Lisäsin tämän ihan vain että te voitte lukea miten tarina jatkuu. Tämä on erittäin vanhaa ja huonoa tekstiä. Ja juoni seuraa ensimmäistä kopiota tarinasta, joten, millään ei ehkä ole järkeä.
Nyt aion vetäytyä kirjoittamaan tarinaani uudestaan alusta. Mutta siinä kestää jonkin aikaa, koska en ole vielä edes päättänyt, miten tarina muuttuu. Mutta lupaan palata tänne vielä uuden, parannetun tarinan kanssa.
Ps. Aion lisätä runojani kun niitä saan tehtyä. Niitä voitte käydä lukemassa.
pps.
Kettu yössä vipeltää.
Sitä odotan rauhassa.
Toivottavasti
se minut turvaan johdattaa.

Välittäjä huokaisi. Siitä riipuksesta olisi saanut hyvät rahat. Olento kääntyi ja katosi pimeään takahuoneeseen.
Ruffe teki omasta mielestään nopeusennätyksen matkallaan orpokotiin. Hän etsi sen löysänlaudan ja kiipesi seinän sisällä takaisin ullakolle. Hän jäi rojukasan taakse ja avasi ensin kääröt.
Itedi luki kääröt rivi riviltä. Välittäjä oli ollut niin ystävällinen että oli kääntänyt tekstin kuviksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta joten merkkien tulkitseminen ei ollut vaikea. Hän kävi jokaisen kuvan läpi tarkasti. Lopulta hänen ilmeensä muuttui innostuneeksi. Tämä riipus oli kallis koska tämä kaulassaan saattoi puhua eläimille. Hän tarttui riipukseen ja laski sen kaulaansa.
Toimiikohan tämä? Ruffe mietti ja katseli ympärilleen. Yhtään eläintä ei ollut näkyvissä joten… Hän kiipesi takaisin seinän sisään suoraa perustuksiin. Mutta tällä kertaa hän suuntasi sisemmälle taloon. Näin vanhassa talossa on takuuvarmasti rottia ja hiiriä ja muita tuholaisia, hän tuumi.
Ja hän löysikin yhden lattian alla.
Ruffe katseli rottaa hiljaa kun tämä järsi jotain leivän palaa hampaillaan. "Hei." Hän sanoi varovasti.
Rotta hätkähti ja nosti katseensa. Se huomasi itedin ja jäi katselemaan tätä uteliaana.
"Ööh… ymmärrätkö minua?" Hän kysyi epäilevästi.
Rotta säntäsi pakoon piiloutuen yhteen koloon joka johti maanalle.
"Ilmeisesti et." Korkkiruuvi mutisi vihaisena. "Pika visiitti takaisin." Hän mutisi ja katosi seinän sisään.
Takaisin kaupassa, sekaveri odotti häntä yhä.
"Ymmärsit siis siihen asti." Hän nauroi. Tai yski – siitä ei voinut olla varma.
"Sinä tiesit mitä riipus tekee etkä voinut kertoa miten sen saa toimimaan!" Hän huusi syyttävästi.
"Itse asiassa. minä laitoin ne sanat kääröön mutta koska on vaikea kuvittaa ääntämyksiä ilman kirjaimia, sinä et ymmärtänyt."
"No kerro! Ääneen!" Itedi hyppäsi tiskille mutta olento löi tätä rennosti päähän kepillään.
"Se maksaa taas." Hän nauroi.
"Paljon?" Ruffe kysyi vihaisena.
"Kymmenen."
"Kymmenen?!" Itedi kauhistui. "Et ole tosissasi!"
Olento hymyili. Sen torahampaat välkkyivät kynttilän valossa.
"Ei! Ei todellakaan! Minä en ikinä maksa sinulle kymmentä!"
Olento kohautti olkiaan. "Valitse itse."
Korkkiruuvi pähkäili. Hän ei todellakaan voinut maksaa kymmentä kociaa! Ei todellakaan! Mutta hän ei ehkä koskaan saisi tietää sitä sanaa. Mitä kaikkea mahdollisuus puhua eläimille avaisikaan? Rikollisessa mielessä tietenkin.
"Aivan niin. Voit joutua maksamaan minulle kymmenen mutta voit ansaita helposti sata." Välittäjä kähisi arvaten mitä Ruffe ajatteli.
"Tai sitten voit vain hankkia minulta helposti rahaa." Itedi mulkoili olentoa vihaisena.
Kului hiljainen hetki. Ja sitten toinen. Lopulta kumpikaan ei ollut sanonut sanaakaan pitkään aikaan. Sitten Ruffe huokaisi.
"Se sanan on paras toimia tai lähetän mieheni asialle."
"Miehesi?" Se kähisi kiinnostuneena. "Yritätkö pilailla? Minä en ymmärrä vitsiä."
Ruffe punastui mutta pöyhisti äkkiä rintaansa. "Niin. Olen hankkinut itselleni erään joka tekee kaiken ruumiillisen työn puolestani."
"Ai tarkoitat sitä kirottua orpoa joka on sen suojelijan opissa."
Ruffe hämmästyi vaikka yrittikin peittää sen.
"Minä tiedän enemmän kuin se vanha akka joka pistää ne lapset kutsumaan itseään johtajattareksi. Tiedän enemmän kuin yksikään velho, haltia, hiisi tai rohto. Tulen aina tietämään ja kerron sinulle nyt että mikään luonnon pilakuvitelma ei minua pelota."
Itedi katseli kalpeana olentoa sen silmiin. Ne eivät olleet oikein minkään väriset. Sitten hän ryhdistäytyi.
"Minä en sinuna menisi häntä aliarviomaan. Hänessä on enemmän kuin miltä näyttää."
"Minä en menisi sinuna pelottelemaan minua sellaisilla asioilla mitkä eivät ole edes totta."
Ruffe mulkaisi häntä pahasti. Sitten hän otti pussin vyöltään ja heitti sen kokonaan olennon käteen.
"Lanpha." Sekaveri kähisi. "Sana on lanpha."
"Sekö sitten toimii?" Ruffe kysyi epäilevänä.
"Kyllä. Laita tuo koru kaulaasi ja sano vain se sana ja ymmärrät mitä eläimet puhuvat. He eivät puhu kovinkaan mielenkiintoisista asioista. Kuten arvata saattaa."
Korkkiruuvi ei välittänyt. Hän veti useaan kertaan henkeä ja valmistautui. Hän avasi suunsa: "Lanpha."
Ruffe odotti. Mitään ei ollut tapahtunut. Hän tunsi itsensä typeräksi.
"Minä en huomaa mitään eroa."
"Ei täällä ole yhtään eläintä." Olento nauroi. "Kaikki tuholaiset osaavat kiertää tämän kaupan kaukaa."
Ruffe kääntyi ja juoksi ovelle. "Minä palaan ystäväni kanssa jos tämä ei ole toiminut."
"Ja minä odotan." Sekaveri nauroi. "Ja tarjoan sille pojalle hopeakolikkoa jos hän antaa sinulle selkään."
Ruffe mulkaisi ja lähti takaisin orpokodille. Hän ei tuntenut itseään yhtään erilaiseksi.
Sekaveri katseli hänen lähtöään päätään puristellen. "Tuo ei tiedä mihin on itsensä sotkenut."
Itedi suorastaan lensi orpokotiin. Siellä häntä odotti yhä tyhjä ullakko. Missä kaikki olivat? Mihin se maitonaama oli ylipäätään mennyt alun perin? Mikä hänellä mahtoi kestää?
Sitten hän kuuli ukkosen. Jokin järisytti orpokotia. Salama oli iskeytynyt orpokodin seinään. Sitten hän kuuli kivun parkaisuja ja hurraa huutoja. Mihin se idiootti oli itsensä nyt sotkenut?

