Hertec katseli Sooraa tuimasti. Hänen silmistään näkyi järkkymätön päättäväisyys.
Mutta Soora vastasi katseeseen ja antoi vielä takaisin. Jos Hertec oli järkkymätön, Soora oli jo saanut tahtonsa läpi.
"Muista sitten." Soora hymyili leveästi. "Rituaalin jälkeen suutelet minua."
Hertec katseli poispäin vihaisena. Voide auttoi heti hänen selkäänsä paranemaan. Mutta oliko se sen arvoista? Hän mietti.
"Nähdään illalla." Soora huusi juostessaan ylös kukkulaa. Hänen piti hakea vielä yrttejä Sourcelta. Pian hän juoksikin jo alas ja käveli hymyilemässä Hertecille. "Älä liiku lainkaan ainakaan pariin tuntiin. Äläkä rasita selkääsi loppupäivänä!" Hän huusi vielä hoito-ohjeet hymyillen.
"Sinun tyttöystäväsi on hyvällä tuulella." Sourcen ääni huomautti rennosti.
Hertec katsoi vierelleen. Vanhus piippua poltellen istui kivellä hänen vieressään. "Hän ei ole tyttöystäväni!"
Source tuhahti ja puhalsi ilmoille savupilven. "Typerys. Olen ehkä sokea mutten sokea."
Hertec muljautti silmiään. "Sinä varmaan todistit koko tapahtumaa."
Vanhus ei vastannut. Hän käveli Hertecin viereen ja otti samalla paitansa sisältä lasipullon. Se oli täynnä punaista nestettä. Verta. "Juo."
Hertec katsoi poispäin vihaisena. "En." Hän sanoi.
Source katsoi häntä hetken aikaa. "Veri nopeuttaa paranemistasi. Juo se!"
"En!" Hertec katsoi epäilevästi pulloa. Sen sisältö heilui puolelta toiselle. "Se saa minut voimaan pahoin." Hän vastasi viimein.
"Pahoin?"
Hertec ei tiennyt miten selittää tunnettaan. "Jokaisen tipan jälkeen minä haluan lisää. Se saa minut tuntemaan oloni kuumaksi, tukalaksi ja vihaiseksi. Se…"
"Saa sinut muistamaan että olet lohikäärme." Source lopetti Hertecin puolesta.
Poika nyökkäsi voimattomana.
"Mutta tarvitsen sinua tänään liikkuvana." Vanhus työnsi pullon Hertecin nenän eteen. "Ja muuttuminen nopeuttaa paranemistasi. Juo!" Hän otti pullosta korkin pois.
Hertec puri hammasta. Veren tuoksu osui hänen nenäänsä kirpeänä ja herättävänä. Hän ei mahtanut mitään itselleen. Vesi nousi hänen kielelleen. Varovasti hän ojensi kätensä ja tarttui pulloon. Hän käänsi pullon suulleen ja kallisti. Veri valui alas hänen kurkustaan. Sen maku tuntui herättävän hänet unesta. Kaikki kipu katosi. Hän nousi pystyyn hitaasti ja venytteli.
"Mikä olo?" Source kysyi.
"Ei koskaan parempi." Hertec vastasi ja katsoi vanhusta. Kaksi punaista kekälettä hohti hänen silmiensä tilalla. "Mutta haluan lisää." Hän kuiskasi ja nuolaisi huultaan. Pullo tippui maahan ja särkyi kymmeniksi palasiksi. "Ja tällä kertaa tuoretta." Hänen huulensa levenivät virnistykseen.
Virnistys oli pelottava. Jopa paljoja nähneet soturit perääntyivät askeleen nähdessään tämän. Kymmenvuotias poika joka hymyili pelottavasti silmät punaisina. Ehkä oli onni että Source oli sokea.
Hertec astui eteenpäin. Hän avasi suunsa, torahampaat työntyivät esiin. Hertec astui askeleen eteenpäin, hänen jalkansa jättivät mustat jäljet maahan. Hänen ihonsa muuttui hitaasti suomuiksi. Hertecin kädestä työntyivät esiin raatelukynnet. "Verta." Hän kähisi.
"Typerys." Source huokaisi.
Hertec hyppäsi eteenpäin vauhdilla kynnet ja torahampaat ojossa. Hän hyppäsi suoraan kohti vanhusta.
"Typerys." Source toisti ja löi poikaa päähän kepillään. Hertec kaatui maahan tajuttomana. "Luuletko todella että minä antaisin omaa vertani sinulle?"
