"Mutta ilman todisteita me emme voi tehdä mitään." Loterka murisi ottaessaan samalla Hertecin ojentaman lautasen. "Ellette pysty todistamaan, emme saa lupaa metsästykseen. Ja ilman todisteita enkelit pysyvät poissa."
"Yritämme kaikkea mitä vioimme." Ensimmäinen velhoista lupasi siemaisten samalla vähän viiniä. "Mutta en ole toivoikas. 
"Mikset?" Johtajatar kysyi.
Velho katsoi häntä vähän aikaa kartsaasti mutta kohautti olkiaan. "Koska yksikään loitsu ei antanut edes ajatusta siitä mikä siellä olisi ollut. Ainoa johtolanka kertoi kivusta. Henkisestä kivusta."
Toinen oli keskittynyt ruokailemiseen. "Annan kaksi vaihtoehtoa joista toisen tiedän olevan oikein." Kaikki, jopa Hertec katsoivat häntä. "Joko se oli se joksi epäilemme, tai sitten -"
Nyt oli ensimmäisen velhon vuoro nousta pystyyn ja huutaa: "ÄLÄ SINÄ SANO SITÄ!!" Kaikki hätkähtivät hänen äänensä voimasta.
"Mitä?" Loterka kysyi. "Mitä hän ei saa sanoa?"
"Ainoastaan heillä on sellaisia voimia. Edes sillä demonilla ei ole tällaisiä voimia." Tieto sai ensimmäisen velhon ja jopa  Loterkan kavahtamaan kauhusta. Hertec ei ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta Johtajattaren tyyni ilme rauhoitti vähän. Mitä tuo haahka ei pelkää, ei minunkaan tarvitse. hän ajatteli.
"Mutta heitä ei voi olla enää montaa. Tiedät sen itsekin. Ainoa todellinen vaihtoehto olisi puoliveriset, mutta he eivät ole noin voimakkaita." Ensimmäinen velho puuskahti pahanvoivasti. Hän tyhjensi puisen pikarsinsa yhdellä siemauksella. Punainen neste katosi hänen kurkustaan alas.
"Ainoa tarpeeksi vahva ja koulutettu puoliverinen minkä minä keksin, on Biar Alissa. Muut ovat vain pelkkiä rosvoja ja kylänoitia." Toinen velho hymähti, yhtä pahoinvoivasti.
"Emme puhu enää tästä." Johtajatar nousi seisomaan ja otti lautasen Hertecin kädestä. "Kiitos." Naisen ääni sai kirotun hätkähtämään. "Haetko viinin kellarista. Voit sitten mennä huoneeseesi lepäämään."
Hertec nyökkäsi. Jokin oli vialla. Asia joka sai kaksi velhoa ja Salamurhaajien kaupungin valtiaan kavahtamaan mutta jota Johtajatar ei edes hätkähtänyt tai sitten Johtajatar oli vain hyvä näyttelemään.
Hertec käveli ripeästi keittiöön ja kellarille. Hän aukaisi oven ja astui sisään.
Kirottu käveli kellarissa munalukolla suljetulle kaapille huoneen perällä. Siinä säilytettiin orpokodin viinit. Hertecin yllätykseksi, lukko oli auki. Hän kohautti hajamielisesti olkiaan ja aukaisi kaapin. Sieltä puuttui monta pulloa, mutta se ei häntä haitannut. Hän ei ollut orpokodin ainoa joka tiesi tämän lukon avaimen paikan. Mutta ainoa joka ei juonut viiniä. Hertec ei kestänyt viiniä yhtään, tai muutakaan alkoholia.
Viinikaapin sisällä oli toinenkin kaappi. Siinä oli kaksi lukkoa. Johtajattaren parhaimmat viinit. Hän otti vyölaukustaan tiirikkansa ja virnisti itsekseen. Tylsinä talvi-iltoina munalukon aukaiseminen ilman avainta oli haastavaa. Lukot loksahtivat auki hetkessä. Hertec aukaisi ovet ja katseli arvioiden pulloja. Mikä olisi tarpeeksi hyvää tähän tilanteeseen? Hertecillä ei ollut hajua mutta hän valitsi lopulta metsämarjaviinin pullon Niklianista, Niklian oli ollut kuuluisa viinistään, kuten Tagrig kalmakoistaan.
Hertec käveli takaisin saliin ja ojensi pullon Johtajattarelle. Nainen hymyili kiitokseksi. Hertec poistui salista sanomatta sanaakaan.
Toisin kuin Johtajatar oli ehdottanut, hän käveli ovista ulos. Häntä askarrutti hänen puutarhansa. Jokin kertoi hänelle että hänen pitäisi olla siellä. Hän ohitti muut lapset, useimmat huusivat pilkkoja hänen peräänsä, välittämättä niistä Hertec käveli ohi. Hän antaisi kaikille selkään jos haluaisi.
