HUOM!!! Olen kirjoittanut tämän suoraan blogiin enkä ole tarkistanut sitä tai oikolukenut tekstejäni. Anteeksi siis kirj. virheistä.

Ruffe käveli reippain askelin tietä pitkin askelin kohti Tagrigia. Hänen askeliaan varjosti muisto Hertecin käytöksestä. Hertec oli vaatinut häntä lähtemään yksin - mikä sinänsä ei ollut outua - mutta jokin hänen äänessään oli saanut Ruffe varovaiseksi. Ensinnäkin kasvojen peittäminen. Se oli niin... väärin! Hertec oli aina ollut ylpeä kalpeista kasvoistaan ja valkoisista hiuksistaan.Vaikka ruma olikin.
Ruffe tuhahti. Maitonaama suorastaan pelkäsi tätä kylää. Sen saattoi vaistota. Hänen oli pakko nauraa ääneen. Koska hän oli nähnyt Hertecin peloissaan? Hän oli tuntenut pojan kohta viisi vuotta. Eikä kertaakaan Hertec ollut näyttänyt että olisi edes tuntenut moista tunnetta. Hän oli vain nauranut ja kohauttanut olkiaan vaikean paikan edessä. Se oli Hertec jonka hän tunsi. Rento, mukava, ylisuojeleva vitsaileva ja loistava muusikko. Hiljainen mutta luotettava. 
Ruffe kaapi hiuksiaan. Se oli ennen. Nyt... Hertec oli muuttunut. Se sai riittää - toistaiseksi.
Ruffe katseli ympärilleen kuinka ihmiset kävelivät hänen ylitseen melkein kirjaimellisesti. Hän oli pienikokoinen ollakseen jo melkein viisitoistavuotias. Hän oli itedi. Se tarkoitti ihmistä jolla oli pitkä karvainen häntä jota he saattoivat hallita täysin.

(selvennykseski, ihminen voi tarkoittaa joko IHMISTÄ tai kaikkia lajeja jotka ovat ihmismäisiä. Ja olen muuten karsinut lajien määrää tarinasta. Tarina tuntuu vähän heittelevän jo muutenkin ja lukijalle on parempi jos ei tarvitse opetella paljoa heti alussa)