Hertec nousi hitaasti pystyyn. Silmät taas sinisinä. Hän ei hymyillyt. Ei edes vähää. "Anteeksi." Hän mutisi.
Source hymyili. "Ei ole mitään anteeksi pyydettävää."
"Mutta minä melkein tapoin sinut!" Hertec huusi vihaisena.
Vanhus nauroi. "Sinä? Älä kuule luule poika itsestäsi liikoja. Minä voin olla sokea, vanha ja aseistamaton mutta minä EN ole heikko. Tiedän että olet kehittynyt taistelulajeissa mutta minulla on jotain mitä sinulla ei ole."
"Mitä muka?" Hertec mutisi vihaisena.
"Kokemusta. Melkein seitsemänkymmentä vuotta ikää ja melkein koko ikäni taistellut lohikäärmeitä ja demoneja vastaan. Tuollainen räkänokka, joka ei edes tiedä mikä onni häntä on potkaissut, ei voisi ikinä edes antaa minulle mustelmaa."
"Onni? Mikä ihmeen onni?" Hertec kallisti päätään ihmeissään.
Source ei vastannut. Katseli soikeilla silmillään vain kaupungille päin. "Kun olet vanhempi, ymmärrät."
Hertec seurasi vanhuksen katsetta tietämättä mitä katsoa. Sitten hän taas masentui.
"Mikä nyt? Onko jokin hullusti?"
Hertec ei vastannut.
"Onko kyse äskeisestä vielä?" Source kysyi.
Hertec ei vieläkään vastannut.
"Haluat vieläkin oppia hallitsemaan häntä? Lohikäärmettä sisälläsi? Etkö?"
Viimein poika nosti päätään. Sitten hän nyökkäsi. "On vain ajan kysymys kunnes lohikäärme pääsee valloilleen ja – ja – ja minä teen jotain peruuttamatonta."
Source ei vastannut.
Hertec makasi maassa selällään.
"Miten selkä?" Vanhus kysyi lopulta.
"Parempi."
"Naisen hellä käsi ja oma vahva tahto. Nopean parantumisen kaksi perusta."
"Naisen 'hellä' käsihän melkein halvaannutti minut!" Hertec jupisi ja nousi seisomaan.
"No, lepää kuitenkin. Aloitetaan oppitunti lopulta. Voit maata siinä."
Hertec ei vastannut.
"Joten, kuulitko että Niklianissa on raivonnut paljon pieniä tulipaloja, mistä luulet sen johtuvan?" Source kysyi.
Hertec mietti. "Varmaankin Tulakat luokan demoni etsimässä ruokaa."


Orso istui puutarhassa lootusasennossa. Hänen bokkeninsa lepäsi hänen käsissään.
"Arasime kimone." Hän kuiskasi. "Yksinäinen leijona, raatelu." Hän hyppäsi pystyyn, tarttui miekkaansa ja juoksi askeleen eteenpäin. Hänen molemmilla puolilleen oli pystytetty kaksi heinäpylvästä. Kuului kaksi pamahdusta kun miekka pamautti kumpaakin pylvästä.
Sarali katseli häntä terasilta ja poltteli piippua ja näytti miettivän. "Ei hyvä."
Orso hengitti raskaasti. "Mitä nyt? Osuin kumpaakin vyyhtiin täydellisesti! Olen täydellisellä etäisyydellä kohteista! Asentoni olivat alussa ja lopussa kuin oppikirjasta! Mikä oli vikana?!"
Sarali virnisti. "Jos et löydä ongelmaasi, et ikinä pysty korjaamaan sitä." Hän käänsi päätään sylkäistäkseen mutta sylki jäi kurkkuun.
"Älä ole noin armoton, äiti! Orson tekniikka oli erinomainen." Puutarhassa kuului uusi ääni. Nuori mies, katana vyöllä ja hienossa kimonossa. Hänen pitkät kultaiset hiukset oli sidottu palmikolle. "Hänen ikäisekseen." Hän lisäsi virnistäen.
"Vorso!" Orso huusi innoissaan ja juoksi miehen luo. "Sinä tulit!"
"En ikinä jäisi pois Punaisen Kuun päivästä." Nuori mies pöllytti pojan tukkaa.
Sarali kääntyi takaisin harjoitusaukiota kohti ja huokaisi. "Oletko taas auki?" Hän kysyi turhautuneena.
Vorso puristi kättään nyrkkiin. "Minä en ole lainannut sinulta rahaa kymmeneen vuoteen! Eikö olisi aika unohtaa tuo vitsi?!"
"Mikä vitsi?" Sarali virnisti. "Oletko?"