Kun hän viimein saavutti orpokodin pohjoispuolen, hän hätkähti näystä. Kun hän oli viimeksi kävellyt täällä, hänen edessään aukesi metsä joen takana. Näkymä ikkunasta ja maasta olivat täysin erilaiset. Ikkunasta kaikki näytti kaukaisemmalta ja pienemmältä. Satumaiselta melkein. Mutta maantasolta kaikki oli totta. 
Tulipalo oli täysin totta. Mutta hänen puutarhansa ei ollut vahingoittunut yhtään.
Hertec käänsi katseensa takaisin jokeen. Sitä nousi ylävirtaa samanlainen laiva kuten paripäivää sitten. Nyt sen yhdessä pitkistä saloissa oli musta lippu, suruvalittelu. Laivat lipuivat itään vieden lastia kaupungista. Joki oli matala mutta leveä.
Hertecin valkoiset hiukset huojuivat tuullessa. Hänen teki mieli mennä katsomaan palonjälkiä lähemmin. Ei siitä haittaakaan voisi olla. Hertec käveli hiljakseen lautalle. Tänään ei tarvinnut pitää kiirettä.
Hän katseli lautta-asemaa kauempaa. Lautta oli ainoa keino päästä joen yli käyttämättä venettä. Lautta toimi pääkulkuväylänä täältäpohjoiseen ja siksi monet kauppakaravaanit käyttivät sitä. Lautalla oli kova tulli, mutta huomattavasti lievempi kuin Bukat Tamanassa. Vain suurilla kauppalaivoilla oli varaa käyttää sitä. Muut joutuivat tyytymään karavaaneihin jotka kulkivat tällaisten pikkukaupunkien läpi. Joki oli liian leveä sillalle ja kevät tulvat usein huuhtelivat tukevimmatkin teokset mukaansa.
Kun Hertec näki lautan hän huokaisi turhautuneena. Voi ei, hän ajatteli. Tuolla seisoi Ran, yksi orpokodin pojista ja Orson niin kutsuttu vasenkäsi. Hän oli Herteciä päätä lyhyempi ja muutenkin pieni. Se antoi usein Hertecille aseen nälviä häntä.
Siihen myös oli syy että Ran oli Orson vasenkäsi. Siinä missä Nekor oikeana kätenä teki voimakkaasti ja jälkeä jättävästi, Ran toimi nopeasti ja huomaamattomasti. Harva tiesi että Ran oli taitava taskuvaras. Hänen sormiensa näppäryys oli ihan omaa luokkaansa.
Kerran Ran oli jäänyt kiinni ja yrittänyt vierittää syyn Hertecin niskoille. Hän oli jättänyt saaliinsa Hertecin taskuun mutta Hertec oli huomannut kaiken ja tarttunut lähestyvään käteen murskannut tältä sormet. Ran ei ollut pystynyt 'harrastamaan' mitään vähään aikaan.
Nyt tuo poika toimi lauttavastaavana. Tästä tulisi varmasti hienoa, Kirottu ajatteli mutta astui lautalle.
Ran hätkähti. "Mitä sinä haluat?" Hän tiukkasi Herteciltä. "Tämä lautta on niille jotka menevät tästä yli. Ei muille. Eikä todellakaan mikään tyhjäntoimittajien kokoontumispaikka."
Hertec ei edes räpäyttänyt silmiään. Katseli vain halveksivasti Rania. "Itse sanoit äsken tämän lautan olevan joen ylitykseen." Hertec käänsi katseensa vastarantaan. "Haluan yli."
Ran ei tehnyt elettäkään toteuttaakseen käskyä. "Anna yksikin hyvä syy." Hän nauroi.
Hertec astui askeleen lähemmäs. Ran otti askeleen väliä. "Minä en katso itseäni velvolliseksi selittämään tekojani sinulle." Hän kuiskasi.
Ran katseli Herteciin ylös, joka seisoi nyt aivan hänen edessään. Tämä inhotti taskuvarasta eniten. Hän joutui katselemaan tuota ulkhauta ylös. "Tietenkin." Hän nielaisi.
Hertec istuutui lautan laidalle ja katseli vähitellen täyttyvää lauttaa. Orpokodin lapsia raivaustöihin, suojelijoita lähtemässä partioon ja muita ihmisiä jotka ylittäisivät joen.
Ran kohautti olkiaan. "Noo sanotaan vaikka, että kaikkien ei tarvitse omistaa sellaista joka heitä voidaan varastaa." Hän nousi hymyillen aukaisten reunan joka oli rantaa vasten.
Kun Hertec ohitti lauttamestarin, hän kuiskasi vielä ennen astumista maihin. "Muista että sormet jotka löytävät tiensä liian helposti toisten taskuihin voidaan katkaista tavalla tai toisella." Hertec hymyili. "Kuten murskaamalla." Ja kirottu astui tukevalle maalle.



Korjattu reiluun puoleen väliin. Ketturuukku! [email protected]. Ole hyvä ja antaa tulla sitä palautetta. Kiitos jo etukäteen.

Ares88