Hertec oli lähtenyt ullakolta suorinta tietä alakertaan. Hän oli sivuuttanut kaikki tarpeeksi huomaamattomasti, ettei kukaan huomioinut häntä. Hän tuskaili koko matkan mitä hänen pitäisi muka tehdä. Lyödä sitä tallien omistajaa päähän ja antaa hevosen juosta tiehensä?
Mutta hän oli henkensä velkaa. Hänestä itsestäänkin tuntui että hänen pitäisi maksaa velkansa tavalla tai toisella.
Hän astui ulos. Kevät tuuli toivotti hänet tervetulleeksi.
Hän löysi orin odottamassa orpokodin seinustan viereltä. Se heilutteli häntäänsä hermostuneena.
"Missä viivyit?" Se hirnahti vihaisena.
"Minulla on ollut kiireitä." Hertec tuhahti. "Hoidetaan tämä nyt pois alta."
Hän juoksi nopeasti puutarhaansa ja haki kopistaan liean.
"Olet hullu jos kuvittelet minun pistävän tuon kaulaani!" Ori hirnui.
"Niin olisinkin. Joten minä laitan sen." Hän astui eteenpäin ja kohotti liekaa ylemmäs. Mutta ori nousi takajaloilleen ja alkoi potkia häntä etujaloillaan. Hertec väisti varuillaan taaksepäin.
"Rauhoitu tai jää tänne! Jos olet liassa, ihmiset eivät kysy mitään, kun ylitämme joen. Jos tämä idea ei kelpaa, jää. Täällä on mukavan viileät talvet. Eivät kestä kuin puolet vuodesta."
Hevonen rauhoittui hetkeksi. "Vain hetkeksi." Se hirnui varoittavaan sävyyn. Se taivutti kaulaansa. Hertec kietoi lian kiinni ja tarttui toiseen päähän. "Mennään sitten." Hän mutisi ja kääntyi lähteäkseen. Mutta hevonen ei liikkunut tuumaakaan.
"Mikä nyt?" Hertec ärsyyntyi.
"Se mies on tuolla jossain." Hevonen kuiskasi. "Ja se odottaa että minä pistän turpani sen näköpiiriin."
"Ja mitähän meidän pitäisi tehdä?"
Hevonen käänsi päänsä toiseen suuntaan. "Joen toisella puolella ei kulje kukaan."
"Mikset sitten ole mennyt sinne jo?"
"Olen odottanut sinua siellä." Se tuhahti. Hertecin etuhiukset lensivät pois otsalta.
"Etkä ole liikkunut edespäin koska…?"
"Koska se mies juoksentelee pitkin pohjoisrantaa. Sillä on muutama apuri." Olento kuiskasi. "Niitä liskoja joilla on siivet. En pääse eteläisille tasangoille ilman apua." Hevonen laski päätään. "Sinne minun laumani laukkasi viimeksi kun jäin kiinni."
"Kauanko siitä on?"
"Kuukausi jo." Hevonen mutisi. "Saisin heidät ehkä kiinni jos pääsisi eteläisille tasangoille. Joku on varmasti nähnyt ne."
Hertec mietti. "Sitten me uimme joen yli. Juoksemme nopeasti eteenpäin ja kun se mies tulee, minä pidättelen sitä ja sen kavereita sen aikaa että pääset karkuun."
"Miten muka?" Orin varsa naurahti synkästi. "Katso itseäsi! Ne ovat isompia, nopeampia ja pystyvät lentämään. Mitä hyötyä sinusta on?"
"Yllättyisit." Hertec virnisti. Jotenkin häntä ei huolettanut yhtään se että vastustajat olivat isompia ja nopeampia.
Hevonen katsoi häntä kiinnostuneesti. "Mennään sitten." Se tuhahti taas töykeästi ja kääntyi jokea kohden. Hertec seurasi häntä.
He kävelivät rennosti eivätkä välittäneet ihmettelevistä katseista mitä leiriytyneet tulokkaat heihin loivat kun he astuivat veteen. Hertec otti paitansa pois ja heitti sen rannalle. Sitten hän otti kenkänsä ja heitti ne perässä.
"Mitä oikein teet?" Joku kysyi.
Hertec mulkaisi häntä ja tämä hiljeni nopeasti.
Kirottu hyppäsi uimaan kylmään veteen ja kauhoi vettä nopeasti. Vesi oli kylmempää mutta se ei koskaan ollut haitannut häntä. Hän saavutti vastarannan kivet yhtä helposti kuin viimeksi. Tällä kertaa hänet oli kuitenkin melkein, liiskaannut monisoutuinen vene joka souti alavirtaan, rannikolle myymän kalliita kalmakoita.
Sotilaat taputtivat hänelle suosion osoituksia toisella puolella kun hän viimein saavutti vastarannan. Näistä välittämättä hän otti orin lieasta kiinni ja lähti hölkkään.
Ei kestänyt kauaa kun nuoli sivuutti hänet aivan hänen poskeansa myöten ja samalla hetkellä toinen toiselta puolelta. Maahan laskeutui kaksi aresta. Niiden siivet olivat vetäytyneet ruumista myöten ja ne sihisivät ja haistelivat ilmaa kuin käärmeet.
"Tuo hevonen kuuluu isssännällemme." Toinen sähisi. Tällä oli kädessään pieni varsijousi. Hänellä oli kädessään yksi ylimääräinen nuoli.
"Joten ojenna ssse lieka ja me lähdemme aiheuttamatta harmia." Tällä oli samanlainen varustus mutta myös pieni veitsi vyöllä. Kummatkin olivat pukeutuneet ihoonsa sopiviin väreihin, eli vihreisiin kaapuihin jotka olivat vyöllä jaettu kahteen osaan.
"Kiitos vain varoituksesta mutta minusta teillä, hänellä teidän 'isssännällänne'" Hän matki taitavasti areksien lausumatapaa. "Joten voitte lähteä ja jättää tämän hevosen oman onnensa nojaan."
"Ja mitähän sssinä luulet voivasssi tehdä meille?"
Hertec potkaisi maasta kiven, kaappasi sen käteensä ja heitti sillä toista liskoa silmien väliin. Ares kaatui tajuttomana maahan.
Edellisen toveri katsoi hämmästyneenä tapahtuma ketjua, ettei edes muistanut että piti kädessään varsijousta. Se antoi Kirotulle tarvittavan hetken ja koppasi hiiltä kouraansa ja sokaisi areksen. Tämän hieroessa kasvojaan hätäisenä, Hertec hymyili itsekseen ja käveli rennosti siivekkään liskon eteen ja kuiskasi, hiero siihen männynneulasista ja voikukan juurista tehtyä salvaa viikon ajan ja pese huolellisesti joka ilta. Saat näkösi takaisin etkä joudu maksamaan kellekään." Sitten hän löi aresta silmien otsaan. Tämä menetti tajuntansa saman tien.
"Vaikuttavaa." Ori mutisi kun Hertec otti taas lieasta kiinni ja he jatkoivat matkaa. "Erittäin."
"Minähän sanoin että häneen kannatta luottaa." Suo oli ilmestynyt taivaalta ja laskeutunut orin selkään.
"Niin sanoit, mutten uskonut että olisit tosissasi."
Suo hyräili jotain sävelmää mutta Hertec ei nyt välittänyt. He olivat melkein kaupungin entisillä rajoilla. Hänen pitäisi pian kääntyä takaisin. Kirottu näki tutun maamerkin. Kappaleen hiiltynyttä muuria. Siinä oli kulkenut raja, eikä hän saisi astua alueen ulkopuolelle.
"Hei sinä ulkhauh! Pysähdy!" Joku huusi. Hertec kääntyi kohtaamaan erittäin vihaisen miehen jolla oli kädessään raippa ja toisessa miekka. "Tuo on minun hevoseni."
Kirottu vilkuili miestä. Tämä oli pitempi kuin hän ja aivan varmasti häntä voimakkaampi. Miehellä oli vielä miekka ja raippa. Miehen kaljuksi ajeltu pää kiilsi pilvien välistä kiiltävästä auringosta.
"Korjaan se oli." Hän vastasi. Hän repäisi liean pois kaulasta ja huusi. "Juokse!" Oria ei tarvinnut käskeä kahdesti.
Hevonen oli kadonnut mäen nyppylän taakse ennen kuin sen entinen omistaja oli edes ehtinyt muurin jäänteille. Kun hän viimein luovutti, hän suuntasi vihaisen katseensa Herteciin.
"Sinä. Sinä! SINÄ!" Hän karjui.
"Minä." Hertec naurahti yksinkertaisesti.
"Sinä päästit juuri omaisuuteni karkuun." Hän mutisi vihaisena. Hän kyyristyi, mitä ilmeisimmin hyökätäkseen. Äkkiä hän korjasi katsettaan.
"Sinähän olet se kirottu orpokodin lapsi!" Se nauroi. "Kirjaimellisesti kirottu! Minähän voisin ostaa sinut! Voisin tappaa sinut joutumatta edes vastuuseen!" Mies nauroi kovaan ääneen."
"Oikein hyvä idea." Hertec myönsi. "Mutta minut on liitetty armeijaan. Juuri tänään. En usko että he suostuvat luopumaan minusta niin helposti."
Mies näytti raivostuvan. "He eivät varmasti suutu jos löytävät kuolleen ruumiisi täältä senkin ulkhauhn paska! Minä tapan sinut! Ei parempaa! Minä isken sinut maahan aina uudestaan kunnes itket ja anelet armoa!" Mies nauroi hullun naurua ja syöksyi miekka ojossa häntä kohti.
Hertec oli vihainen. Joku edes saattoi luulla että hän anelisi armoa? Joku joka ei pystynyt, mihinkään ilman apureitaan alkoi haukkua häntä. Hänen silmiään alkoi kuivattaa kauheasti. Hän kohotti katseensa juuri ennen kun miekka oli osua häneen.
Hän väisti sen helposti ja iski kämmenellään mieheltä nenän murskaksi.
Mies kaatui maahan mutta nousi hullun raivolla uudestaan. Tällä kertaa hän sivalsi raipalla ylös, alas, sivulta sivulle. Kirottu torjui raipan oikealla kädellään. Kipu oli inhottava ja isku rikkoi ihon mutta jätti miehen mahan paljaaksi. Hän iski vasemman suoran mahaan ja potkaisi miestä polven murskaksi. Miehen kaatuessa hän vielä viimeisteli liikesarjan lyömällä kyynärpäällään miestä niskaan. Mies ei noussut, mutta hengitti erittäin raskaasti.
Hertec nyökkäsi itsekseen. Hän astui miehen yli. Hän siirsi katseensa nopeasti mäennyppylälle. Siellä ei odottanut yksi varsa vaan kokonainen lauma. kaksikymmentä yksilö seisoi aivan rinta rinnan mäen päällä rivissä. Yksi niistä otti askeleen eteenpäin erottuakseen joukosta.
"Kiitos!" Se huusi ja kääntyi lähteäkseen. Lauma seurasi perästä.
"Ei kestä." Herteciä hymyilytti. "Ei kestä."
Hän käveli rennosti takaisin rannalle. Häntä ui tällä kertaa rennosti ja hitaasti takaisin etelärannalle. Hän kuuli vasemmalla puolellaan kuinka hevoslauma ylitti joen nopeasti. Musta orin varsa juoksi sen kärjessä.
"Minne se hevosesi katosi?" Joku kysyi kun hän veti paidan takaisin päälleen.
"Se lähti kotiin." Hertec mutisi. Hän jatkoi matkaansa.
Hertec oli ottanut kaksi askelta kun hänet pysäytti tuttu hymy.
"Hertec! Ystävä kallis!" Orso seisoi nauraen hänen edessään saattueensa kanssa.
"Orso." Hertec vastasi kuivasti.
Nekor, Dirrk, ja Neon asettuivat Orson oikealle puolelle ja Ran, Mual-Nef ja Uran asettuivat hänen vasemmalle puolelleen. Puoli ympyrään, piirittäen hänet lopulta.
"Mikä sinut tänne toi?" Kirottu kysyi häneltä muka kiinnostuneella äänellä.
Orso naurahti hellästi ja osoitti kasvojaan. Omenan jäljen saattoi vielä nähdä.
"Minähän sanoin että omena päivässä pitää parantajan loitolla. En minä voinut tietää sen toimivan väärin sinun kohdallasi." Hertec virnuili.
Orso naurahti mutta hänen ilmeensä oli pingottunut.
"Miksi sinä jatkat tuota?" Orson ääni muuttui pelottavan anovaksi. "Sinulla on kykyä ja voimaa. Antaisit minun olla sinun ystäväni. Voisimme unohtaa menneet."
Hertec nauroi pitkään ja hartaasti. Useat rannalle asettuneet vilkuilivat häntä oudosti. "Pahoin pelkään että yksi asia estää sen." Hän nosti yhden sormensa pystyyn.
"Ai mikä muka?"
"Minua ei murreta."
"Sinua?" Nekor pärskähti nauruun johon muut yhtyivät. Rannalle leiriytyneet alkoivat ihmetellä tätä.
"Hyvä on." Orso kohautti olkiaan voimattomasti. "Jos et voi olla ystäväni niin sinua täytyy taivuttaa. Ehkä meidän pitäisi vain murtaa sinut. Ja muutama luu sinä sivussa."
"Antaa tulla!" Hertec veti toisen jalkansa taakse ja nosti vasemman kätensä polvensa ylle ja taivutti oikeaa takanaan. Hän oli valmis taisteluun.
Ensin Dirrk kävi hänen kimppuunsa. Hyödyntäen suomujensa liukkautta hän kävi käsikähmään Hertecin kanssa. Hänellä oli täysi työ pitää jättisammakon pilakuvan poissa. Sen ansiosta Nekor pääsi hänen kimppuunsa hänen takaansa.
Hertec löi avokämmenellään Nekorin nenän uudestaan murskaksi. Mutta Dirrk pääsi iskemään hänen vatsaansa kovan iskun. Rohtoilla on käsissään ylipitkät suomut. Oli tavallista että näitä ulokkeita käytettiin vastustajien raateluun.
Sillä välin Uran loihti käteensä salaman. Hän mutisi itsekseen loitsua jonka oli oppinut. Hän laittoi kädet päällekkäin, vasen ylle. Hän nosti vasenta kättään ja siihen väliin muodostui salama. Se parskui ja sähisi pyrkien vapauteen. Dirrrk oli tällä välin ottanut Hertecin oikeasta kädestä ja Nekor vasemmasta. Muut asettuivat tutuille paikoilleen siltä varalta että jotain tapahtuisi. Rannalle leiriytyneet sotilaat alkoivat myös kerääntyä heidän ympärilleen. Jotkut jopa huusivat vetoja.
He odottivat että salama lähtisi ja tekisi tehtävänsä. Kun loitsu alkoi valmistua, he hölläsivät otteitaan jotta pääsisivät näin paremmin pakoon. Hertec oli ennakoinut tätä. Ja kun Uran otti vasemman käden pois tieltä, salama pääsi valloilleen, hän heilautti käsiään niin että pääsi vapaaksi. Salama lähestyi mutta Hertec veti Dirrkin sen eteen. Sähköinen käärme iskeytyi rohtoa rintaan, lyöden tämän tajuttomaksi. Nekor näytti pöllästyneeltä. Kirottu käytti tilaisuuden hyväkseen ja iskin tämän tajuttomaksi maahan. Tässä vaiheessa jokainen rannalla ja orpokodin ikkunoissa seurasi mielenkiinnolla tappelua. Tilanteelle tuntemattomat tulokkaat hurrasivat Hertecille mutta orpokodista kuului pelkkiä kirouksia hänelle ja onnen toivotuksia Orsolle ja kumppaneille.
Myös muutama ylimääräinen silmäpari seurasi tapahtumaa. Ruffe oli juuri kiivennyt ikkunaan ja seurasi ylpeydellä kuinka hänen ystävänsä oli päihittänyt juuri kaksi seitsemästä.
Ystäviensä kohtalosta raivostuneet Mualf-Nef ja Ran hyökkäsivät seuraavina. Mual-Nef käytti itedeille ominaista taktiikkaa ja kamppasi Hertecin maahan jolloin Ran kävi hänen päälleen. Hertec huomasi tämän kourassa jotain kiiltävää. Veitsi! Ran aikoi puukottaa hänet. Hertecin jotenkin onnistui iskeä Rania kasvoihin ja kammeta veitsen pois tältä. Hän iski sen syvälle maahan. Mual-Nefin jalka sattui olemaan samalla kohdalla joten hänet oli tavallaan naulattu maahan. Itedi parkui kivusta.
Ran katseli hämmästyksestä kuinka Hertec veti veitsen maasta kovakouraisesti ja iski sen kahvalla häntä päähän. Ran kaatui tajuttomana maahan. Potku Mual-Nefin päähän teki seuraa hetkessä.
Hertec nousi vaivalloisesti pystyyn. puolet katsojista hurrasivat hänelle ja puolet kirosivat häntä. Neon, Uran ja Orso olivat ainoat jäljellä. Uran laukoi salamia yhtenään. Neon hyppäsi taivaalle ja pudottautui Kirotun päälle kivuliaasti. Idea oli ollut hyvä mutta toteutus oli huono. Ranta viertää jokea kohti aika jyrkästi siitä kohtaa ja kun Hertec ja Neon iskivät toisiaan, he alkoivat kieppua kohti jokea.
Sattumalta, Uran oli etsinyt hyvää paikkaa tehdä loitsun ja oli löytänyt sellaisen. Vahinko vain ettei hän ollut nähnyt sen huonoa puolta ajoissa. Hertec ja Neon kaatoivat hänetkin alleen sillä hän oli seissyt tuo viertymän kohdalla ja tappelijat olivat kampanneet hänetkin. Kylmä joki toivotti heidät tervetulleiksi kovasti pärskähtäen.
Paitsi velhonalku joka oli lyönyt päänsä kiveen ja makasi selällään tajuttomana vedessä, kun ares ja Kirottu katosivat joen syvyyksiin.
Oli hiljaista. Kukaan ei hurrannut tai vaatinut kovempaa iskusarjaa. Vedestä ei noussut edes kuplia.
Ruffea alkoi pelottaa. Oli kulunut melkein minuutti eikä kumpaakaan ollut näkynyt. Nyt häntä pelotti todella.
Joessa, Hertec iski kerta toisensa perään Neonin liskomaisia kasvoja. Vedessä iskut eivät tehneet kauheampaa vahinkoa. Vahinkoa alkoi tulla vasta kun happi alkoi loppua. Hertec tunsi voimiensa ehtyvän. Hän ei jaksanut enää muuta kuin pidellä kiinni. Hänen onnekseen hän todellakin piti kiinni. Myös Neonin voimat ehtyivät. Arekset eivät olleet veden eläviä mutta pystyivät pitämään happeaan paljon kauemmin kuin ihmiset. Mutta Hertec oli iskenyt kerran todella pahasti tätä mahaan ja suurin osa ilmasta oli karannut. Nyt tuo kaikki ilma oli lopussa ja hänen ainoa järjellinen ajatuksensa oli nousta pintaa.
Hän käytti siipiään kuin airoina ja nousi pintaan huimalla vauhdilla. Hertec tunsi heidän nousevan ensin erittäin korkealle ja sitten mätkähtävän erittäin kovaa maahan.
Hetkeen kukaan ei tiennyt olivatko he selvinneet. Kumpikaan ei näyttänyt varsinaisia elonmerkkejä. Sitten Hertec yski vettä keuhkoistaan. Hänen kannattajansa alkoivat hurrata viimeistä päivää.
Orso katsoi erittäin tyytymättömänä kuinka Hertecille hurrattiin. Huomaamatta hän oli ottanut Ran veitsen maasta ja piti sitä nyt kädessään. Hän viimeistelisi työn.
Hertec näki vain sumeaa ilmaa. Sitten hänet käännettiin kovakouraisesti selälleen: Orson hymyilevät kasvot. Kirottu erotti kylmän terän vatsaansa vasten. "Et olisi ryppyillyt meille."