Vorso punastui lievästi. "Dor Srameki on tällä hetkellä lievästi varaton." Dor oli Etelä-Utrican ylimysluokan nimike.
"Joten hänen uskolliset vasallinsa ovat myös." Sarali hymyili tietävästi. "Vai olenko väärässä? Ruar Vorso?"
Ruar oli Etelä-Utrican soturiluokan nimike. Nuoret aloittivat kaupungissa palvelijoina kunnes saivat itselleen kypärän. Se oli tunnus soturiluokkaan nousemisesta. Ruariksi pystyi ainoastaan korottamaan dor. Kun dor korotti henkilön ruariksi, tästä tuli ylimyksen vasalli. Vasalli oli ylimyksen palvelija ja puolustaja.
"Dor Srameki kokoaa parhaillaan joukkoja kapinaa varten ja ajaa Kolmen Kuun Salin pelkurit takaisin meren toiselle puolelle." Vorso julisti kovaan ääneen.
Orso katsoi silmät täynnä kunnioitusta. Sarali tuhahti.
"Typerys." Hän mutisi ja nousi pystyyn. "Vie tavarasi sisälle."
Naisen mentyä Orso katsoi veljeään innoissaan. "Koska hän tekee sen?"
Vorso katseli ympärilleen ja laskeutui hitaasti lähemmäs. "Tästä ei sitten puhuta, muistatko?"
Poika nyökkäsi päätään innoissaan.
"Dor Sramekin arvion mukaan, hän voi aloittaa vapautussodan viiden vuoden päästä." Vorso kuiskasi.
"Silloin vasta?" Orso ihmetteli kuulostaen vähän pettyneeltä.
Vorso virnisti. "Mitä vielä? Viiden vuoden päästä sinä olet ruar. Ja me taistelemme rinnakkain."
Orso näytti ensin hämmentyneeltä. Sitten hitaasti hänen kasvoilleen levisi ymmärtävä ja innostunut hymy. "Ihanko totta? Taistelemmeko me yhdessä? Rinnakkain? Sinä ja minä?"
Vorso nyökkäsi hymyillen.
Sitten Orson hymy himmeni hitaasti.
"Mikä nyt?" Vorso ihmetteli.
"Ei mikään… ajattelin vain… Hertecistä tulee suojelija. Hän alkaa matkustaa ympäri maailmaa pelastaen ihmisiä demoneilta ja taudeilta…"
"Entä sitten?!" Vorso ärähti. "Kuinka monta kertaa olen kieltänyt sinua leikkimästä hänen kanssaan? Hä?"
Orso ei sanonut mitään. Taas? Mitä hänellä on Herteciä vastaan?
"Hän ei ole paha ihminen!" Soora huusi heidän takaansa. "Usko jo!"
Vorso kääntyi hitaasti veljestään ja irvisti. "Hän ei ole ihminen! Hän on lohikäärme! Etkö sinä tajua sitä?"
"Eivätkö Bukat Tamanan neljä ylintä huonetta, joihin se sinun doriasi kuuluu, palvelleet heitä vuosisatoja uskollisesti?" Soora huusi takaisin vihaisena.
Vorso irvisti, muttei sanonut mitään.
"Miksi oikeasti?" Soora kuiskasi kohtaamatta veljensä katsetta.
"Oikeasti?" Vorso ihmetteli.
"Miksi sinä vihaat Herteciä? OIKEASTI!?!? Hän ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa!" Soora huusi itku kurkussa.
"Sinä et voi ymmärtää!" Vorso huusi takaisin. "Hän ei ole edes ihminen! Hän on peto! Hirviö! Kun hän vain näkee haavan joka vuotaa, hän repäisee käden irti saadakseen osansa! Hän on hirviö!"
"EIKÄ OLE!?!?!?" Soora kirkui ja juoksi karkuun.
"Odota!" Vorso huusi mutta Soora oli jo kadonnut.
Orso seisoi paikoillaan ja nielaisi tyhjää. Vorso seisoi paikoillaan hetken. "Minä menen nukkumaan. Matka oli raskas." Hän mutisi ja Orso kuuli askelten kaikuvan hiljaisuuteen.


En saanut paljoa aikaa vapun aikana. Sori vaan... mutta kuten viimeisessä julkaisussa selitin, minulla on ongelmia punaise langan kanssa. Kun ajattelin uutta tarinaa mitä ehdotin viimeksi, en tahdo saada tarinaa sopimaan siihen. Siitä puuttuu... jotain? En tiedä mitä. Ja pahoin pelkään että kirjoittaminen matelee niin kauan kunnes löydän sen jonkun.


Ares88