinään. "Keitä ihmeitä nuo kaksi ovat?" Hän kuiskasi itsekseen.

"Olipas se kauniisti sanottu." Ruffe sanoi heidän kävellessään tasanteella. "Voisi jopa luulla että puhuit suoraan sydämestä?"

Hertec mulkaisi itediä varoittavasti. "Minulla on vihamiehiä enemmän kuin muille jakaa." Hän murahti.

Etkä liata käsiäsi vereen enempää kuin on pakko. Ruffe lisäsi mielessään.

Seuraavat päivät kuluivat kireässä tunnelmassa. Kun laiva oli viimein saatu putsattua demonin raadoista, huomattiin että laivan päämasto oli rikki. Joku demoneista oli puraissut siihen myrkkyhampaillaan ja myrkky oli syövyttänyt maston melkein läpi. Eikä se ollut ainoa ongelma.

Rohto-demonit olivat keksineet rikkoa laivan peräsimen niin, ettei sitä voitu enää ohjata. Tätä ei oltu huomattu ennen kuin vasta liian myöhään. He olivat ajelehtineet merivirroilla ties kuinka kauan.

Mutta kaikista pahinta oli tunnelma. Kun yhteinen vihollinen oli poissa, näytti siltä että he jatkaisivat siitä mihin jäivät. Mutta koska kummalakin osapuolella oli liian monta haavoittunutta yhteisissä hoitotiloissa, kukaan ei halunnut aloittaa tappelua – vielä.

Heidän oli myös muistettava, ettei heitä enää ollut kuin nimeksikään. Heistä olisi saatu muodostettua ehkä yksi kokonainen miehistö – kaikista kolmen aluksen miehistöistä.

Ja sitten oli vielä suurin ongelma. Minne seuraavaksi? Peräsin voitaisiin kyllä korjata mutta se ei ratkaissut ongelmaa.

Koska kaikkien laivojen kapteenit makasivat merenpohjassa ja niin myös förstitkin, jäljellä olevat toiset perämiehet riitelivät johtajuudesta.

"Tämä on meidän laivamme joten minulla on johto!" Merimiesten päällikkö huusi merirosvoille.

"Me pelastimme teidät ja uhrasimme kaksi laivaa! Minun kuuluu saada johto!" Merirosvojen päällikkö huusi.

"Vai pelastitte? Kaikkea sitä kuuleekin! Te hyökkäsitte ensin, senkin paskat!" Merimies huusi vihaisesti.

"Mitä sanoit? Sanopas se uudestaan! Uskallapas sanoa se uudestaan!" Merirosvo huusi takaisin raivoissaan.

Samanlaiset huudot täyttivät laivan kantta päiväkausia. Kumpikaan osapuoli ei halunnut antaa periksi.

"Ettekö te voi jo lopettaa!?" Ruffe huusi epätoivoisena kolmantena päivänä. Hän istui laivan kaiteella. Aallot paiskoivat laivan runkoa. Hän oli yrittänyt saada merimiehiä ja –rosvoja toimimaan yhdessä koko tämän ajan mutta turhaan.

"He eivät kuuntele sinua." Sreal nojautui kaiteeseen hänen viereensä. "Tämän laivan miehistö ei palvella heidän kimppuunsa ja tovereitaan tappaneiden merirosvoja. Eivätkä merimerirosvot suostu ylpeyttään taivuttamaan niskojaan." Hän katsoi ulapalle hiljaa. "Miksei hän tappanut minua?"

Itedi katsoi naista hetken aikaa. Hän oli kaunis, noin nuoreksi. Saisi olla enemmän rintaa mutta kaikkea ei kai voi saada. Ruffe arvioi mielessään. Kauniit ruskeat hiukset, sopivan kiharat. Tummanruskeat silmät ja kauniit kasvot. Menisi Tatrabanissa kuin kuumille kiville.

"Mitä oikein teet?" Sreal perääntyi askeleen. Hän oli huomannut Ruffen katseen eikä pitänyt siitä.

"Mietin niitä näitä." Itedi vastasi haukotellen ja hyppäsi kannelle. "Jos haluat vastauksia, minulta niitä on turha odottaa. Mutta vielä vähemmän häneltä. Hän on varmaan tietoinen teoistaan vain alle kolmanneksen ajasta."

Sreal katseli itedin selkää vihaisena. Hän oli odottanut saavansa vastauksia tältä pojalta joka vaikutti tuntevan Hertecin, muttei ollut siitä enää niin varma. He eivät vaikuttaneet niin läheisiltä kuin aluksi. Hän siirsi katseensa laivan keulaan jossa Hertec seisoi katse ulapassa. "Mitä oikein mietit?" Hän kuiskasi itseltään.