Ruffe henkäisi helpotuksesta kun Hertec oli noussut pintaan. Hän oli etsinyt pitkää köyttä jos ei muuta voisi tehdä. Hän oli löytänytkin mutta hän rajusi ettei sitä tarvittaisi. Hän laittoi sen nojaamaan ikkunalautaa vasten.
"Hertec teki erinomaista työtä." Korkkiruuvi hätkähti kuullessaan äänen vierestään. Hän vilkuili ympärilleen, muttei huomannut ketään muuta kuin sen varpusen.
"En olisi uskonut että hän päihittää kaikki kuusi yksin." Nokka josta olisi pitänyt kuulua hiljaista huhuilua, kuului nyt selvää puhetta. Itedi tarttui riipukseensa ja hymyili voiton riemuisena. Riipus oli toiminut.
"Hertec!" Suo henkäisi ja Ruffe kiinnitti huomionsa takaisin tappeluun alhaalla. Se kultahiuksinen joka oli mitä ilmeisimmin ollut ryhmän pomo oli kääntänyt Hertecin selälleen ja Ruffe erotti selvästi veitsen tämän mahaa vasten.
Meidän pitää toimia nopeasti! Ruffe mietti. Hänen kätensä osui naruun. Tietenkin. Siinä oli enemmän kuin tarpeeksi!
"Varpunen! Vie tämä pää tuon idiootin kaulan ympärille ja varmista että se silmukka sulkeutuu kunnolla." Hän otti köyden pään johon hän oli tehnyt silmukan Herteciä varten ja tunki sen varpuspöllön nokkaan. Hetkeen hän ei näyttänyt mitä hänen pitäisi tehdä mutta äkkiä hän levitti siipensä ja lensi ikkunasta.
Korkkiruuvi toimi nopeasti ja kietoi narun pylvään ympärille niin että sitä voisi helposti vetää. Vaikka hän ei ollutkaan mikään vahva, hän tiesi että tämä kala ei pistäisi kauheasti hanttiin jos hän nappaisi tätä kaulasta.
Ruffe katsoi ikkunasta kuinka Suo lensi alas. Ei valkohiuksen vaan kultahiuksisen ympärille. Kaikki ihmiset henkäisivät hämmästyksestä kun silmukka kietoutui tämän ympärille. Ruffe veti. Hän veti niin paljon kuin hänen käsistään lähti. Hän tiesi että tuo Orso peruuttaisi vaistomaisesti. Sitten hän tunsi kuinka paino lisääntyi äkisti. Hän vilkaisi varovasti raosta ja näki että kultahiuksinen riippui seinää vasten. Varpaat osuivat juuri ja juuri maahan. Hän teki monta solmua varmistaakseen, ettei tämä kala pääsisi karkuun.
"Se on selvä." Ruffe taputti käsiään kuin kovakin työmies. "Eiköhän joku tule ja kerää satoni puolestani."