Ruffe oli pienikokoinen. Ei pitkää puolituista pitempi (n. jotain 70 cm:n paikkeilla).
Hän katseli ympärilleen. Hän ei odottanut näkevänsä mitään erityistä. Tagrig oli pieni kylä verrattuna heidän lähtöpaikkaansa. Missä se 'kaveri' mahtaa olla? Ruffe mietti turhautuneena. Darmia oli sanonut että täällä. Mutta en voi alkaa vain kysellä ympäriinsä. Voinko? Se tuntuisi hullululta. "Hei, tiedättekö ketään joka liikkuu puisen miekan kanssa? Hänellä on kuulemma mustat silmät ja pukeutuu perinteisesti. Ai niin! Hän on hiisi ja tottelee nimeä Gatai-Name? Onko tuttu? Ei, en tarkoita sitä massamurhaaja hiittä, entistä lohikäärmelasten armeijan kenraalia vaan ihan muuta!" En voi mennä kyselemään mitään sellaista! Mutta sitten Ruffe muisti heidän johtolankansa. Hänen pitäisi tietää. Onko Hertec hullu? Korjaan, KUINKA hullu Hertec oikein on?
Ruffe huokaisi. Nälkäkin tässä alkaa tulla miettiessä.
Hän käveli tien sivussa katsellen ympärilleen kun sattumalta osui yhden ravintolan eteen. Oven yllä luki: Ruokaa halvalla täältä! 
Ruffe kohautti olkiaan ja astui sisään liukuovesta.
Tunnelma sisällä oli raikas. Matalilla pöydillä oli ruukkuja joissa oli kukkia ja kauniita hiirenkorvaisia oksia. Ruffe katsoi ympärilleen. Ravintolassa oli kuusi pöytää kahdella puisella korokkeella. Lattia kulki niiden välistä keittiöön joka oli verhon takana. Ravintola oli jo puolillaan joten Ruffe riisui sandaalinsa istuutui yhteen pöytään. Katse keittiöön päin. Ravintolassa ei ollut tuoleja. Hän istui korokkeella jalat ristissä. (voisin kuvainnollistaa tätä tilannetta vaikka yhden luvun mutta jätän sen lyhyeen. haluan päästä juonessa eteenpäin).
Hän huomasi että aivan viereisessä pöydässä oli jotain kiinnostavaa. Nimittäin ryhmä palkkamiekkoja. Miehiä jotka myivät taitojaan eniten tarjoavalle. Heissä ei ollut mitään erikoista mutta heidän käyttämissään paidoissa oli. Niissä oli heille neuvottu "Timanttisilmä" tunnus. Heistä voisi olla apua...
"Mitä saa olla?" Kysyi iloinen tarjoilija. Tytön hymy oli melkein ylitsevuotava.
Ruffe mietti hetken. "Viiniä ja... kanariisiä. Kiitos."
"Tulee heti!" Tyttö katosi keittiöön.
Ruffe hymyili tytön kävellessä pois. Hän kaipasi tätä. Istumista ja ruuasta nauttimista. Hän oli viimeksi syönyt tällaisessa paikassa... hän ei ollut varma. Ei kai sentään kolmea kuukautta voinut olla? Ei kai... Ruffe puristi kätensä nyrkkiin. He olivat juosseet koko talven eteenpäin eikä hän ollut edes huomannut sitä. No, nyt hän saattoi levätä hetken aikaa. Ja syödä kunnolla.
"Olkaa hyvä!" Tyttö laski tarjottimen itedin eteen.
"Kiitos." Ruffe hymyili ja iski silmää. Tyttö katosi keittiöön kikattaen. Myös tätä hän kaipasi. Naisia. Hyvä kun oli huorissa ehtinyt käydä. Ruffe tarttui ruokaansa ja syömäpuikkoihin. Hän inhosi syödä niillä joten hän laski ne pois ja otti taskustaan haarukan.
"Kiinnostava aksentti teillä, herra." Ruffe ei nostanut katsettaan. Puhuja oli ollut viereisestä pöydästä. Vanha mies. Lievästi tummempi ihon sävy. Haalea arpi halkoi hänen kasvojaan viistossa ja puhui lievällä korostuksella. Voisiko hän olla... "Mistä päin te olette?"
"Tatrabanista." Ruffe vastasi omaan, iloiseen sävyynsä.
"Tatrabanista." Mies nyökkäsi. "Tunnetaan myös nimellä: Orjankaupungista, eikö? Yksinkö matkaatte?"
Ruffe puristi päätään. "Ystäväni kanssa."
"Mitä etsitte, jos saan kysyä."
"Erästä tuttavani halusi minun vievän viestin vanhalle ystävälleen. Poikkesimme reitiltämme sen takia." Ruffe kauhoi ruokaa suuhunsa samalla.
"Ja mikähän on hänen nimensä? Jos sattuisin tuntemaan hänet."
Ruffe hymyili. "Mies on Raksamen Da."
Ruffe kuuli kuinka palkkamiekkojen pöytä laski kuppinsa ja ruokansa alas yhtenä miehenä.
"Ja mitä te hänestä haluatte?" Mies kysyi mielyttävästi, kuin häntä ei haittaisi.
Ruffe laski kipponsa ja röyhtäisi. "Hyvää. Etsimme erästä henkilöä, hiittä tarkalleen, meille kerrottiin että Raksamen Da voisi tietää missä hän on. Tunnetteko?"
Mies hymyili nousi pöydästä. Hän viittoi miehille rauhoittavasti ja istahti itediä vastapäähän. "Mitä te haluatte Gatai-Namesta?" Hänen äänensä oli äkkiä vakava ja uhkaava.
Ruffe kohotti kuppiaan ja joi. "Mitäkö? Henkilökohtaisesti en mitään. Mutta ystävälläni on jotain asiaa hänelle."
Raksamen katsoi häntä tutkivasti. "Missä se "ystäväsi" on? Haluan nähdä hänet."
"Beninzakra on tällä hetkellä omilla asioillaan." Se oli nimi jolla Hertec tunnettiin Tatrabanissa. Vain harva tiesi nimen, Hertec Torpei. Ja vielä harvempi käytti sitä täyspäiväisesti. Hertec oli vaatinut että Tagrigin läheisyydessä, häntä pitäisi kutsua EHDOTTOMASTI Beninzakraksi. "Minä toimin sijaisena."
Mies naurahti. "Kerro ystävällesi, että minä voin tietää mutta vain jos hinnasta sovitaan."
Ruffe ei vastannut. Hän tunki kätensä oman paitansa sisään ja otti kourallisen kolikoita. "Kiitos erinomaisesta ruuasta!" Hän huusi keittiölle.
Raksamen kävi kärsimättömäksi. "Minun kanssani ei leikitä!" Hän huusi ja löi pöytää vihasena. Ihmiset hätkähtivät.
"Harmillista... harmillista..." Ruffe hymyili viekkaasti.
"Mikä niin?" Raksamen tuhahti.
Ruffe nosti katseensa ja katsoi miestä silmiin. "Minulla ei ole rahaa. Joten minun pitää hakata tieto teistä ulos."


VALMIS

Toivottavasti kelpaa.


Ares88