Hertec nojasi keulaan laiskana katsellen jatkuvasti horisonttiin. Kuin odottaen että hänen eteensä ilmestyisi rannikko minä hetkenä hyvänsä.

"Huomenta!" Hän kuuli Srealin pirteän äänen takanaan. Hän ei jaksanut edes kääntyä.

Nainen hyppäsi ketterästi seisomaan kaiteelle. "Näkyykö mitään?" Hän kysyi iloisesti.

Hertec mulkaisi naista pahasti. "Mitä haluat?"

Sreal lopetti hymyilemisen. "Miksi et tappanut minua?"

"Miksi olisin tappanut sinut?" Hertec vastasi ja käveli pois.

"Tapoit sulhaseni yllättävän helposti. Ja hän oli hyvä soturi. Enkä ole puolueellinen." Hän seurasi häntä kävellen kaiteella. Hertec huomasi että nainen kulki paljain jaloin.

"Sinua ei näyttänyt häiritsevän että hän kuoli?" Hertec tuhahti. "Toisin kuin hänen veljeään."

Sreal hyppäsi ilmaan, teki voltin ilmassa ja laskeutui kevyesti Hertecin eteen. "Liitto oli järjestetty."

Hertecin oli pakko naurahtaa. "Tekevätkö merirosvot niinkin pyhiä liittoja kuin naimakaupalla?"

Sreal näytti suuttuvan. "Tietenkin! Isäni on Pääkallosumun päällikkö ja me olemme mahtava laivasto. Meillä on allamme yli kaksikymmentä laivaa ja miehistöt." Hän nosti koppavasti päätään. "Toisin sanoen me olemme Raktirinmeren kiistattomat valtiaat."

"Minä kuulin jostain että Viestilinnuilla on allaan yli kolmekymmentä alusta ja miehistöt. He ovat kiistattomat valtiaat Tatrabanista katsoen." Hertec vastasi virnistäen. "Niin minä ainakin olen kuullut."

Srealin itsevarmuus näytti varisevan. "Ainoastaan Vapaakaupunkien puolella." Hän kuitenkin huomautti itsevarmasti. "Utrica ja Opica-saaret kuuluvat kiistatta meille."

"Tiedän myös sen että Karpa 'Kolme arpea' Suao, on loukkaantunut kuolettavasti." Hertec virnisti hiljaa. "Vanha vaiva aukeni uudestaan kun hän yritti liikaa."

Srealin silmät laajenivat hämmästyksestä. "Mistä sinä tiedät tuon?" Hän katseli ympärilleen.

"Minulla lähteeni." Hertec virnisti. "Onko hän vielä elossa?"

"Isäni on elossa ja hyvissä voimissa. Hän elää vielä sata vuotta minun jälkeeni!" Nainen kohotti leukaansa uhmaavasti. Eikä hän ole koskaan hävinnyt yhtään taistelua."

"Eikö?" Hertec kysyi. "Ei edes silloin kun hänet merkittiin 'Kolmeksi arveksi'?"

Sreal astui kauhuissaan taaksepäin kuin häntä olisi lyöty. "Kuinka sinä tiedät tuon? Kuka sinä olet?"

"Hertec Torpei." Lohikäärme vastasi yksinkertaisesti ja käveli pois.

"Olenko kuullut tuon nimen jossain?" Sreal mietti hetken aikaa. "Se kuulostaa tutulta…" Mutta hän ei keksinyt. Hän katseli Hertecin perään taas tämän painuessa hyttiin.

Vai on se arpinaama yhä elossa. Hertec mietti hiljaa. Siitä on jo viisi vuotta. Ihme että se mies on vielä elossa.

Hän muisteli laivamatkaansa Punarannikolta Tatrabaniin. Orjalaiva oli jäänyt merirosvojen saaliiksi.

 

 

Häkin ovi avautui kolahtaen. Hertec nosti päätään. Hän oli yltä päältä liassa ja kuivuneessa veressä. Hänen valkoiset hiuksensa olivat takussa ja kasvot likaiset. Hän oli yltä päältä ruhjeissa ja mustelmissa. Mutta silti katsoi julkeasti ylös vartijaan. Hän yllättyi kun tulija ei ollutkaan vartija. Kokonaan uusi mies seisoi hänen edessään.

Hänet oli lukittu häkkiin hänen melkein tapettua yksi vartijoista. Häntä oli kuitenkin muistettu hakata ja potka säännöllisesti.

"Tule!" Mies ärähti.