Hertec ei oikein tajunnut kuinka Orso oli päätynyt hänen kurkultaan orpokodin seinälle kuin jokin huono koriste.
Äkkiä, hänen edes tajuamattaan sitä kunnolla, kaksikymmentä käsiparia tarttui häneen ja kantoi hänet pois kuin sankarin. Hän tunsi monta selkään taputusta ja maljaa tungettiin hänen käsiinsä.
"Se oli hieno voitto!" Hän kuuli jonkun kehaisevan. "Minä voitin kaksikymmentä kultarahaa!"
"Onnea se oli." Joku murahti. "Ilman sitä varpuspöllöä hän olisi hävinnyt."
"Älä valita! Hän voitti! Niinhän me sovimme."
"MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!?!?!" Minä tunnen tuon äänen, Hertec tuumi.
Soora käveli erittäin vihaisena. "Tuo on jo liikaa! Kuka heidät oikein hakkasi?" Hän asettui piirien keskelle.
"Tämä!" Yksi Hertecin kannattajista tarttui hänen käteensä ja nosti sitä kuin voittajan kättä.
"Hertec!" Soora henkäisi pelästyneenä.
"Ei se ollut hänen syynsä." Kuului toinen ääni. Erittäin kaunis ja sävyisä ääni. Minä tunnen tuonkin äänen, Hertec tuumi.
Tinar astui kulman takaa vaikuttavana näkynä. Jokainen miespuolinen olento hiljeni nopeammin kuin salama välähtää. He kaikki katselivat typerät ilmeet naamallaan kun platinanvalkeat hiukset heiluivat tuulessa. Hän käveli Sooran luo tiukka ilme kasvoillaan. Hertecistä näytti että meneillään oli tahtojen taisto.
"Orso, Nekor, Uran, Ran, Mual-Nef, Dirrk ja Neon kävivät hänen kimppuunsa yhtenä miehenä. Ja hän voitti heidät. Yksin." Sitten hän siirsi katseensa varpuspöllöön joka seisoi Hertecin olkapäällä ja sitten ullakolle johon Orson silmukka johti. "Ei nyt aivan yksin."
Soora näytti räjähtävän. Hän kihisi raivosta ja joutui vetämään useaan kertaan henkeä rauhoittuakseen. Hän kovensi katseensa muihin. "Viekää heidät sisälle!" Hän komensi.
Kesti hetken ennen kuin mitään tapahtui. "HETI!" Soora huusi äänellä joka sai jokaisen liikkeelle. Hertecistä tuntui hetken että Johtajatar oli tullut ulos huutamaan.
Kaksi miestä nosti Hertec jaloilleen ja kantoivat hänet tehden käsistään neliön, johon Hertec saattoi istuutua, kuninkaantuolissa. Mutta kun ensimmäinen askel otettiin, hän työnsi heidät sivuun.
"Olen kunnossa!" Hän ähkäisi ja otti huojuvan askeleen.
Soora juoksi hänen viereensä. "Sinä et mene minnekään!"
Hertec työnsi hänet töykeästi taakse. "Minä menen ullakolle. Kiitos huolestasi mutta tunnen itseni aivan terveeksi." Hän otti toisen huojuvan askeleen.
Kaikki katsoivat hänen peräänsä. Hän nyökkäsi itsekseen kun askeleet viimein vakautuivat. Lopulta hän pääsi etuovelle. Kun hän avasi oven, sisällä häntä odotti vastaanotto. Majuri Afroc odotti häntä.
"Erinomainen näytös." Hän taputti käsiään.
"Kiitos sinulle." Hertec murahti ja käveli nopeasti hänen ohitseen portaikkoon.
"Ja sanot ettet kuulu armeijaan?" Majuri sanoi äkkiä. Kirottu kääntyi kohtaamaan hänet. "Päihitit kuusi ja olisit hoitanut sen seitsemännenkin jos et olisi melkein hukkunut."
"Taistelu on sattumien summa." Hertec murahti. "He kävivät päälle kaksi kerralla joten minun ei tarvinnut paljoa keskittyä muihin."
"Mutta voitit silti." Majuri muistutti.
"En olisi ilman R-" Hän huomasi puhuneensa liikaa.
"Ilman ystäviäsi. Mutta harvat taistelevat aina yksin. Muista se."
Hertec tuhahti. Ovet avautuivat uudestaan ja sisään kannettiin muut. Hän otti tilaisuudesta hyödyn ja katosi portaikkoon.
"Onneksi olkoon." Ruffe taputti käsiään.
"Kiitos." Hertec mutisi. Hän nousi tikkaat ja sulki luukun takanaan. Suo odotti orrellaan. Hän käveli sängylleen.
"Uskotko että oli hiukan pelästynyt kun katosit sinne jokeen. Minä hain narua jos et nousisi pintaan."
"Kiitos." Hertec mutisi toistamiseen. "Kukaan ei ollut ikinä uhrannut elämäänsä minun takiani."
"En olisi uskonut että tuo pätkä voisi keksiä mitään pelastus suunnitelmaa." Suo nyökkäili päätään.
Ruffe hyppäsi linnun kimppuun hullun lailla. "Minä sinulle pätkät näytän!" Hän karjui ja tavoitteli varpusta. Hertec astui heidän väliinsä ja itedi törmäsi häneen kaataen hänet.
Kirottu yksi ilmaa keuhkoihinsa. Ruffe oli osunut häntä keskelle mahaa ja vienyt häneltä ilmat pihalle.
"Miksi sinä noin teit?!" Hän ärähti kun Hertec nousi vaivalla pystyyn.
"Miksi sinä hyökkäsit Suon kimp-pp-uun…" Hertec huomasi yhden asian. "Sinä ymmärsit hänen sanansa?"
Ruffe nyökkäsi. "Joka sanan." Hän murahti.
"Mut-mut-mutta miten?
Itedi hieroi riipusta. "Tämä riipus mahdollisti eläimille puhumisen." Hän selitti.
"Kuinka kauan olet ymmärtänyt?" Suo kiinnostui.
"Tänään ensikerran. Minun piti käydä tutkituttamassa kirja välittäjälläni ja hän kertoi siitä minulle."
Hertec katseli silmät levällään.
"Se selittää miksi sitä pidettiin piilossa." Suo huomautti.
"Jos sen avulla pystyy puhumaan eläimille, se on varmasti arvokas. Kun Johtajatar huomaa sen kadonneen, hän suuttuu todella ja tulee hakemaan sen sinulta."
"Ei jos hän ei tiedä missä se on."
Hertec mietti hetken. "Minun pitäisi vaatia sinua palauttamaan sen. Mutta pelastit minun henkeni." Hän kohautti olkiaan. "Saat pitää sen." Hän hymyili.
Ruffe oli nähnyt useita ilmeitä noilla kasvoilla kuten vihan, häkellyksen, sarkastisen ilon, virnuilut mutta ensi kertaa hän näki niillä vilpittömän, aidon hymyn.
"Todellako?" Hän kysyi varovasti. "Ei mitään huutoja tai varoituksia?"
"Ei tällä kertaa." Hertec kaatui takaisin sängylleen. "Nyt minä haluan nukkua edes hetken ennen kuin Soora tulee antamaan parannustaitojaan minun käyttööni."
Ruffe katsoi hämmentyneenä Suota joka kohautti olkiaan. Sitten he kumpikin seurasivat esimerkkiä, toinen orrelleen ja toinen koloonsa.
Tuntia myöhemmin, aivan kuten Hertec oli sanonut, Soora koputti kovaäänisesti luukkuun.
"Hertec! Herää! Tiedän että olet siellä ylhäällä!"
Kirottu räpytti silmiään. "Aina siinä kohtaa missä minulla menee hyvin." Hän mutisi itsekseen. Hän käveli hitaasti luukulle ja aukaisi sen lukosta. Soora työnsi sen auki itse.
"Mikä hitto sinuun meni?" Nuori nainen huusi vihaisena. "Hakkasit kuusi ystävääsi siihen kuntoon ja melkein hirtit seitsemännen!"
"Ensinnäkin ne kuusi kävivät minun päälleni, muistatko? Minä vain puolustin itseäni. Toiseksi jos minä makasin maassa, miten minä saatoin hirttää ketään? Heitinkö sen silmukan ilmaan ja se laskeutui kenenkään näkemättä?"
Soora ei rauhoittunut vaan näytti raivostuvan entistä enemmän. "Ensinnäkin sinulle itsellesi, sinä varastit ensin sen tallimestari Mutian hevosen. Sitten sinä hakkasit kaksi hänen työläistään jotka yrittivät vain palauttaa sen isännälleen."
"Koska olin velkaa tuolle hevoselle ja minä maksan jokaisen velan. Ainakin ne jotka muistan maksaa."
"Onpa hauskaa!"
Seurasi hiljaisuus. Sen rikkoi ulkoa tulevat elämän äänet ja Sooran pihinä.
"Oletko tullut tänne jostain syystä vai ihan vain väittelemään?"
Soora marssi hänen ohitseen ja sulki luukun takanaan. "Tulin tekemään hoitajan tehtäväni."
"Uskotko jos sanon, etten tarvitse parantajaa?"
Naisen mulkaisussa riitti enemmän kuin tarpeeksi vastausta.
"Jotenkin minä arvasin tuon." Hän mutisi itsekseen.
Soora tutki hänet ensin perusteellisesti.
"Sinulle tulee huomenna musta silmä, muutama haava ja salaman polttama käsi."
"Kiitos tiedosta. Minua ihmetyttikin oliko se mustelma kädessä ja salama silmässä?"
Soora mulkaisi häntä pahasti. "Sinun entiset vammasi ovat parantuneet. Ihmeellistä. Näin nopeasti."
"Ne paranevat aina nopeasti." Hertec haukotteli.
"Mutta että näin nopeasti?"
"Nämäkin haavat paranevat ylihuomiseen mennessä." Sitten hän venytteli. "Saatan olla todella jumissa kuitenkin."
Soora otti olkalaukustaan rasian ja aukaisi sen. Se sisälsi jotain salvaa. Hän levitteli sitä jokaiseen haavaan ja mustelmaan. Se kirveli heti kun sen pääsi verenkiertoon. Ellei Hertec olisi ylpeä haavoistaan, hän kiljuisi kuin pieni tyttö.
"Sattuuko?" Soora kysyi tyytyväinen ilme naamallaan.
"Mitä sinä oikein levität?"
"En mitään muuta kuin nahkiaissalvaa johon on lisätty spriitä."
"Eihän se auta yhtään!" Kirottu parkaisi.
"Auttaahan. Se puhdistaa haavat ja estää tulehdukset. Sekä seuraavan kerran kun haluat tapella, niin ajattele tätä kipua. Voit ehkä säästyä mustelmalta tai parilta."
Hertec mulkaisi Sooraa pahasti.
Nuori nainen oli heti puolustuskannalla. "Älä minua syytä. Jos et olisi joutunut tappeluun, niin minun ei tarvitsisi levitellä tätä."
Hän laittoi levitteen ja paketin takaisin laukkuun. Hän nousi pystyyn. "Sinä et mene minnekään täältä tällä viikolla."
"Ai sinäkö sen kiellät?" Hertec nauroi.
"Minä." Hän toisti lyhyesti. "Olen tästä päivästä lähtien harjoittelijana orpokodissa. Ja minä pidän henkilökohtaisesti huolta, ettet joudu enää yhteenkään tappeluun."
Hertec vihelsi pitkään. "Hieno idea mutta näen siinä pari pientä muttaa."
"Hassua minä en."
Kirottu kohautti olkiaan. "Tiedät kai hyvin että tähän kylään tulleet nuorukaiset ovat juuri armeijaan liitettyjä."
"Johtajatar taisi mainita siitä jotain." Sitten hänen silmänsä levisivät kauhusta. "E-e-et kai si-sinäkin ole…"
"Olen." Hertec nyökkäsi. "Minut liitettiin juuri tänään." Hän lisäsi nyökäten lievästi. "Lähdemme kahdenpäivän kuluttua."
Soora näytti kauhistuneelta. Hän katseli pitkään Herteciä odottaen näkevänsä jonkin merkin että se olisi ollut pila. Mitään ei näkynyt. Hän lysähti maahan.
"Tiedätkö jo asemapaikkasi?" Hän kuiskasi naama tiukasti polvissaan.
"Todennäköisesti Uusi Sali." Hertec kohautti olkiaan.
Soora näytti hetken erittäin surulliselta mutta hän ryhdistäytyi. "Et saa mennä minnekään ennen lähtöpäivää." Hän nosti leukaansa uhmakkaasti. Kirotusta oli huvittavaa että häntä nuorempi komenteli häntä kuin olisi hänen isosiskonsa tai jotain.
"Minä tuon sinulle illallista." Nainen mutisi ja avasi luukun ja katosi sisään. Ruffe tippui jostain ja käytti näppäriä varpaitaan ja laittoi sen äänettömästi lukkoon.
"Siinäpä kova hoitsu." Hän vihelsi.
Hertec hymähti.
"Muuten. Tuosta armeijasta tuli mieleen mitä kuulin tässä hetki sitten…" ja hän kertoi mitä Source, Majuri Afroc, Johtajatar olivat keskustelleet.
"Hän oli valmistanut minusta oppilastaan koko elämäni. Sitten minut liitetään armeijaan kuin ei mitään. Onhan se ymmärrettävää että hän yrittää saada minut irti palveluksesta."
Korkkiruuvi heitteli kultakolikkoa ilmaan ja ylös. Se oli kaikki mitä hänellä oli jäljellä.
"Mitä aiot tehdä?" Hertec kysyi yllättäen itediltä.
"Minäkö? En tiedä. Kai minä jatkan elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunut." Hän kohautti olkiaan.
"Niin kai sitten." Hertec huokaisi. "Minä todennäköisesti kuolen siellä." Hän mutisi itsekseen.
Korkkiruuvi kauhistui. "Miten niin?" Hän kauhistui.
Hän kohautti olkiaan. "Minusta vain tuntuu siltä että kun minä ota säilän käteeni, minä kuolen."
"Ai sitäkö se vain oli." Itedi nauroi helpottuneena. "Se on vain pelkoa."
"Ei, tämä ei ole pelkoa. Tämä tunne on enemmän kuin pelko. Tämä on kuin totuus."
Ruffe katseli hermostuneesti. "Jos se yhtään lohduttaa, en minäkään tällaista tulevaisuutta suunnitellut meille."
Hertec vilkaisi häntä kiinnostuneesti.
"Kun huomasin kykysi puhua eläimille, kykysi lumota kauniimpaa sukupuolta – älä luule etten ole huomannut – ja taitosi tapella kuin luonnostaan. Ne kaikki saivat minut heti suunnittelemaan suurata meidän varalle. Mutta arvaa mikä kyvyistäsi kiinnitti eniten huomiota?"
Kului hetki. Kirottu mietti, muttei keksinyt mitään.
"Sinun syrjäytyneisyytesi." Hän hyppäsi lattialle taitavasti pyörähtäen. Hän käveli toverinsa viereen ja otti häntä olkapäästä kiinni. "Kun, kun minä tajusin, ettei minulla voi olla ystäviä omieni, itedien joukossa, luulin elämäni loppuneen. Vain halu näyttää maailmalle että se miksi syntyy, ei määrää miten kuolet."
"Miksei sinulla voinut olla ystäviä omiesi joukoissa?"
Itedi laski päänsä maahan häpeissään. "Koska olen sinua vanhempi ja näytän puolituiselta jolla on vyö jäänyt auki."
Hertec nyökkäsi ymmärtävästi. "Miksi sitten minä olin niin upea?"
"Olin yrittänyt saada ystäviä useamman kertaa, mutta aina samaan syyhyn minut hyljättiin. Lopulta kun löysin sinut, sinä olit ainoa joka ei häätänyt minua pois sen takia."
"Ei vaan koska varastit kaiken mihin koskit."
Ruffe huitaisi ilmaa. "Sinä olet ainoa ihminen – välittäjääni lukuun ottamatta – joka puhui minulle. Sitten päivien kuluessa huomasin muut kykysi. Päätin että jos joskus selviät tästä, huoratalosta niin minä johdan meidät Kolmen Kuun Saliin ja katsomme kohtaloa silmiin."
Hertec naurahti. "Vahinko vain että joudun armeijaan. Muuten tuo ideasi olisi ollut enemmän kuin hyvä." Hän kohautti olkiaan.
"Suo." Hän ojensi kätensä varpuspöllölle. Lintu laskeutui hänen kämmenelleen. Vain kymmenen tuuman korkea lintu näytti hassulta hänen kädessään. "Te kaksi olitte minun ainoat ystäväni. Nyt kun elämäni on pian ohi, niin pyydän että sinä, Korkkiruuvi, huolehdit Suosta."
Kumpikin näytti aivan hämmästyneeltä.
"Suo menetti perheensä siinä tulipalossa, ja en halua häntä elämään enää yksinään. Kun minä menen armeijaan, toivon että huolehdit hänestä."
Hertecin lämmin sävy ja oudon aito hymy saivat Ruffen naurahtamaan. "Vain siihen asti kunnes tulet noutamaan laululintusi takaisin."
Kirottu tiesi jotenkin että olisi valhe luvata mutta hän nyökkäsi. "Kunnes tulen takaisin."
"Hertec! Avaa! Minulla on ruokaa!"
Hertec nauroi itsekseen kun Ruffe katosi rojukasojen taakse. Suo jäi hänen olkapäälleen kun hän avasi luukun.
Soora astui hiljaisena ylös ja laski hänen käteensä kupin. "Toin sinulle ruokaa."
Hertec katsoi kuppia. Hän erotti selvästi pippurin tuoksun, kalmakon silmä kellui keskellä keittoa. "Keitit kai sen omassa veressään?" Hän kysyi pidätellen oksennusta. Ruoka oli karmaisevan näköistä.
"Tietenkin!" Nainen naurahti vaisusti. "Kyllä minä sen verran kokkaamisesta tiedän. Olisi aika murheellista jos ensimmäisenä päiväni kuolisi joku. Oi! Onpa söpö pikku pöllö!" Suo nähdessään Soora tyrkkäsi kupin Hertecin käteen. "Se on niin söpö. Onko tämä ystäväsi?" Hän kysyi Kirotulta joka pidätteli yhä oksennusta.
"On." Hän kuiskasi vaimeasti. "Sen nimi on Suo."
"Suo." Soora toisti. Hän kutitti tätä kaulasta. "Oliko se tämä joka auttoi sinua? Minä ymmärsin muiden puheista että Orson kaulan ympärille?"
Hertec nyökkäsi.
"Mutta kuka veti narusta?"
Hertec naurahti. "Yllättyisit jos tietäisit mihin kaikkeen varpuspöllö pystyy."
Soora katseli hetken arvioiden mitä tuohon sanoisi.
"Ei pidä koskaan arvioida kirjaa kansien perusteella."
Nuori nainen mietti hetken. Sitten hän kohautti olkiaan ja nousi. "Minun pitää mennä. Muut tarvitsevat apuani."
"Varmasti syötyään tätä." Hertec mutisi.
"Mitä?"
"Varmasti sen jälkeen mitä he kävivät."
Soora nyökkäsi hyväksyttävästi. "Syö kun se on vielä kuumaa."
Luukku sulkeutui ja Hertec teki mieli oksentaa.
"Hän yrittää parhaansa." Suo katseli ruokaa. "Ehkei se ole niin pahaa kuin miltä se näyttää."
"Niinhän sinä luulet." Hertec mutisi. "Syö sitten tätä! Jos se on kerran niin hyvää, niin syö!"
Varpuspöllö lepuutteli siipiään hermostuneesti. "Minä olen pöllö! Minä syön ruokani raakana."
"Tämä ruoka on raakaa."
"Mikä ruoka?" Ruffe ilmestyi taas jostain.
"Meille tuotiin ruokaa. Minä söin jo osuuteni joten saat tämän." Hertec vieritti kupin itedille.
Ruffe katseli sitä hetken kummissaan. Hän kohautti olkiaan ja työnsi lusikan keittoon. Hertec ja Suo katselivat kiinnostuneina. Kun hän nielaisi ensimmäisen lusikallisen, kaikki ruoka lensi pihalle komeassa kaaressa.
"Aiotko myrkyttää minut?!" Hän osoitti sormellaan syyttävästi.
"Minä sanoin että se on pilaantunutta." Kirottu nousi pystyyn ja haki luutansa. Hän alkoi siivota aterian jälkiä.
"Kuka oikein teki tuon?" Ruffe vaati.
"Se äskeinen tyttö todennäköisesti." Suo vastasi.
"Sille tytölle on tulossa onnettomuus." Korkkiruuvi kääntyi ja jVälittäjä huokaisi. Siitä riipuksesta olisi saanut hyvät rahat. Olento kääntyi ja katosi pimeään takahuoneeseen.

Ruffe teki omasta mielestään nopeusennätyksen matkallaan orpokotiin. Hän etsi sen löysänlaudan ja kiipesi seinän sisällä takaisin ullakolle. Hän jäi rojukasan taakse ja avasi ensin kääröt.