Hertec katsoi miestä hetken aikaa. Tämän kädessä oli tikari joka näytti olevan valmiin iskemään.

"Tule!" Mies ärähti uudestaan.

"Anteeksi," Hertec hymyili ja nousi pystyyn. "Tarjoillaanko ruoka salissa vai kannetaanko se tällä kertaa hyttiin?"

"Oikein vitsiniekka?" Mies hymähti ja töni Herteciin nopeutta.

"Voitteko pyytää siivoojaa olemaan pikkuisen tarkempi. Viimeksi löysin pölyä tyynyistäni." Hertec jatkoi hymyillen iloisesti.

"Joo, minä kerron." Mies lupasi virnuillen.

Hertec johdatettiin laivan kannelle. Hänen silmänsä arastivat auringon kirkkautta. Hän huomasi heti jokin oli vialla. Ensinnäkään yhtäkään laivan miehistöstä ei ollut näkyvissä. Ei sillä että hän kaipaisi heitä. Hän näki ainoastaan vaarallisen näköisiä miehiä ja naisia.

Samalla hän huomasi että laivan orjat oli nostettu kannelle ja heitä tarkastettiin kokoajan.

Hertec katseli ympärilleen. Toinen alus oli ankkuroitunut heidän viereensä. Sen salossa oli pääkallolippu.

"Upeaa." Hertec mutisi hiljaa.

"Mitä?" Mies murahti varoittavasti.

"Ei mitään!" Hertec vastasi hymyillen. "En vain muistanut että minulla oli tänään ulkoiluvuoro."

"Kuinka kauan sinä oikein suollat noita vitsejäsi, poika?" Mies kysyi ärähtäen.

"Anna pojan olla!" Kuului outo ääni. Hertec ja mies kääntyivät katsomaan kuinka nuori tyttö käveli kannelle vihaisen näköisenä. Hertec näki heti että tyttö oli miesten matkassa. Tämän ruskeat hiukset oli sidottu niskaan lenkillä. "Vie hänet muiden joukkoon kuin olisi jo!"

"Kyllä, neiti." Mies vastasi alentuneesti.

Hertec tönäistiin muiden orjien joukkoon. Hän katseli kuinka orjia tarkastettiin huolellisesti, heidän kuntonsa, terveytensä, ikänsä. Kaikki mikä vaikutti edespäin hintaan. Kuului molskahdus kun joku tönäistiin yli laidan.

"Miksi noin teit?" Joku nainen kysyi vihaisena tönäisijältä.

"Se oli vain vanha kaakki. Pysyi tuskin pystyssä." Mies vastasi.

"Se mies osasi yli kuutta kieltä! Tiedätkö paljon sellaisesta maksetaan?" Nainen huusi vihaisena.

Mies katsoi laidan yli ja huokaisi. "Se upposi jo. Upposi kuin kivi."

"Älä koske noihin enää!" Nainen karjui vihaisena. "Ei sitä koskaan tiedä mitä jalokiviä löytää."

"Pääsisinköhän minäkin uimaan…?" Hertec mietti itsekseen.

"Voit päästäkin jos haluat." Hänelle vastattiin. Sama tyttö joka oli käskenyt miestä seisoi hänen edessään. "Nimi?"

Hertec haukotteli. "Arvaa."

Tyttö näytti suuttuvan. "Voin käskeä Sorrin työntämään sinut veteen koska tahansa! Ja usko, hän tottelee! Nimi?"

Hertec mietti hetken. "Beninzakra Gaza." Hän vastasi hymyillen. Hän huomasi että rannikko näkyi horisontissa.

Tyttö veti hänet eteenpäin ja käveli hänen ympärillään. "Miksi sinussa on noin paljon mustelmia?"

"Me painimme paljon tällä laivalla vartijoiden kanssa. Hyvä tapa pitää lihakset kunnossa." Hertec vastasi väsyneesti. "Mitäs luulisit?"

"Sinä näytät että kaadut ihan kohta. Oletko varmasti kunnossa?"

Hertec katsoi häntä ihmeissään. "Onko sillä väliä?" Hän huomasi tytön vyöllä olevat veitset. "Syteen tai saveen." Hän hymähti.

"Mitä?" Tyttö ihmetteli kun Hertec hyppäsi eteenpäin. Hän tönäisi tyttö rinnasta ja veti samalla tämän veitset itselleen. Hän ryntäsi eteenpäin kohti lähintä vartijaa.

Hän hyppäsi ja viilsi veitsillä vinoittain miehen rinnan yli. Hän otti miehen rinnasta tukea ja hyppäsi tämän yli mastoon.