Itedi luki kääröt rivi riviltä. Välittäjä oli ollut niin ystävällinen että oli kääntänyt tekstin kuviksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta joten merkkien tulkitseminen ei ollut vaikea. Hän kävi jokaisen kuvan läpi tarkasti. Lopulta hänen ilmeensä muuttui innostuneeksi. Tämä riipus oli kallis koska tämä kaulassaan saattoi puhua eläimille. Hän tarttui riipukseen ja laski sen kaulaansa.

Toimiikohan tämä? Ruffe mietti ja katseli ympärilleen. Yhtään eläintä ei ollut näkyvissä joten… Hän kiipesi takaisin seinän sisään suoraa perustuksiin. Mutta tällä kertaa hän suuntasi sisemmälle taloon. Näin vanhassa talossa on takuuvarmasti rottia ja hiiriä ja muita tuholaisia, hän tuumi.

Ja hän löysikin yhden lattian alla.

Ruffe katseli rottaa hiljaa kun tämä järsi jotain leivän palaa hampaillaan. "Hei." Hän sanoi varovasti.

Rotta hätkähti ja nosti katseensa. Se huomasi itedin ja jäi katselemaan tätä uteliaana.

"Ööh… ymmärrätkö minua?" Hän kysyi epäilevästi.

Rotta säntäsi pakoon piiloutuen yhteen koloon joka johti maanalle.

"Ilmeisesti et." Korkkiruuvi mutisi vihaisena. "Pika visiitti takaisin." Hän mutisi ja katosi seinän sisään.

Takaisin kaupassa, sekaveri odotti häntä yhä.

"Ymmärsit siis siihen asti." Hän nauroi. Tai yski – siitä ei voinut olla varma.

"Sinä tiesit mitä riipus tekee etkä voinut kertoa miten sen saa toimimaan!" Hän huusi syyttävästi.

"Itse asiassa. minä laitoin ne sanat kääröön mutta koska on vaikea kuvittaa ääntämyksiä ilman kirjaimia, sinä et ymmärtänyt."

"No kerro! Ääneen!" Itedi hyppäsi tiskille mutta olento löi tätä rennosti päähän kepillään.

"Se maksaa taas." Hän nauroi.

"Paljon?" Ruffe kysyi vihaisena.

"Kymmenen."

"Kymmenen?!" Itedi kauhistui. "Et ole tosissasi!"

Olento hymyili. Sen torahampaat välkkyivät kynttilän valossa.

"Ei! Ei todellakaan! Minä en ikinä maksa sinulle kymmentä!"

Olento kohautti olkiaan. "Valitse itse."

Korkkiruuvi pähkäili. Hän ei todellakaan voinut maksaa kymmentä kociaa! Ei todellakaan! Mutta hän ei ehkä koskaan saisi tietää sitä sanaa. Mitä kaikkea mahdollisuus puhua eläimille avaisikaan? Rikollisessa mielessä tietenkin.

"Aivan niin. Voit joutua maksamaan minulle kymmenen mutta voit ansaita helposti sata." Välittäjä kähisi arvaten mitä Ruffe ajatteli.

"Tai sitten voit vain hankkia minulta helposti rahaa." Itedi mulkoili olentoa vihaisena.

Kului hiljainen hetki. Ja sitten toinen. Lopulta kumpikaan ei ollut sanonut sanaakaan pitkään aikaan. Sitten Ruffe huokaisi.

"Se sanan on paras toimia tai lähetän mieheni asialle."

"Miehesi?" Se kähisi kiinnostuneena. "Yritätkö pilailla? Minä en ymmärrä vitsiä."

Ruffe punastui mutta pöyhisti äkkiä rintaansa. "Niin. Olen hankkinut itselleni erään joka tekee kaiken ruumiillisen työn puolestani."

"Ai tarkoitat sitä kirottua orpoa joka on sen suojelijan opissa."

Ruffe hämmästyi vaikka yrittikin peittää sen.

"Minä tiedän enemmän kuin se vanha akka joka pistää ne lapset kutsumaan itseään johtajattareksi. Tiedän enemmän kuin yksikään velho, haltia, hiisi tai rohto. Tulen aina tietämään ja kerron sinulle nyt että mikään luonnon pilakuvitelma ei minua pelota."

Itedi katseli kalpeana olentoa sen silmiin. Ne eivät olleet oikein minkään väriset. Sitten hän ryhdistäytyi.

"Minä en sinuna menisi häntä aliarviomaan. Hänessä on enemmän kuin miltä näyttää."

"Minä en menisi sinuna pelottelemaan minua sellaisilla asioilla mitkä eivät ole edes totta."

Ruffe mulkaisi häntä pahasti. Sitten hän otti pussin vyöltään ja heitti sen kokonaan olennon käteen.

"Lanpha." Sekaveri kähisi. "Sana on lanpha."

"Sekö sitten toimii?" Ruffe kysyi epäilevänä.

"Kyllä. Laita tuo koru kaulaasi ja sano vain se sana ja ymmärrät mitä eläimet puhuvat. He eivät puhu kovinkaan mielenkiintoisista asioista. Kuten arvata saattaa."

Korkkiruuvi ei välittänyt. Hän veti useaan kertaan henkeä ja valmistautui. Hän avasi suunsa: "Lanpha."

Ruffe odotti. Mitään ei ollut tapahtunut. Hän tunsi itsensä typeräksi.

"Minä en huomaa mitään eroa."

"Ei täällä ole yhtään eläintä." Olento nauroi. "Kaikki tuholaiset osaavat kiertää tämän kaupan kaukaa."

Ruffe kääntyi ja juoksi ovelle. "Minä palaan ystäväni kanssa jos tämä ei ole toiminut."

"Ja minä odotan." Sekaveri nauroi. "Ja tarjoan sille pojalle hopeakolikkoa jos hän antaa sinulle selkään."

Ruffe mulkaisi ja lähti takaisin orpokodille. Hän ei tuntenut itseään yhtään erilaiseksi.

Sekaveri katseli hänen lähtöään päätään puristellen. "Tuo ei tiedä mihin on itsensä sotkenut."

Itedi suorastaan lensi orpokotiin. Siellä häntä odotti yhä tyhjä ullakko. Missä kaikki olivat? Mihin se maitonaama oli ylipäätään mennyt alun perin? Mikä hänellä mahtoi kestää?

Sitten hän kuuli ukkosen. Jokin järisytti orpokotia. Salama oli iskeytynyt orpokodin seinään. Sitten hän kuuli kivun parkaisuja ja hurraa huutoja. Mihin se idiootti oli itsensä nyt sotkenut?



Hertec oli lähtenyt ullakolta suorinta tietä alakertaan. Hän oli sivuuttanut kaikki tarpeeksi huomaamattomasti, ettei kukaan huomioinut häntä. Hän tuskaili koko matkan mitä hänen pitäisi muka tehdä. Lyödä sitä tallien omistajaa päähän ja antaa hevosen juosta tiehensä?
Mutta hän oli henkensä velkaa. Hänestä itsestäänkin tuntui että hänen pitäisi maksaa velkansa tavalla tai toisella.
Hän astui ulos. Kevät tuuli toivotti hänet tervetulleeksi.
Hän löysi orin odottamassa orpokodin seinustan viereltä. Se heilutteli häntäänsä hermostuneena.
"Missä viivyit?" Se hirnahti vihaisena.
"Minulla on ollut kiireitä." Hertec tuhahti. "Hoidetaan tämä nyt pois alta."
Hän juoksi nopeasti puutarhaansa ja haki kopistaan liean.
"Olet hullu jos kuvittelet minun pistävän tuon kaulaani!" Ori hirnui.
"Niin olisinkin. Joten minä laitan sen." Hän astui eteenpäin ja kohotti liekaa ylemmäs. Mutta ori nousi takajaloilleen ja alkoi potkia häntä etujaloillaan. Hertec väisti varuillaan taaksepäin.
"Rauhoitu tai jää tänne! Jos olet liassa, ihmiset eivät kysy mitään, kun ylitämme joen. Jos tämä idea ei kelpaa, jää. Täällä on mukavan viileät talvet. Eivät kestä kuin puolet vuodesta."
Hevonen rauhoittui hetkeksi. "Vain hetkeksi." Se hirnui varoittavaan sävyyn. Se taivutti kaulaansa. Hertec kietoi lian kiinni ja tarttui toiseen päähän. "Mennään sitten." Hän mutisi ja kääntyi lähteäkseen. Mutta hevonen ei liikkunut tuumaakaan.
"Mikä nyt?" Hertec ärsyyntyi.
"Se mies on tuolla jossain." Hevonen kuiskasi. "Ja se odottaa että minä pistän turpani sen näköpiiriin."
"Ja mitähän meidän pitäisi tehdä?"
Hevonen käänsi päänsä toiseen suuntaan. "Joen toisella puolella ei kulje kukaan."
"Mikset sitten ole mennyt sinne jo?"
"Olen odottanut sinua siellä." Se tuhahti. Hertecin etuhiukset lensivät pois otsalta.
"Etkä ole liikkunut edespäin koska…?"
"Koska se mies juoksentelee pitkin pohjoisrantaa. Sillä on muutama apuri." Olento kuiskasi. "Niitä liskoja joilla on siivet. En pääse eteläisille tasangoille ilman apua." Hevonen laski päätään. "Sinne minun laumani laukkasi viimeksi kun jäin kiinni."
"Kauanko siitä on?"
"Kuukausi jo." Hevonen mutisi. "Saisin heidät ehkä kiinni jos pääsisi eteläisille tasangoille. Joku on varmasti nähnyt ne."
Hertec mietti. "Sitten me uimme joen yli. Juoksemme nopeasti eteenpäin ja kun se mies tulee, minä pidättelen sitä ja sen kavereita sen aikaa että pääset karkuun."
"Miten muka?" Orin varsa naurahti synkästi. "Katso itseäsi! Ne ovat isompia, nopeampia ja pystyvät lentämään. Mitä hyötyä sinusta on?"
"Yllättyisit." Hertec virnisti. Jotenkin häntä ei huolettanut yhtään se että vastustajat olivat isompia ja nopeampia.
Hevonen katsoi häntä kiinnostuneesti. "Mennään sitten." Se tuhahti taas töykeästi ja kääntyi jokea kohden. Hertec seurasi häntä.
He kävelivät rennosti eivätkä välittäneet ihmettelevistä katseista mitä leiriytyneet tulokkaat heihin loivat kun he astuivat veteen. Hertec otti paitansa pois ja heitti sen rannalle. Sitten hän otti kenkänsä ja heitti ne perässä.
"Mitä oikein teet?" Joku kysyi.
Hertec mulkaisi häntä ja tämä hiljeni nopeasti.
Kirottu hyppäsi uimaan kylmään veteen ja kauhoi vettä nopeasti. Vesi oli kylmempää mutta se ei koskaan ollut haitannut häntä. Hän saavutti vastarannan kivet yhtä helposti kuin viimeksi. Tällä kertaa hänet oli kuitenkin melkein, liiskaannut monisoutuinen vene joka souti alavirtaan, rannikolle myymän kalliita kalmakoita.
Sotilaat taputtivat hänelle suosion osoituksia toisella puolella kun hän viimein saavutti vastarannan. Näistä välittämättä hän otti orin lieasta kiinni ja lähti hölkkään.
Ei kestänyt kauaa kun nuoli sivuutti hänet aivan hänen poskeansa myöten ja samalla hetkellä toinen toiselta puolelta. Maahan laskeutui kaksi aresta. Niiden siivet olivat vetäytyneet ruumista myöten ja ne sihisivät ja haistelivat ilmaa kuin käärmeet.
"Tuo hevonen kuuluu isssännällemme." Toinen sähisi. Tällä oli kädessään pieni varsijousi. Hänellä oli kädessään yksi ylimääräinen nuoli.
"Joten ojenna ssse lieka ja me lähdemme aiheuttamatta harmia." Tällä oli samanlainen varustus mutta myös pieni veitsi vyöllä. Kummatkin olivat pukeutuneet ihoonsa sopiviin väreihin, eli vihreisiin kaapuihin jotka olivat vyöllä jaettu kahteen osaan.
"Kiitos vain varoituksesta mutta minusta teillä, hänellä teidän 'isssännällänne'" Hän matki taitavasti areksien lausumatapaa. "Joten voitte lähteä ja jättää tämän hevosen oman onnensa nojaan."
"Ja mitähän sssinä luulet voivasssi tehdä meille?"
Hertec potkaisi maasta kiven, kaappasi sen käteensä ja heitti sillä toista liskoa silmien väliin. Ares kaatui tajuttomana maahan.
Edellisen toveri katsoi hämmästyneenä tapahtuma ketjua, ettei edes muistanut että piti kädessään varsijousta. Se antoi Kirotulle tarvittavan hetken ja koppasi hiiltä kouraansa ja sokaisi areksen. Tämän hieroessa kasvojaan hätäisenä, Hertec hymyili itsekseen ja käveli rennosti siivekkään liskon eteen ja kuiskasi, hiero siihen männynneulasista ja voikukan juurista tehtyä salvaa viikon ajan ja pese huolellisesti joka ilta. Saat näkösi takaisin etkä joudu maksamaan kellekään." Sitten hän löi aresta silmien otsaan. Tämä menetti tajuntansa saman tien.
"Vaikuttavaa." Ori mutisi kun Hertec otti taas lieasta kiinni ja he jatkoivat matkaa. "Erittäin."
"Minähän sanoin että häneen kannatta luottaa." Suo oli ilmestynyt taivaalta ja laskeutunut orin selkään.
"Niin sanoit, mutten uskonut että olisit tosissasi."
Suo hyräili jotain sävelmää mutta Hertec ei nyt välittänyt. He olivat melkein kaupungin entisillä rajoilla. Hänen pitäisi pian kääntyä takaisin. Kirottu näki tutun maamerkin. Kappaleen hiiltynyttä muuria. Siinä oli kulkenut raja, eikä hän saisi astua alueen ulkopuolelle.
"Hei sinä ulkhauh! Pysähdy!" Joku huusi. Hertec kääntyi kohtaamaan erittäin vihaisen miehen jolla oli kädessään raippa ja toisessa miekka. "Tuo on minun hevoseni."
Kirottu vilkuili miestä. Tämä oli pitempi kuin hän ja aivan varmasti häntä voimakkaampi. Miehellä oli vielä miekka ja raippa. Miehen kaljuksi ajeltu pää kiilsi pilvien välistä kiiltävästä auringosta.
"Korjaan se oli." Hän vastasi. Hän repäisi liean pois kaulasta ja huusi. "Juokse!" Oria ei tarvinnut käskeä kahdesti.
Hevonen oli kadonnut mäen nyppylän taakse ennen kuin sen entinen omistaja oli edes ehtinyt muurin jäänteille. Kun hän viimein luovutti, hän suuntasi vihaisen katseensa Herteciin.
"Sinä. Sinä! SINÄ!" Hän karjui.
"Minä." Hertec naurahti yksinkertaisesti.
"Sinä päästit juuri omaisuuteni karkuun." Hän mutisi vihaisena. Hän kyyristyi, mitä ilmeisimmin hyökätäkseen. Äkkiä hän korjasi katsettaan.
"Sinähän olet se kirottu orpokodin lapsi!" Se nauroi. "Kirjaimellisesti kirottu! Minähän voisin ostaa sinut! Voisin tappaa sinut joutumatta edes vastuuseen!" Mies nauroi kovaan ääneen."
"Oikein hyvä idea." Hertec myönsi. "Mutta minut on liitetty armeijaan. Juuri tänään. En usko että he suostuvat luopumaan minusta niin helposti."
Mies näytti raivostuvan. "He eivät varmasti suutu jos löytävät kuolleen ruumiisi täältä senkin ulkhauhn paska! Minä tapan sinut! Ei parempaa! Minä isken sinut maahan aina uudestaan kunnes itket ja anelet armoa!" Mies nauroi hullun naurua ja syöksyi miekka ojossa häntä kohti.
Hertec oli vihainen. Joku edes saattoi luulla että hän anelisi armoa? Joku joka ei pystynyt, mihinkään ilman apureitaan alkoi haukkua häntä. Hänen silmiään alkoi kuivattaa kauheasti. Hän kohotti katseensa juuri ennen kun miekka oli osua häneen.
Hän väisti sen helposti ja iski kämmenellään mieheltä nenän murskaksi.
Mies kaatui maahan mutta nousi hullun raivolla uudestaan. Tällä kertaa hän sivalsi raipalla ylös, alas, sivulta sivulle. Kirottu torjui raipan oikealla kädellään. Kipu oli inhottava ja isku rikkoi ihon mutta jätti miehen mahan paljaaksi. Hän iski vasemman suoran mahaan ja potkaisi miestä polven murskaksi. Miehen kaatuessa hän vielä viimeisteli liikesarjan lyömällä kyynärpäällään miestä niskaan. Mies ei noussut, mutta hengitti erittäin raskaasti.
Hertec nyökkäsi itsekseen. Hän astui miehen yli. Hän siirsi katseensa nopeasti mäennyppylälle. Siellä ei odottanut yksi varsa vaan kokonainen lauma. kaksikymmentä yksilö seisoi aivan rinta rinnan mäen päällä rivissä. Yksi niistä otti askeleen eteenpäin erottuakseen joukosta.
"Kiitos!" Se huusi ja kääntyi lähteäkseen. Lauma seurasi perästä.
"Ei kestä." Herteciä hymyilytti. "Ei kestä."
Hän käveli rennosti takaisin rannalle. Häntä ui tällä kertaa rennosti ja hitaasti takaisin etelärannalle. Hän kuuli vasemmalla puolellaan kuinka hevoslauma ylitti joen nopeasti. Musta orin varsa juoksi sen kärjessä.
"Minne se hevosesi katosi?" Joku kysyi kun hän veti paidan takaisin päälleen.
"Se lähti kotiin." Hertec mutisi. Hän jatkoi matkaansa.
Hertec oli ottanut kaksi askelta kun hänet pysäytti tuttu hymy.
"Hertec! Ystävä kallis!" Orso seisoi nauraen hänen edessään saattueensa kanssa.
"Orso." Hertec vastasi kuivasti.
Nekor, Dirrk, ja Neon asettuivat Orson oikealle puolelle ja Ran, Mual-Nef ja Uran asettuivat hänen vasemmalle puolelleen. Puoli ympyrään, piirittäen hänet lopulta.
"Mikä sinut tänne toi?" Kirottu kysyi häneltä muka kiinnostuneella äänellä.
Orso naurahti hellästi ja osoitti kasvojaan. Omenan jäljen saattoi vielä nähdä.
"Minähän sanoin että omena päivässä pitää parantajan loitolla. En minä voinut tietää sen toimivan väärin sinun kohdallasi." Hertec virnuili.
Orso naurahti mutta hänen ilmeensä oli pingottunut.
"Miksi sinä jatkat tuota?" Orson ääni muuttui pelottavan anovaksi. "Sinulla on kykyä ja voimaa. Antaisit minun olla sinun ystäväni. Voisimme unohtaa menneet."
Hertec nauroi pitkään ja hartaasti. Useat rannalle asettuneet vilkuilivat häntä oudosti. "Pahoin pelkään että yksi asia estää sen." Hän nosti yhden sormensa pystyyn.
"Ai mikä muka?"
"Minua ei murreta."
"Sinua?" Nekor pärskähti nauruun johon muut yhtyivät. Rannalle leiriytyneet alkoivat ihmetellä tätä.
"Hyvä on." Orso kohautti olkiaan voimattomasti. "Jos et voi olla ystäväni niin sinua täytyy taivuttaa. Ehkä meidän pitäisi vain murtaa sinut. Ja muutama luu sinä sivussa."
"Antaa tulla!" Hertec veti toisen jalkansa taakse ja nosti vasemman kätensä polvensa ylle ja taivutti oikeaa takanaan. Hän oli valmis taisteluun.
Ensin Dirrk kävi hänen kimppuunsa. Hyödyntäen suomujensa liukkautta hän kävi käsikähmään Hertecin kanssa. Hänellä oli täysi työ pitää jättisammakon pilakuvan poissa. Sen ansiosta Nekor pääsi hänen kimppuunsa hänen takaansa.
Hertec löi avokämmenellään Nekorin nenän uudestaan murskaksi. Mutta Dirrk pääsi iskemään hänen vatsaansa kovan iskun. Rohtoilla on käsissään ylipitkät suomut. Oli tavallista että näitä ulokkeita käytettiin vastustajien raateluun.
Sillä välin Uran loihti käteensä salaman. Hän mutisi itsekseen loitsua jonka oli oppinut. Hän laittoi kädet päällekkäin, vasen ylle. Hän nosti vasenta kättään ja siihen väliin muodostui salama. Se parskui ja sähisi pyrkien vapauteen. Dirrrk oli tällä välin ottanut Hertecin oikeasta kädestä ja Nekor vasemmasta. Muut asettuivat tutuille paikoilleen siltä varalta että jotain tapahtuisi. Rannalle leiriytyneet sotilaat alkoivat myös kerääntyä heidän ympärilleen. Jotkut jopa huusivat vetoja.
He odottivat että salama lähtisi ja tekisi tehtävänsä. Kun loitsu alkoi valmistua, he hölläsivät otteitaan jotta pääsisivät näin paremmin pakoon. Hertec oli ennakoinut tätä. Ja kun Uran otti vasemman käden pois tieltä, salama pääsi valloilleen, hän heilautti käsiään niin että pääsi vapaaksi. Salama lähestyi mutta Hertec veti Dirrkin sen eteen. Sähköinen käärme iskeytyi rohtoa rintaan, lyöden tämän tajuttomaksi. Nekor näytti pöllästyneeltä. Kirottu käytti tilaisuuden hyväkseen ja iskin tämän tajuttomaksi maahan. Tässä vaiheessa jokainen rannalla ja orpokodin ikkunoissa seurasi mielenkiinnolla tappelua. Tilanteelle tuntemattomat tulokkaat hurrasivat Hertecille mutta orpokodista kuului pelkkiä kirouksia hänelle ja onnen toivotuksia Orsolle ja kumppaneille.
Myös muutama ylimääräinen silmäpari seurasi tapahtumaa. Ruffe oli juuri kiivennyt ikkunaan ja seurasi ylpeydellä kuinka hänen ystävänsä oli päihittänyt juuri kaksi seitsemästä.
Ystäviensä kohtalosta raivostuneet Mualf-Nef ja Ran hyökkäsivät seuraavina. Mual-Nef käytti itedeille ominaista taktiikkaa ja kamppasi Hertecin maahan jolloin Ran kävi hänen päälleen. Hertec huomasi tämän kourassa jotain kiiltävää. Veitsi! Ran aikoi puukottaa hänet. Hertecin jotenkin onnistui iskeä Rania kasvoihin ja kammeta veitsen pois tältä. Hän iski sen syvälle maahan. Mual-Nefin jalka sattui olemaan samalla kohdalla joten hänet oli tavallaan naulattu maahan. Itedi parkui kivusta.
Ran katseli hämmästyksestä kuinka Hertec veti veitsen maasta kovakouraisesti ja iski sen kahvalla häntä päähän. Ran kaatui tajuttomana maahan. Potku Mual-Nefin päähän teki seuraa hetkessä.
Hertec nousi vaivalloisesti pystyyn. puolet katsojista hurrasivat hänelle ja puolet kirosivat häntä. Neon, Uran ja Orso olivat ainoat jäljellä. Uran laukoi salamia yhtenään. Neon hyppäsi taivaalle ja pudottautui Kirotun päälle kivuliaasti. Idea oli ollut hyvä mutta toteutus oli huono. Ranta viertää jokea kohti aika jyrkästi siitä kohtaa ja kun Hertec ja Neon iskivät toisiaan, he alkoivat kieppua kohti jokea.
Sattumalta, Uran oli etsinyt hyvää paikkaa tehdä loitsun ja oli löytänyt sellaisen. Vahinko vain ettei hän ollut nähnyt sen huonoa puolta ajoissa. Hertec ja Neon kaatoivat hänetkin alleen sillä hän oli seissyt tuo viertymän kohdalla ja tappelijat olivat kampanneet hänetkin. Kylmä joki toivotti heidät tervetulleiksi kovasti pärskähtäen.
Paitsi velhonalku joka oli lyönyt päänsä kiveen ja makasi selällään tajuttomana vedessä, kun ares ja Kirottu katosivat joen syvyyksiin.
Oli hiljaista. Kukaan ei hurrannut tai vaatinut kovempaa iskusarjaa. Vedestä ei noussut edes kuplia.
Ruffea alkoi pelottaa. Oli kulunut melkein minuutti eikä kumpaakaan ollut näkynyt. Nyt häntä pelotti todella.
Joessa, Hertec iski kerta toisensa perään Neonin liskomaisia kasvoja. Vedessä iskut eivät tehneet kauheampaa vahinkoa. Vahinkoa alkoi tulla vasta kun happi alkoi loppua. Hertec tunsi voimiensa ehtyvän. Hän ei jaksanut enää muuta kuin pidellä kiinni. Hänen onnekseen hän todellakin piti kiinni. Myös Neonin voimat ehtyivät. Arekset eivät olleet veden eläviä mutta pystyivät pitämään happeaan paljon kauemmin kuin ihmiset. Mutta Hertec oli iskenyt kerran todella pahasti tätä mahaan ja suurin osa ilmasta oli karannut. Nyt tuo kaikki ilma oli lopussa ja hänen ainoa järjellinen ajatuksensa oli nousta pintaa.
Hän käytti siipiään kuin airoina ja nousi pintaan huimalla vauhdilla. Hertec tunsi heidän nousevan ensin erittäin korkealle ja sitten mätkähtävän erittäin kovaa maahan.
Hetkeen kukaan ei tiennyt olivatko he selvinneet. Kumpikaan ei näyttänyt varsinaisia elonmerkkejä. Sitten Hertec yski vettä keuhkoistaan. Hänen kannattajansa alkoivat hurrata viimeistä päivää.
Orso katsoi erittäin tyytymättömänä kuinka Hertecille hurrattiin. Huomaamatta hän oli ottanut Ran veitsen maasta ja piti sitä nyt kädessään. Hän viimeistelisi työn.
Hertec näki vain sumeaa ilmaa. Sitten hänet käännettiin kovakouraisesti selälleen: Orson hymyilevät kasvot. Kirottu erotti kylmän terän vatsaansa vasten. "Et olisi ryppyillyt meille."