"Ottakaa se kiinni!" Huudettiin. Hertec huomasi että miehellä oli valtava arpi kasvoissaan. Tällä oli myös parhaimmat aseet. Varmaankin kapteeni. "Onko Karak kunnossa?"

"Selviää hengissä. Tikarit eivät yltäneet syvälle." Joku vastasi hänelle.

Mies huokaisi ja katsoi mastoon. "Hei poika! Mitä luulet tekeväsi?"

Hertec oli kavunnut maston päähän ja katseli sieltä alas. Hän huomasi että muita miehiä kiipesi kokoajan lisää.

"Ajattelin paeta, jos se sopii!" Hän huusi alas virnuillen.

Alhaalta kuului naurua. "Paeta? Minne? Olemme keskellä merta?"

"Rannikko näkyy tuolla!" Hertec osoitti kädellään suuntaa.

"Luuletko selviytyväsi tuonne asti pelkillä käsivoimin?" Mies kysyi häneltä ihmeissään.

"En tiedä ellen kokeile." Hertec vastasi ja nousi seisomaan huojuvasti parrulle. Merirosvot lähenivät kokoajan. Hertec kohottautui puolustautumaan.

Merirosvojen kapteeni nauroi. "Luuletko pääseväsi edes veteen asti elossa?"

Hertec katseli eteensä ja taakseen. Sitten hän virnisti. "Helposti."

Alhaalla merirosvot katselivat ihmeissään kun Hertec ryntäsi eteenpäin ohuella parrulla. Häntä vastaantuleva merirosvo tavoitteli hätääntyneenä omaa asettaan jonka oli laittanut huultensa väliin. Hertec hyppäsi kuitenkin miehen ali purjeeseen kiinni. Hän heitti itsensä miehen taakse ja potkaisi tämän pois tasapainosta.

Mies tippui huutaen alas. Hän sai onnekseen verhosta tukea, ettei saanut pahempia vammoja.

Lisää merimiehiä alkoi nousta ylös köysiä pitkin. Muutama asettivat nuolia jousille. Kapteeni kuitenkin pysäytti heidät. "Antakaa hänen olla!" Hän käski hymyillen. "Poika, kuka olet?"

Hertec laskeutui pehmeästi purjetta myöten alas kannelle. Aivan kapteenin eteen. "Beninzakra Gaza, kai."

"Beninzakra…" Merirosvokapteeni mutisi. "Haluaisitko liittyä miehistööni?"

Koko laiva kuohahti.

"Mitä?!" Tyttö huusi ihmeissään. "Oletko tosissasi? Tuon? Sehän kävi miesten kimppuun! Ryösti minun aseeni! Viilsi Karakin vatsan auki! Tiputti Histarin mastosta!"

"Mitä olit niin typerä että annoit pojan viedä aseet?" Kapteeni tuhahti vihaisesti. "Ja nuo kaksi hävisivät koska eivät ottaneet vastustajaansa tosissaan! Se on pahin virhe mitä voi tehdä. En tee mitään sellaisilla miehillä jotka eivät tiedä taistelun perusasioista edes!"

"Mutta silti tuo!" Tyttö huusi. "Isä, tuo on maakrapu! Sen näkee jo hänen katseestakin!"

Mutta kapteeni ei vastannut. "Mitä sanot? Haluatko pestin?"

"En." Hertec vastasi hymyillen. "Minä olen maakrapu ja pysyn sellaisena mielelläni. Minulla on jo unelma sitä paitsi."

"Ai jaa?" Kapteeni kysyi. "Mikä?"

Hertec ei vastannut. "Päästätkö minut menemään vai pitääkö minun raivata tieni läpi?" Hän hymyili.

Merirosvot kerääntyivät heidän ympärilleen tiukentaen ympyrää. Kapteeni kuitenkin nauroi vain. "Juuri tuon takia minä pidän sinusta! Puhut mitä ajattelet ja urheasti. Mutta onko sinusta sanojesi takaajaksi?"

Hertec katseli puukkojaan. "Minä taistelen yleensä miekalla…"

"No antakaa se hänelle!" Mies huusi hymyillen. "Saat sanani, jos päihität minut, saat lähteä laivasta. Saat jopa veneenkin. Vain osoittaakseni armeliaisuuttani."

Miehet nauroivat hiljaa heidän ympärillään. Hertecille ojennettiin miekkaa mutta hän torjui sen. "Minulla on jo oma. Se on ruumassa."

"Ei ole. Siellä ei ole yhtään miekkaa." Kapteeni vastasi. "Kaikki orjien tavarat ovat tuossa." Hän osoitti kasaa heidän vierellään.

Kasan päällä oli Marui.

Hertec juoksi innokkaana soittimensa luo ja nosti sen tutkittavaksi. "Ihan kunnossa. Muutama jousi on vähän löysällä tosin…"

"Hei poika! Haluatko miekkaa? Vai oletko muuttanut mielesi?"

Hertec kääntyi hymyillen. "En tarvitse. Minullahan on oma." Hän veti Maruin huotrastaan. Sen terä välkkyi auringossa.

Ihmiset hämmästelivät hänen miekkaansa kun hän veti sen eteensä. "Marui, Kymmenes Sointu." Hän tiputti soittimen jalkoihinsa ja kohotti miekkansa. "Taisteletko vai et?"

Kapteeni katseli tilannetta täysin uusi silmin. Pojan silmät eivät enää hymyilleet. Eivät iloisesti ainakaan. Niissä oli tulta. Tulta jota näki harvoin. Poika tiesi voittavansa muttei ylvästellyt siitä. "Sinä todella uskot voittavasi?"

"Tämä miekka ei koskaan häviä. Ei kun sen tyyliä käytetään." Hertec vastasi. "Vedä!"

Kapteeni käski muut kauemmaksi ja veti sitten omat kaksi lyhyttä miekkaansa. "Varoitan, minä en kuole helposti."

Hertec virnisti. "Enkä minä."

"Viimeinen tarjous." Kapteeni hymyili.

"Ei kiitos." Hertec kumarsi. "Hertec Torpei. Se on oikea nimeni."

"Karpa Suao." Merirosvo kumarsi takaisin.

Kun miekkailijat asettuivat paikoilleen, ihmiset alkoivat lyödä vetoa. Ei kumpi voittaisi vaan kuinka monella iskulla poika häviäisi. Kukaan ei uskonut pojan mahdollisuuksiin.

Sitten he lähtivät liikkeelle. Mies aikoi lopettaa sen kivuttomasti viiltäen pojan kurkun auki mutta jotain meni vikaan. Ensinnäkin poika ei enää ollut hänen edessään. Ja hän tunsi että jokin oli väärin.

Sitten hän tunsi kuinka hänen jalkansa petti hänen altaan. Hän kaatui kannelle tajuttomana.

Hertec huitaisi veren pois terästä ja käveli huotran luo.

"Kymmenen Enkeliä, Kolme arpea." Hän kuiskasi samalla kun laittoi miekan huotraan ja käveli pois. Hän nappasi tavaroiden seasta omat tavaransa ja juoksi laidalle. Alhaalla kellui pieni soutu vene joka oli ahdettu täyteen ryöstösaalista. Hertec hyppäsi kaiteen yli. Hän irvisti kun kipu tavoitti hänet. Hänen paitaansa ilmestyi punainen läiskä joka laajeni laajenemistaan.

Vasta kun molskahduksen ääni tavoitti katsojien korvat, he tajusivat mitä oli tapahtunut.

"Isää!" Tyttö kirkui ja juoksi kaatuneen miehen luo.

Kaikki olivat niin shokissa, etteivät huomanneet Herteciä lainkaan. Vasta kun kapteenin terveys oli taattu, he huomasivat ajatella poikaa. Mutta sillä välin Hertec oli jo rantautunut. Kuumeisena hänet kaapattiin seuraavana päivänä uusien orjakaappareiden kynsiin.

 

 

Hertec hymyili surullisesti muistolle. Silloin olin aivan varma että tapoin sen miehen. Ja se tyttö… Hän ajatteli ja samalla huomasi jotain. "Minä olen idiootti."

"Niin oletkin." Ruffe vastasi yksinkertaisesti. He istuivat hytissä vierekkäin. "Mutta mikä sai sinut tajuamaan sen nyt?"

"Ei mikään." Hertec murahti ja paneutui makuulle. Sreal on se määräilevä tyttö sieltä laivasta. Hän kirosi itseään. Miksen huomannut sitä aikaisemmin?

Sinä päivänä Hertec ja Ruffe istuivat syömässä laivan peräkannella. He uskoivat olevansa siellä rauhassa muiden korvilta ja katseilta.

"He eivät ole vieläkään päässeet päätökseen." Ruffe huomautti keskustelevasti ruokailun lomassa. "Pitäisikö heitä vähän auttaa?"

"Ei." Hertec vastasi ykskantaan. "Tämä yö vielä."

"Entä sitten?" Itedi kyseli.

Hertec katsoi ystäväänsä silmiin. "Miltä sinusta tuntuisi olla laivan kapteeni?"