Ruffe henkäisi helpotuksesta kun Hertec oli noussut pintaan. Hän oli etsinyt pitkää köyttä jos ei muuta voisi tehdä. Hän oli löytänytkin mutta hän rajusi ettei sitä tarvittaisi. Hän laittoi sen nojaamaan ikkunalautaa vasten.
"Hertec teki erinomaista työtä." Korkkiruuvi hätkähti kuullessaan äänen vierestään. Hän vilkuili ympärilleen, muttei huomannut ketään muuta kuin sen varpusen.
"En olisi uskonut että hän päihittää kaikki kuusi yksin." Nokka josta olisi pitänyt kuulua hiljaista huhuilua, kuului nyt selvää puhetta. Itedi tarttui riipukseensa ja hymyili voiton riemuisena. Riipus oli toiminut.
"Hertec!" Suo henkäisi ja Ruffe kiinnitti huomionsa takaisin tappeluun alhaalla. Se kultahiuksinen joka oli mitä ilmeisimmin ollut ryhmän pomo oli kääntänyt Hertecin selälleen ja Ruffe erotti selvästi veitsen tämän mahaa vasten.
Meidän pitää toimia nopeasti! Ruffe mietti. Hänen kätensä osui naruun. Tietenkin. Siinä oli enemmän kuin tarpeeksi!
"Varpunen! Vie tämä pää tuon idiootin kaulan ympärille ja varmista että se silmukka sulkeutuu kunnolla." Hän otti köyden pään johon hän oli tehnyt silmukan Herteciä varten ja tunki sen varpuspöllön nokkaan. Hetkeen hän ei näyttänyt mitä hänen pitäisi tehdä mutta äkkiä hän levitti siipensä ja lensi ikkunasta.
Korkkiruuvi toimi nopeasti ja kietoi narun pylvään ympärille niin että sitä voisi helposti vetää. Vaikka hän ei ollutkaan mikään vahva, hän tiesi että tämä kala ei pistäisi kauheasti hanttiin jos hän nappaisi tätä kaulasta.
Ruffe katsoi ikkunasta kuinka Suo lensi alas. Ei valkohiuksen vaan kultahiuksisen ympärille. Kaikki ihmiset henkäisivät hämmästyksestä kun silmukka kietoutui tämän ympärille. Ruffe veti. Hän veti niin paljon kuin hänen käsistään lähti. Hän tiesi että tuo Orso peruuttaisi vaistomaisesti. Sitten hän tunsi kuinka paino lisääntyi äkisti. Hän vilkaisi varovasti raosta ja näki että kultahiuksinen riippui seinää vasten. Varpaat osuivat juuri ja juuri maahan. Hän teki monta solmua varmistaakseen, ettei tämä kala pääsisi karkuun.
"Se on selvä." Ruffe taputti käsiään kuin kovakin työmies. "Eiköhän joku tule ja kerää satoni puolestani."