Ruffe ei näyttänyt heti ymmärtävän mistä oli kyse. Äkkiä hänen huulilleen ilmestyi ymmärtävä hymy. "Äiti sanoi aina että kapteenin lakki sopi minulle."

Hertec tuhahti. "Riittää kun ohjaat laivan Utricaan mahdollisimman pian."

"Tämä laiva ei koskaan kanna sinne asti." Keskusteluun liittyi uusi ääni. Sreal käveli vakaasti heidän eteensä ja istahti alas. Hän veti oman ateriansa esiin. "Runko on liian pahasti vaurioitunut. Pienikin myrsky tarkoittaa loppua."

"Eikö sinulla ole omia ystäviä joiden kanssa syödä?" Hertec murisi. "Kuten hait?"

"Te olette paljon kiinnostavampia." Sreal vastasi yksinkertaisesti. "Masto on katkeamispisteessä." Hän jatkoi keskustelua. "Se kestää enää korkeintaan kaksi päivää. Tuuli riepottelee sen poikki sitten."

"Tunnetko sinä laivat?" Ruffe kysyi epäuskoisena.

"Tietenkin." Sreal vastasi ja nosti ylpeänä leukaansa. "Minähän olen sentään mahtavimman merirosvolaivaston johtajan tytär. Olisi häpeä jos en tuntisi."

"Totta." Itedi myönsi. "Minne asti me pääsisimme?"

"Jos onni meillä olisi ja taitava navigaattori, Opica-saarille." Sreal vastasi nopeasti. "Tietenkin jos he pääsisivät yhteisymmärrykseen päämäärästä. Ja jos navigaattori tietää meidän sijaintimme."

Hertec kuunteli liittymättä keskusteluun. Onneksi lähes samat asiat pyörivät myös Ruffen kuin hänenkin päässään.

"Kuinka pitkä matka Opica-saarilta on Utricaan?" Ruffe kysyi sopivasti.

Sreal laski nopeasti päässään. "Nopea laiva pääsee sen viidessä päivässä. Mutta asia erikseen kannattaako minun mennä? Merirosvot hirtetään hetkessä siellä."

"Pitäisikö meidän välittää?" Hertec murahti mutta Ruffe huusi nopeasti peittäen hänen äänensä alleen. "Tiedätkö sinä meidän sijaintimme?" Itedi kysyi innoissaan. "Osaatko niille saarille?"

"En halua ylpeillä mutta…" Nainen aloitti hieraisten nenäänsä.

Diiva! Hertec huusi mielessään.

"tunnen nämä vedet kuin omat taskuni. Ja olen varmaan paras navigaattori koko Raktirin meressä." Hän lopetti hymyillen.

Ruffe katsoi Herteciin joka oli muka syventynyt syömiseen. "No?" Hänen oli pakko kysyä lopulta.

"No mitä?" Hertec ihmetteli.

Ruffella oli kerrankin vakava katse. "Nyt ei ole leikin asia."

"Hyvä on." Hertec huokaisi ja nousi seisomaan. Hän veti lainaamansa miekan käsiinsä. "Mutta jos emme pääse Opica-saarille kahdessa lupaamassasi päivässä, minä tapan sinut." Hän käveli pois.

Sreal hymähti kuin hän olisi lausunut huonon vitsin.

"Se ei ollut vitsi." Ruffe kuiskasi ja seurasi perästä.

Nainen nielaisi nopeasti ja juoksi heidän peräänsä.

"Mitä te suunnittelette?" Hän kysyi hädissään.

"Mitä luulisit?" Ruffe virnisti iloisesti ja veti puukkonsa esiin. "Otamme laivan haltuumme. Vai pitäisikö sanoa että 'me kaappaamme laivan'?" Hän mietti. "Joka tapauksessa. Aloitamme kapinan."

"Oletteko hulluja!" Sreal huudahti. "Heitä yli kolmekymmentä! Luuletteko heidän muka kumartuvan kahden kakaran edessä? Ei pahalla." Hän sanoi heidän kääntyessä katsomaan häntä mulkoillen.

Äkisti Ruffe hymyili. "Kolmekymmentä vain?" Sreal näki kuinka pienen pojan silmät äkkiä vaihtoivat väriä. Se oli enneminkin pelkkä vivahdus mutta hän olisi voinut vannoa että hetken pojan silmät olisivat olleet myrkynvihreät.

Hän työnsi asian mielestään. "Oletteko hulluja!?" Hän kysyi heiltä heidän laskeutuessaan kannelle. Merirosvot ja merimiehet olivat taas käsikähmässä. "Nämä eivät ole tavallisia pulliaisia! He voivat tappaa teidät hetkessä vaikka kuinka hyviä olette!"

Hertec katsoi häntä kylmästi. "Osaatko tien Opica-saarille?" Sreal nielaisi mutta nyökkäsi. "Haluatko päästä pois tästä hajoavasta laivasta?" Hän nyökkäsi uudestaan. Hertec kohautti yllättävän rennonnäköisesti olkiaan. "Se on sillä selvä." Hän sanoi ykskantaan ja veti miekkansa.

"Tarvitsetko apua?" Ruffe kysyi nopeasti.

Lohikäärme puristi päätään. "Pysy taustalla tukena. Se riittää."

"Odota!" Sreal huusi. "Ei kai hän tosissaan aio haastaa heitä yksin?"

Ruffe hymähti. "Tämä tuo mieleen muistoja." Hän mutisi.

"Muistoja?" Nainen kysyi ihmeissään mutta itedi ei vastannut. Hänen ilmeensä oli yllättävän vakava. Hän katseli miesten tappelua varsin tiiviisti.

"Luovuttakaa jo!" Yksi miehistä huusi. "Me otamme tämä laivan hallintaamme!" Hän karjui kuuluvasti mutta vastapuolen mies löi häntä nyrkillä suoraan kasvoihin. Veri lensi kannelle.

"Tämä on meidän laivamme ja niin se myös pysyy! Te voitte meidän mielestämme hypätä mereen! Saastat!" Hän sylkäisi merirosvojen jalkoihin.

Hertec käveli kylmän rauhallisesti kahden ryhmän väliin.

"Hei poika! Pois siitä! Haluatko selkääsi!?" Joku merirosvoista huusi.

"Joo! Etkö sinä ollut se joka houkutteli ne demonit tänne alun perin? Ehkä sinut pitäisi tiputtaa mereen?" Merimies tavoitteli häntä kädellään. Merirosvo tavoitteli häntä myös.

Seuraava asia minkä kukaan tajusi oli että sekä merirosvo että merimies jotka olivat yrittäneet tarttua häneen, makasivat kuolleina kannella. Veri levittyi nopeasti ympäriinsä.

"Minä otan laivan komentooni." Hertec sanoi kylmän rauhallisesti. "Onko vastustajia?"

"Perk-!" Joku huusi mutta hän kaatui kuolleena kannelle muiden seuraan ennen kuin ehti lopettaa lausettaan. Muut perääntyivät askeleen kauhuissaan.

Sreal peitti suunsa käsillään. Hän ei ollut koskaan nähnyt tuollaista kylmäverisyyttä. Jopa hänen isänsä ja muut kapteenit näyttivät häneen verrattuina ystävällisiltä. "Hirviö." Hän kuiskasi.

"Niinhän sitä luulisi." Ruffe naurahti.

Hertec katseli ympärilleen. "Ketkä ovat johtajat?" Hän kysyi hitaasti.

Kaksi miestä astuvat eteenpäin epävarmasti. He kumpikin hapuilivat aseitaan. "Luovutatteko te johdon minulle?"

Molemmat katsoivat toisiaan pelokkaina. He eivät olleet enää yhtään varmoja taidoistaan kuin hetki sitten. "Mitä tapahtuu jos suostumme?" Merirosvojen johtaja kysyi.

"Te ette kuole." Hertec vastasi yksinkertaisesti.

"Väitätkö pystyväsi tappamaan meidät kaikki?" Merimiesten johtaja kysyi. "Yksin?"

"En." Hertec vastasi. "Mutta kuka sanoi että olen yksin?" Hän katsoi mastoon.

Ruffe istui virnuillen alimmalla puomilla. "Mitä sanotte pojat? Suostutteko vai pitääkö meidän katkaista muutama pää ennen sitä?"

Sreal katsoi ihmeissään mastoon. Missä välissä hän sinne kiipesi? Hän kysyi itseltään. Keitä he ovat? Hän kysyi uudestaan ja uudestaan. Ja miksen minä voi jättää heitä? Hän hieroi päätään hermostuneesti.

"No mitä sanotte?" Ruffe huusi alas mastosta. "Tämä laiva on hajoamispisteessä. Vaikka meitä ei olisikaan, jos ette pääse yhteisymmärrykseen pian te kuolette laivan hajotessa."

Joukkojen johtajat katsoivat toisiaan. "Minne muka luulet pääseväsi tällä aluksella?"

"Opica-saarille." Hertec vastasi yksinkertaisesti.