Hertec ei oikein tajunnut kuinka Orso oli päätynyt hänen kurkultaan orpokodin seinälle kuin jokin huono koriste.
Äkkiä, hänen edes tajuamattaan sitä kunnolla, kaksikymmentä käsiparia tarttui häneen ja kantoi hänet pois kuin sankarin. Hän tunsi monta selkään taputusta ja maljaa tungettiin hänen käsiinsä.
"Se oli hieno voitto!" Hän kuuli jonkun kehaisevan. "Minä voitin kaksikymmentä kultarahaa!"
"Onnea se oli." Joku murahti. "Ilman sitä varpuspöllöä hän olisi hävinnyt."
"Älä valita! Hän voitti! Niinhän me sovimme."
"MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!?!?!" Minä tunnen tuon äänen, Hertec tuumi.
Soora käveli erittäin vihaisena. "Tuo on jo liikaa! Kuka heidät oikein hakkasi?" Hän asettui piirien keskelle.
"Tämä!" Yksi Hertecin kannattajista tarttui hänen käteensä ja nosti sitä kuin voittajan kättä.
"Hertec!" Soora henkäisi pelästyneenä.
"Ei se ollut hänen syynsä." Kuului toinen ääni. Erittäin kaunis ja sävyisä ääni. Minä tunnen tuonkin äänen, Hertec tuumi.
Tinar astui kulman takaa vaikuttavana näkynä. Jokainen miespuolinen olento hiljeni nopeammin kuin salama välähtää. He kaikki katselivat typerät ilmeet naamallaan kun platinanvalkeat hiukset heiluivat tuulessa. Hän käveli Sooran luo tiukka ilme kasvoillaan. Hertecistä näytti että meneillään oli tahtojen taisto.
"Orso, Nekor, Uran, Ran, Mual-Nef, Dirrk ja Neon kävivät hänen kimppuunsa yhtenä miehenä. Ja hän voitti heidät. Yksin." Sitten hän siirsi katseensa varpuspöllöön joka seisoi Hertecin olkapäällä ja sitten ullakolle johon Orson silmukka johti. "Ei nyt aivan yksin."
Soora näytti räjähtävän. Hän kihisi raivosta ja joutui vetämään useaan kertaan henkeä rauhoittuakseen. Hän kovensi katseensa muihin. "Viekää heidät sisälle!" Hän komensi.
Kesti hetken ennen kuin mitään tapahtui. "HETI!" Soora huusi äänellä joka sai jokaisen liikkeelle. Hertecistä tuntui hetken että Johtajatar oli tullut ulos huutamaan.
Kaksi miestä nosti Hertec jaloilleen ja kantoivat hänet tehden käsistään neliön, johon Hertec saattoi istuutua, kuninkaantuolissa. Mutta kun ensimmäinen askel otettiin, hän työnsi heidät sivuun.
"Olen kunnossa!" Hän ähkäisi ja otti huojuvan askeleen.
Soora juoksi hänen viereensä. "Sinä et mene minnekään!"
Hertec työnsi hänet töykeästi taakse. "Minä menen ullakolle. Kiitos huolestasi mutta tunnen itseni aivan terveeksi." Hän otti toisen huojuvan askeleen.
Kaikki katsoivat hänen peräänsä. Hän nyökkäsi itsekseen kun askeleet viimein vakautuivat. Lopulta hän pääsi etuovelle. Kun hän avasi oven, sisällä häntä odotti vastaanotto. Majuri Afroc odotti häntä.
"Erinomainen näytös." Hän taputti käsiään.
"Kiitos sinulle." Hertec murahti ja käveli nopeasti hänen ohitseen portaikkoon.
"Ja sanot ettet kuulu armeijaan?" Majuri sanoi äkkiä. Kirottu kääntyi kohtaamaan hänet. "Päihitit kuusi ja olisit hoitanut sen seitsemännenkin jos et olisi melkein hukkunut."
"Taistelu on sattumien summa." Hertec murahti. "He kävivät päälle kaksi kerralla joten minun ei tarvinnut paljoa keskittyä muihin."
"Mutta voitit silti." Majuri muistutti.
"En olisi ilman R-" Hän huomasi puhuneensa liikaa.
"Ilman ystäviäsi. Mutta harvat taistelevat aina yksin. Muista se."
Hertec tuhahti. Ovet avautuivat uudestaan ja sisään kannettiin muut. Hän otti tilaisuudesta hyödyn ja katosi portaikkoon.
"Onneksi olkoon." Ruffe taputti käsiään.
"Kiitos." Hertec mutisi. Hän nousi tikkaat ja sulki luukun takanaan. Suo odotti orrellaan. Hän käveli sängylleen.
"Uskotko että oli hiukan pelästynyt kun katosit sinne jokeen. Minä hain narua jos et nousisi pintaan."
"Kiitos." Hertec mutisi toistamiseen. "Kukaan ei ollut ikinä uhrannut elämäänsä minun takiani."
"En olisi uskonut että tuo pätkä voisi keksiä mitään pelastus suunnitelmaa." Suo nyökkäili päätään.
Ruffe hyppäsi linnun kimppuun hullun lailla. "Minä sinulle pätkät näytän!" Hän karjui ja tavoitteli varpusta. Hertec astui heidän väliinsä ja itedi törmäsi häneen kaataen hänet.
Kirottu yksi ilmaa keuhkoihinsa. Ruffe oli osunut häntä keskelle mahaa ja vienyt häneltä ilmat pihalle.
"Miksi sinä noin teit?!" Hän ärähti kun Hertec nousi vaivalla pystyyn.
"Miksi sinä hyökkäsit Suon kimp-pp-uun…" Hertec huomasi yhden asian. "Sinä ymmärsit hänen sanansa?"
Ruffe nyökkäsi. "Joka sanan." Hän murahti.
"Mut-mut-mutta miten?
Itedi hieroi riipusta. "Tämä riipus mahdollisti eläimille puhumisen." Hän selitti.
"Kuinka kauan olet ymmärtänyt?" Suo kiinnostui.
"Tänään ensikerran. Minun piti käydä tutkituttamassa kirja välittäjälläni ja hän kertoi siitä minulle."
Hertec katseli silmät levällään.
"Se selittää miksi sitä pidettiin piilossa." Suo huomautti.
"Jos sen avulla pystyy puhumaan eläimille, se on varmasti arvokas. Kun Johtajatar huomaa sen kadonneen, hän suuttuu todella ja tulee hakemaan sen sinulta."
"Ei jos hän ei tiedä missä se on."
Hertec mietti hetken. "Minun pitäisi vaatia sinua palauttamaan sen. Mutta pelastit minun henkeni." Hän kohautti olkiaan. "Saat pitää sen." Hän hymyili.
Ruffe oli nähnyt useita ilmeitä noilla kasvoilla kuten vihan, häkellyksen, sarkastisen ilon, virnuilut mutta ensi kertaa hän näki niillä vilpittömän, aidon hymyn.
"Todellako?" Hän kysyi varovasti. "Ei mitään huutoja tai varoituksia?"
"Ei tällä kertaa." Hertec kaatui takaisin sängylleen. "Nyt minä haluan nukkua edes hetken ennen kuin Soora tulee antamaan parannustaitojaan minun käyttööni."
Ruffe katsoi hämmentyneenä Suota joka kohautti olkiaan. Sitten he kumpikin seurasivat esimerkkiä, toinen orrelleen ja toinen koloonsa.
Tuntia myöhemmin, aivan kuten Hertec oli sanonut, Soora koputti kovaäänisesti luukkuun.
"Hertec! Herää! Tiedän että olet siellä ylhäällä!"
Kirottu räpytti silmiään. "Aina siinä kohtaa missä minulla menee hyvin." Hän mutisi itsekseen. Hän käveli hitaasti luukulle ja aukaisi sen lukosta. Soora työnsi sen auki itse.
"Mikä hitto sinuun meni?" Nuori nainen huusi vihaisena. "Hakkasit kuusi ystävääsi siihen kuntoon ja melkein hirtit seitsemännen!"
"Ensinnäkin ne kuusi kävivät minun päälleni, muistatko? Minä vain puolustin itseäni. Toiseksi jos minä makasin maassa, miten minä saatoin hirttää ketään? Heitinkö sen silmukan ilmaan ja se laskeutui kenenkään näkemättä?"
Soora ei rauhoittunut vaan näytti raivostuvan entistä enemmän. "Ensinnäkin sinulle itsellesi, sinä varastit ensin sen tallimestari Mutian hevosen. Sitten sinä hakkasit kaksi hänen työläistään jotka yrittivät vain palauttaa sen isännälleen."
"Koska olin velkaa tuolle hevoselle ja minä maksan jokaisen velan. Ainakin ne jotka muistan maksaa."
"Onpa hauskaa!"
Seurasi hiljaisuus. Sen rikkoi ulkoa tulevat elämän äänet ja Sooran pihinä.
"Oletko tullut tänne jostain syystä vai ihan vain väittelemään?"
Soora marssi hänen ohitseen ja sulki luukun takanaan. "Tulin tekemään hoitajan tehtäväni."
"Uskotko jos sanon, etten tarvitse parantajaa?"
Naisen mulkaisussa riitti enemmän kuin tarpeeksi vastausta.
"Jotenkin minä arvasin tuon." Hän mutisi itsekseen.
Soora tutki hänet ensin perusteellisesti.
"Sinulle tulee huomenna musta silmä, muutama haava ja salaman polttama käsi."
"Kiitos tiedosta. Minua ihmetyttikin oliko se mustelma kädessä ja salama silmässä?"
Soora mulkaisi häntä pahasti. "Sinun entiset vammasi ovat parantuneet. Ihmeellistä. Näin nopeasti."
"Ne paranevat aina nopeasti." Hertec haukotteli.
"Mutta että näin nopeasti?"
"Nämäkin haavat paranevat ylihuomiseen mennessä." Sitten hän venytteli. "Saatan olla todella jumissa kuitenkin."
Soora otti olkalaukustaan rasian ja aukaisi sen. Se sisälsi jotain salvaa. Hän levitteli sitä jokaiseen haavaan ja mustelmaan. Se kirveli heti kun sen pääsi verenkiertoon. Ellei Hertec olisi ylpeä haavoistaan, hän kiljuisi kuin pieni tyttö.
"Sattuuko?" Soora kysyi tyytyväinen ilme naamallaan.
"Mitä sinä oikein levität?"
"En mitään muuta kuin nahkiaissalvaa johon on lisätty spriitä."
"Eihän se auta yhtään!" Kirottu parkaisi.
"Auttaahan. Se puhdistaa haavat ja estää tulehdukset. Sekä seuraavan kerran kun haluat tapella, niin ajattele tätä kipua. Voit ehkä säästyä mustelmalta tai parilta."
Hertec mulkaisi Sooraa pahasti.
Nuori nainen oli heti puolustuskannalla. "Älä minua syytä. Jos et olisi joutunut tappeluun, niin minun ei tarvitsisi levitellä tätä."
Hän laittoi levitteen ja paketin takaisin laukkuun. Hän nousi pystyyn. "Sinä et mene minnekään täältä tällä viikolla."
"Ai sinäkö sen kiellät?" Hertec nauroi.
"Minä." Hän toisti lyhyesti. "Olen tästä päivästä lähtien harjoittelijana orpokodissa. Ja minä pidän henkilökohtaisesti huolta, ettet joudu enää yhteenkään tappeluun."
Hertec vihelsi pitkään. "Hieno idea mutta näen siinä pari pientä muttaa."
"Hassua minä en."
Kirottu kohautti olkiaan. "Tiedät kai hyvin että tähän kylään tulleet nuorukaiset ovat juuri armeijaan liitettyjä."
"Johtajatar taisi mainita siitä jotain." Sitten hänen silmänsä levisivät kauhusta. "E-e-et kai si-sinäkin ole…"
"Olen." Hertec nyökkäsi. "Minut liitettiin juuri tänään." Hän lisäsi nyökäten lievästi. "Lähdemme kahdenpäivän kuluttua."
Soora näytti kauhistuneelta. Hän katseli pitkään Herteciä odottaen näkevänsä jonkin merkin että se olisi ollut pila. Mitään ei näkynyt. Hän lysähti maahan.
"Tiedätkö jo asemapaikkasi?" Hän kuiskasi naama tiukasti polvissaan.
"Todennäköisesti Uusi Sali." Hertec kohautti olkiaan.
Soora näytti hetken erittäin surulliselta mutta hän ryhdistäytyi. "Et saa mennä minnekään ennen lähtöpäivää." Hän nosti leukaansa uhmakkaasti. Kirotusta oli huvittavaa että häntä nuorempi komenteli häntä kuin olisi hänen isosiskonsa tai jotain.
"Minä tuon sinulle illallista." Nainen mutisi ja avasi luukun ja katosi sisään. Ruffe tippui jostain ja käytti näppäriä varpaitaan ja laittoi sen äänettömästi lukkoon.
"Siinäpä kova hoitsu." Hän vihelsi.
Hertec hymähti.
"Muuten. Tuosta armeijasta tuli mieleen mitä kuulin tässä hetki sitten…" ja hän kertoi mitä Source, Majuri Afroc, Johtajatar olivat keskustelleet.
"Hän oli valmistanut minusta oppilastaan koko elämäni. Sitten minut liitetään armeijaan kuin ei mitään. Onhan se ymmärrettävää että hän yrittää saada minut irti palveluksesta."
Korkkiruuvi heitteli kultakolikkoa ilmaan ja ylös. Se oli kaikki mitä hänellä oli jäljellä.
"Mitä aiot tehdä?" Hertec kysyi yllättäen itediltä.
"Minäkö? En tiedä. Kai minä jatkan elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunut." Hän kohautti olkiaan.
"Niin kai sitten." Hertec huokaisi. "Minä todennäköisesti kuolen siellä." Hän mutisi itsekseen.
Korkkiruuvi kauhistui. "Miten niin?" Hän kauhistui.
Hän kohautti olkiaan. "Minusta vain tuntuu siltä että kun minä ota säilän käteeni, minä kuolen."
"Ai sitäkö se vain oli." Itedi nauroi helpottuneena. "Se on vain pelkoa."
"Ei, tämä ei ole pelkoa. Tämä tunne on enemmän kuin pelko. Tämä on kuin totuus."
Ruffe katseli hermostuneesti. "Jos se yhtään lohduttaa, en minäkään tällaista tulevaisuutta suunnitellut meille."
Hertec vilkaisi häntä kiinnostuneesti.
"Kun huomasin kykysi puhua eläimille, kykysi lumota kauniimpaa sukupuolta – älä luule etten ole huomannut – ja taitosi tapella kuin luonnostaan. Ne kaikki saivat minut heti suunnittelemaan suurata meidän varalle. Mutta arvaa mikä kyvyistäsi kiinnitti eniten huomiota?"
Kului hetki. Kirottu mietti, muttei keksinyt mitään.
"Sinun syrjäytyneisyytesi." Hän hyppäsi lattialle taitavasti pyörähtäen. Hän käveli toverinsa viereen ja otti häntä olkapäästä kiinni. "Kun, kun minä tajusin, ettei minulla voi olla ystäviä omieni, itedien joukossa, luulin elämäni loppuneen. Vain halu näyttää maailmalle että se miksi syntyy, ei määrää miten kuolet."
"Miksei sinulla voinut olla ystäviä omiesi joukoissa?"
Itedi laski päänsä maahan häpeissään. "Koska olen sinua vanhempi ja näytän puolituiselta jolla on vyö jäänyt auki."
Hertec nyökkäsi ymmärtävästi. "Miksi sitten minä olin niin upea?"
"Olin yrittänyt saada ystäviä useamman kertaa, mutta aina samaan syyhyn minut hyljättiin. Lopulta kun löysin sinut, sinä olit ainoa joka ei häätänyt minua pois sen takia."
"Ei vaan koska varastit kaiken mihin koskit."
Ruffe huitaisi ilmaa. "Sinä olet ainoa ihminen – välittäjääni lukuun ottamatta – joka puhui minulle. Sitten päivien kuluessa huomasin muut kykysi. Päätin että jos joskus selviät tästä, huoratalosta niin minä johdan meidät Kolmen Kuun Saliin ja katsomme kohtaloa silmiin."
Hertec naurahti. "Vahinko vain että joudun armeijaan. Muuten tuo ideasi olisi ollut enemmän kuin hyvä." Hän kohautti olkiaan.
"Suo." Hän ojensi kätensä varpuspöllölle. Lintu laskeutui hänen kämmenelleen. Vain kymmenen tuuman korkea lintu näytti hassulta hänen kädessään. "Te kaksi olitte minun ainoat ystäväni. Nyt kun elämäni on pian ohi, niin pyydän että sinä, Korkkiruuvi, huolehdit Suosta."
Kumpikin näytti aivan hämmästyneeltä.
"Suo menetti perheensä siinä tulipalossa, ja en halua häntä elämään enää yksinään. Kun minä menen armeijaan, toivon että huolehdit hänestä."
Hertecin lämmin sävy ja oudon aito hymy saivat Ruffen naurahtamaan. "Vain siihen asti kunnes tulet noutamaan laululintusi takaisin."
Kirottu tiesi jotenkin että olisi valhe luvata mutta hän nyökkäsi. "Kunnes tulen takaisin."
"Hertec! Avaa! Minulla on ruokaa!"
Hertec nauroi itsekseen kun Ruffe katosi rojukasojen taakse. Suo jäi hänen olkapäälleen kun hän avasi luukun.
Soora astui hiljaisena ylös ja laski hänen käteensä kupin. "Toin sinulle ruokaa."
Hertec katsoi kuppia. Hän erotti selvästi pippurin tuoksun, kalmakon silmä kellui keskellä keittoa. "Keitit kai sen omassa veressään?" Hän kysyi pidätellen oksennusta. Ruoka oli karmaisevan näköistä.
"Tietenkin!" Nainen naurahti vaisusti. "Kyllä minä sen verran kokkaamisesta tiedän. Olisi aika murheellista jos ensimmäisenä päiväni kuolisi joku. Oi! Onpa söpö pikku pöllö!" Suo nähdessään Soora tyrkkäsi kupin Hertecin käteen. "Se on niin söpö. Onko tämä ystäväsi?" Hän kysyi Kirotulta joka pidätteli yhä oksennusta.
"On." Hän kuiskasi vaimeasti. "Sen nimi on Suo."
"Suo." Soora toisti. Hän kutitti tätä kaulasta. "Oliko se tämä joka auttoi sinua? Minä ymmärsin muiden puheista että Orson kaulan ympärille?"
Hertec nyökkäsi.
"Mutta kuka veti narusta?"
Hertec naurahti. "Yllättyisit jos tietäisit mihin kaikkeen varpuspöllö pystyy."
Soora katseli hetken arvioiden mitä tuohon sanoisi.
"Ei pidä koskaan arvioida kirjaa kansien perusteella."
Nuori nainen mietti hetken. Sitten hän kohautti olkiaan ja nousi. "Minun pitää mennä. Muut tarvitsevat apuani."
"Varmasti syötyään tätä." Hertec mutisi.
"Mitä?"
"Varmasti sen jälkeen mitä he kävivät."
Soora nyökkäsi hyväksyttävästi. "Syö kun se on vielä kuumaa."
Luukku sulkeutui ja Hertec teki mieli oksentaa.
"Hän yrittää parhaansa." Suo katseli ruokaa. "Ehkei se ole niin pahaa kuin miltä se näyttää."
"Niinhän sinä luulet." Hertec mutisi. "Syö sitten tätä! Jos se on kerran niin hyvää, niin syö!"
Varpuspöllö lepuutteli siipiään hermostuneesti. "Minä olen pöllö! Minä syön ruokani raakana."
"Tämä ruoka on raakaa."
"Mikä ruoka?" Ruffe ilmestyi taas jostain.
"Meille tuotiin ruokaa. Minä söin jo osuuteni joten saat tämän." Hertec vieritti kupin itedille.
Ruffe katseli sitä hetken kummissaan. Hän kohautti olkiaan ja työnsi lusikan keittoon. Hertec ja Suo katselivat kiinnostuneina. Kun hän nielaisi ensimmäisen lusikallisen, kaikki ruoka lensi pihalle komeassa kaaressa.
"Aiotko myrkyttää minut?!" Hän osoitti sormellaan syyttävästi.
"Minä sanoin että se on pilaantunutta." Kirottu nousi pystyyn ja haki luutansa. Hän alkoi siivota aterian jälkiä.
"Kuka oikein teki tuon?" Ruffe vaati.
"Se äskeinen tyttö todennäköisesti." Suo vastasi.
"Sille tytölle on tulossa onnettomuus." Korkkiruuvi kääntyi ja juoksi takaisin mistä oli tullut.
"Korkkiruuvi!" Hertec huusi.
Ruffe jähmettyi kuin taiasta.
"Se ruoka tuotiin meille. Hänen ei olisi tarvinnut mutta hän toi. Joten me kunnioitamme häntä kaatamalla ruuan jokeen ja valehtelemalla että minä söin kaiken."
Ruffe mutisi jotain itsekseen mutta kääntyi takaisin ja kaappasi kipon. "Minä taidan joutua toimimaan roskakuskina?" Hän mutisi.
Hertec nyökkäsi tyytyväisenä.
Itedi katosi rojukasojen taakse.
"Jotenkin minusta tuntuu, ettet pääse hänestä kovinkaan helpolla, vaikka haluaisit." Suo mutisi orreltaan.
"Hassua kyllä, minä tunnen aivan samoin." Ja Hertec asettui makaamaan sängylleen. Ulkona alkoi kuulua sateen ropinaa.

a

uoksi takaisin mistä oli tullut.
"Korkkiruuvi!" Hertec huusi.
Ruffe jähmettyi kuin taiasta.
"Se ruoka tuotiin meille. Hänen ei olisi tarvinnut mutta hän toi. Joten me kunnioitamme häntä kaatamalla ruuan jokeen ja valehtelemalla että minä söin kaiken."
Ruffe mutisi jotain itsekseen mutta kääntyi takaisin ja kaappasi kipon. "Minä taidan joutua toimimaan roskakuskina?" Hän mutisi.
Hertec nyökkäsi tyytyväisenä.
Itedi katosi rojukasojen taakse.
"Jotenkin minusta tuntuu, ettet pääse hänestä kovinkaan helpolla, vaikka haluaisit." Suo mutisi orreltaan.
"Hassua kyllä, minä tunnen aivan samoin." Ja Hertec asettui makaamaan sängylleen. Ulkona alkoi kuulua sateen ropinaa.