"Kenen luulet löytävän sinne nyt? Kukaan ei ole pitänyt kirjaa sijainnista." Merirosvojen päällikkö kysyi.

"Hän on." Lohikäärme vastasi ja osoitti Srealia peukalollaan olan yli. "Ja hän myös toimii navigaattorina."

Sreal nosti päätään nopeasti. Hän yritti hymyillä, muttei hermostuneisuuttaan onnistunut.

"Onko valittamista?" Hertec kysyi.

Merirosvot ja merimiehet keskustelivat ryhmissään hetken aikaa. Lopulta joukkojen johtajat nyökkäsivät. "Yhdellä ehdolla." He sanoivat yhteen ääneen.

"Niin?" Hertec kysyi.

"Tuo ei ole förstinä!" He sanoivat yhtä aikaa osoittaen toisiaan.

"Ei hätää. En ottaisi kumpaakaan teitä johtoketjuuni vaikka minulle maksettaisiin." Hertec hymähti. "Hän on försti." Hän osoitti Srealia joka hätkähti yllättyneenä. "Ja hän on kakkonen." Hän osoitti Ruffea joka mutristi huuliaan.

"Tuo ei ole reilua!" Hän huusi loukkaantuneena. "Miksen minä voi olla försti!"

"Tiedätkö mitään laivan ohjaamisesta?" Lohikäärme kysyi itediltä silmä viiruina.

Ruffe katsoi poispäin näytellen loukkaantunutta.

"Nyt kun asia on hoidossa," Hertec laittoi miekkansa pois ja taputti käsiään. "pistäkää tähän purkkiin eloa! Jos emme pääse Opicaan kahdessa päivässä päitä alkaa putoilla."

"Aijai, kapteeni!" He huusivat yhteen ääneen. Hertec hätkähti termin käytöstä ja kääntyi pois. "Sreal, sinun vuorosi." Hän sanoi naiselle.

Sreal katsoi häneen peräänsä hämmentyneenä tilanteesta.

"Sinun kannattaa tottua asemaasi pian." Ruffe sanoi yllättäen hänen vierestään. Hän hätkähti.

"Lopeta tuo!" Hän huusi vihaisena mutta itedi ei kuunnellut. Hän katseli Hertecin perään huolestuneena. "Mikä nyt?" Sreal kysyi nopeasti.

"Ei mitään." Ruffe hymyili leveästi. "Kapteeni antoi komennon sinulle, kannattaisi alkaa käyttää sitä ennen kuin on liian myöhäistä." Sitten hän vinkkasi silmäänsä. "Hän uskoo sinun kykyihisi erittäin paljon. Älä petä häntä."

Sreal muisti uhkauksen ja kääntyi hämmentävät tunteet rinnassa kummuten. "Laskekaa purjeet! Kääntäkää alusta kolmekymmentä astetta tyyrpuuriin!" Hän jakoi käskyjä ylpeänä. "Tämä on ensikertani. Älä petä minua, Sininen Kahle, Kapteeni luottaa meihin." Hän lausui nopeasti rukouksen mielessään ja jatkoi käskyjen jakelemista.

Hertec istui takakannella nojaten laitaan miettien aikaa kun häntä oli viimeksi kutsuttu kapteeniksi.

"Kapteeni Hertec! Kapteeni Hertec! Kapteenikenraali Joaripi pyytää teitä luokseen."

Hertec kääntyi valkoisessa kapteenin takissaan ympäri joka peitti hänen mustan kimononsa ja hymyili leveästi. "Kertokaa että tänään olen tavoittamattomissa." Hän heilutti kättään ja käveli pois. Takin selkämykseen oli maalattu mustalla luku 13 joka peitti tummanpunaisen T-kirjaimen. T-kirjain mustien liekkien ympäröimä.  Takki heilui hallitsemattomasti ympäriinsä.

"Siitä on aikaa, eikö olekin." Ruffe sanoi hänen takanaan hiljaa.

"Näyttää siltä etten koskaan pääse eroon T-kirjaimesta." Hertec mutisi ja veti vasenta hihaansa. Sideharso peitti hänen käsivartensa osittain. Hän repäisi siteet pois. Sama merkki kuin takissa oli tatuoitu hänen käsivarteensa. "Tai kapteenin arvosta." Hän raapi vihaisesti käsivartaan niin että veri valui sitä pitkin kannelle.

 

 

Mitä piditte? Mielipiteitä.

Olisi kiva jos kommentoisit jotain. edes yhdellä sanalla. pelkkä luetuksi merkkaaminen riittää. antaa lisää puhtia kun tietää että joku lukee näitä.

 

 

Ares88